Ero sivun ”Stanfordin vankilakoe” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
viite lehtijuttuun
p lähteet ja viitteet
Rivi 7:
Vankeja esittävät nuoret miehet riisuttiin alastomaksi, suihkutettiin desinfioivalla aineella ja heidät puettiin täsmälleen samanlaisiin, kaapumaisiin vanginasuihin, joiden rintaan oli kiinnitetty tunnusnumero. Oikeita nimiä ei käytetty. Myös vartijoilla oli yhtenäiset khaki-univormut, jonka varustuksiin kuului aurinkolasit, kumipamppu ja pilli. Vartijoille ei annettu mitään erityisiä ohjeita tai koulutusta. Vartijoita neuvottiin pelkästään huolehtimaan siitä, että vankilassa säilyy yllä kuri ja järjestys, ja että vangit käyttäytyivät heitä kohtaan kunnioittavasti. Väkivallan käyttö kuitenkin kiellettiin.
 
Stanfordin vankilakokeen oli määrä kestää kaksi viikkoa, mutta se jouduttiin keskeyttämään jo kuuden päivän kuluttua. Kävi ilmi, että vanginvartijoina toimivat nuoret miehet alkoivat nopeasti käyttää yhä raaempia otteita vankeja kohtaan. Vangeille määrättiin fyysisiä rangaistuksia ja heitä nöyryytettiin. Vartijat alkoivat myös manipuloida vankeja toimimaan toisiaan vastaan jakamalla suosionosoituksia ja rangaistuksia. Koe keskeytettiin erityisesti jatko-opiskelija Christina Maslachin vaatimuksesta. Maslachin tehtävänä oli haastatella kokeeseen osallistujia.<ref>Hamilo 2011</ref>
 
Stanfordin vankilakoetta on pidetty osoituksena siitä, että kuka tahansa ihminen pystyy pahaan ja toimimaan julmasti kanssaihmisiään vastaan, jos hänelle annetaan siihen rajoittamaton valta. Koe on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä. Sitä on pidetty epäeettisenä, ja sen tieteellisyys on kyseenalaistettu.
 
==Lähteet==
==Aiheesta muualla==
*[http://www.prisonexp.org Stanford Prison Experiment Official site]
* Hamilo, Marko: Kenestä vain voi tulla tyranni (Helsingin Sanomat 23.8.2011 s. D 2)
==Viitteet==
{{viitteet}}
[[Luokka:Sosiaalipsykologia]]
[[Luokka:Käyttäytyminen]]