Ero sivun ”Työsiirtola” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Työsiirtola''' on [[vapausrangaistus|vapausrangaistuksen]] täytäntöönpanomuodoista avoimin mahdollinen. Täytäntöönpanopaikkana työsiirtola muistuttaa [[avovankila]]a. Työsiirtolassa on yleensä vähemmän järjestettyjä vapaa-ajan toimintoja ja valvonta on supistettu minimiin. Työsiirtolaan sijoitetulta vangilta edellytetään varsin suurta itsenäisyyttä omien asioidensa hoidossa. Työsiirtolaan halukkaiden kyky sopeutua laitoksen oloihin pyritään arvioimaan mahdollisimman tarkoin ennen sijoituspäätöksen tekoa. Sijoittelu tapahtuu vielä (huhtikuu 2006) vankiloissa, mutta [[1.10. lokakuuta]] [[2006]] alkaen [[aluevankila]]n [[sijoittajayksikkö|sijoittajayksikössä]].
 
Työsiirtola perustetaan usein jotain tilapäiseksi ajateltua tarvetta varten; esimerkiksi [[Hamina]]n työsiirtolan perustamisen vuonna 1982 mahdollisti Haminan historiallisen linnoituksen alkava kunnostustyö, jonka toteuttamisessa työsiirtolalla oli merkittävä osa. Helsinki-Vantaan lentoaseman tuntumassa sijaitseva Helsingin työsiirtola perustettiin alunperin auttamaan lentoaseman rakennustyössä. Monia moottoriteitä on rakennettu työsiirtolavoimin.
Rivi 7:
Työsiirtolassa on nimensä mukaisesti yleensä työnteko keskeisessä asemassa. Muitakin vaihtoehtoja on, esimerkiksi [[Helsingin työsiirtola]]n päihdekuntoutus-, nk. Kisko-osasto. Kuten kaikki muutkin [[avolaitos|avolaitokset]], myös työsiirtolat ovat päihteettömiä. Päihteettömyyttä valvotaan puhalluskokein ja virtsatestein.
 
Tällä hetkellä (huhtikuu 2006) työsiirtoloita on neljä:
* [http://www.vankeinhoito.fi/16869.htm/ SuomenlinnanSuomenlinna],
* *[http://www.vankeinhoito.fi/16870.htm/ HelsinginHelsinki],
* *[http://www.vankeinhoito.fi/16873.htm/ OjoistenOjoinen] ja
* *[http://www.vankeinhoito.fi/16874.htm/ HaminanHamina] työsiirtolat.
 
==Linkkejä==
Rivi 14 ⟶ 18:
*[http://www.vankeinhoito.fi/14995.htm/ Täytäntöönpanopaikkojen sijainnit]
 
{{tynkä/Yhteiskunta}}
[[Luokka:Vankeinhoito]]