Ero sivun ”Moisio (Turku)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Vähäjoki
Rivi 20:
}}
 
'''Moisio''' on [[Turku|Turun]] kaupunkiin kuuluva maaseutumainen kaupunginosa kaupungin pohjoispuolella, noin 8 kilometrin päässä Turun keskustasta. Moisiossa on ollut melko harvahkoa kyläasutusta jo pitkään. Alueen ilme pohjaa kuitenkin voimakkaimmin Turun keskustan tuntumassa vallitsevan tonttipulan aiheuttamaan omakotirakentamiseen [[1990-luku|1990-]] ja [[2000-luku|2000-luvuilla]]. Alueelle on rakennettu runsaasti myös [[1960-luku|60-]] ja [[1970-luku|70-luvuilla]]. AlueenMoision läheisyydessä osijaitsee myössijaitsevat [[Yli-Maaria|Yli-Maarian]] ja [[Paattinen|Paattisten]] kaupunginosat.
 
Ennen liittämistään Turun kaupunkiin Moisio oli osa [[Maaria]]n kuntaa. Alueen palveluihin kuuluvat muun muassa Moision koulu, kaksi päiväkotia, kirjasto, lähikauppa, parturi ja huoltoasema. Alueen maantieyhteydet Turun kaupunkiin ovat hyvät alueen reunitse kulkevan [[Valtatie 9|Turku-Tampere-moottoritien]] ansiosta. Moisioon on linja-autoyhteys Turusta. Alueen erityisenä nähtävyytenä voi metsäluonnon ja [[Suomi|Suomelle]] hyvin tyypillisen omakotiasutuksen ohella mainita alueelle rakennettavan buddhalaisen temppelin perustukset, jotka ovat seisseet koskemattomina jo usean vuoden puuttuvan rakennusluvan takia. [[Ruskonjoki|Ruskonjoen]] sivujoki [[Vähäjoki (Rusko)|Vähäjoki]] saa alkunsa Moisiosta.
 
{{Turku}}