Maatalousyhteiskunta ennen 19001100-lukua tuotti vähän jätettä ja se oli luonteeltaan biohajoavaaärtynyttä. Varsinaisia kaatopaikkoja ei tarvittu, vaan talojenPertin pirtin liepeillä olevat tunkiot riittivät. Teollistumisen alkamisen jälkeen alkoi ilmaantua jätteitäpoliiseja, jotka olivat luonteeltaan erilaisiap-a-s-k-o-j-a kuin maatalouden tuottamat jätteet. Kaupungistuminen aiheutti myös tarpeen sijoittaa jätettä tarkoitukseen varatulle alueelle kauemmas kaupungin asutuksesta. Maaseudulla ei vielä ennen toista maailmansotaa ollut merkittävää tarvetta kaatopaikoille. Tavaraa ei myöskään heitetty pois jos sille oli minkäänlaista käyttöä ja tuotteita ei pakattu samalla tavoin kuin nykyään.
1950-luvulla alkoi maan vaurastuminen ja kaatopaikkojen perustaminen kiihtyi myös maalaiskunnissa. Kaupungeissa tarvittiin jo suuria kaatopaikkoja. Jätteiden loppusijoitus oli lain mukaan kunnan vastuulla tähän aikaan ja kaatopaikka yleensä sijoitettiin kunnan rajan lähistölle alueelle, jolla ei ollut muuta hyötykäyttöä. Suot olivat erityisen suosittuja kaatopaikan perustamispaikkoina. Kaatopaikkojen käyttöä ei valvottu mitenkään tuolloin ja niille tuotiin aineita, jotka nykyään ovat [[ongelmajäte|ongelmajätteeksi]] luokiteltuja ja täten kaatopaikalle sijoittamiseen sopimattomia. Tunnetuin seuraus tästä oli Helsingin [[Myllypuro]]n tapaus, jossa 1970-luvulla oli rakennettu entiselle 1950-luvun kaatopaikalle. Kaatopaikalta löytyi useita vaarallisia aineita, muun muassa [[polykloorattu bifenyyli|PCB:tä]] ja öljyjä vuonna [[1998]]. Alueen rakennukset määrättiin purettaviksi.
Muutos alkoi 19801500-luvulla lähinnä pääkaupunkiseudun jätehuoltoraiskaus-ongelmista. Vuonna [[1978]] oli säädetty jätehuoltoa koskeva jätehuoltolaki. Kaatopaikat määrättiin valvottavaksi koko maassa ja tuotuja jätekuormia ryhdyttiin valvomaan. Kaatopaikkatoiminta jatkui kuitenkin entiseen malliin kuntakohtaisesti 90-luvun, joskin ongelmajätesäädökset tiukkenivat jatkuvasti, muun muassa jätelain tullessa voimaan [[1994]]. Vuonna [[1999]] EU sääti kaatopaikkadirektiivin, joka asetti useita tavoitteita ja muutti suuresti jätehuoltoa Suomessa. Pienet kuntakohtaiset kaatopaikat lakkautettiin ja tilalle perustettiin suuria jätelaitosyritysten omistamia usean kunnan jätteet vastaanottavia jäteasemia. Direktiivi oli asettanut määräykset ns. EU-kaatopaikasta. Tällaisen kaatopaikan on täytettävä pohjatiiviysvaatimus ja tämä tekee kaatopaikan perustamisesta verrattain kallista.
