Ero sivun ”Martin Van Buren” versioiden välillä

22 merkkiä lisätty ,  8 vuotta sitten
p
Yhdistynyt kuningaskunta|
p (r2.7.1) (Botti lisäsi: jv:Martin Van Buren)
p (Yhdistynyt kuningaskunta|)
Nuorena Van Buren kannatti Yhdysvaltain kolmannen presidentin [[Thomas Jefferson]]in näkemyksiä siitä, että osavaltioille tulisi antaa laaja itsemääräämisoikeus. Van Buren oli saanut kerättyä tarpeeksi rahaa lakimiesurallaan asettuakseen vuonna 1812 ehdolle New Yorkin osavaltion senaattiin. Hän voittikin vaalit saaden noin puoli prosenttia enemmän ääniä kuin federalistien vastaehdokas. Senaatissa van Buren onnistui muodostamaan ''[[Bucktails]]'' -nimisen ryhmän, joka vastusti federalisteja sekä New Yorkin silloista kuvernööriä [[DeWitt Clinton]]ia. Van Buren toimi senaattorina kaksi kautta vuoteen 1820 asti. Vuonna 1815 hänet valittiin osavaltion sotajoukkojen kenraaliksi, ja kenraalina hän palveli vuoteen 1819 asti. Vuonna 1821 hän asettui ehdolle [[Yhdysvaltain senaatti|Yhdysvaltain senaattiin]] [[Yhdysvaltain demokraattis-republikaaninen puolue|demokraattis-republikaanisen]] puolueen ehdokkaana. Van Buren voitti vaalit, pääsi senaatin talouskomiteaan ja perusti senaatissa ''[[Albany Regency]]'' -nimisen poliittisen ryhmän. Kun [[John Quincy Adams]] voitti [[Andrew Jackson]]in vuoden 1824 vaaleissa, Van Buren alkoi ryhmänsä kanssa tukea Jacksonia. Yhteistyö edisti uuden [[Yhdysvaltain demokraattinen puolue|demokraattisen puolueen]] syntymistä.<ref name="history"/><ref name="presidents"/><ref name="miller2"/>
 
Van Buren jätti Yhdysvaltain senaatin vuonna 1828 ja voitti New Yorkin [[kuvernööri]]n vaalit. Samana vuonna järjestetyissä presidentinvaaleissa hän tuki uudelleen ehdolle asettunutta Jacksonia yhdessä muiden demokraattien kanssa. Jackson valittiinkin Yhdysvaltain seitsemänneksi presidentiksi, ja kun hän nimitti Van Burenin [[Yhdysvaltain ulkoministeri|ulkoministeriksi]], tämä jätti virkansa kuvernöörinä muutaman viikon jälkeen. Van Burenin ulkoministerikauden tärkeimpiä saavutuksia olivat [[Ranska]]n ja Yhdysvaltain välisten kiistojen sovitteleminen sekä Yhdysvaltain kaupankäynnin avaaminen [[Iso-BritanniaYhdistynyt kuningaskunta|Ison-Britannian]] hallitsemille Länsi-Intian saarille. Huhtikuussa 1831 Van Buren erosi ministerin virastaan yhdessä [[John Eaton]]in kanssa, jotta Jackson sai järjesteltyä kaikki ministerinsä uudelleen. Saman vuoden elokuussa Van Buren nimitettiin Yhdysvaltain suurlähettilääksi [[Lontoo]]seen, jonne hän matkusti kuukautta myöhemmin. Vuonna 1832 demokraattinen puolue nimitti hänet puolueensa varapresidenttiehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Samana vuonna [[Second Bank of United States|Yhdysvaltain kansallisen pankin]] elvyttäminen tuli ajankohtaiseksi. Pankki oli pahoissa talousvaikeuksissa, mutta kongressi päätti tukea sitä. Sekä presidentti Jackson että Van Buren vastustivat pankin elvytystä, ja Jackson päättikin käyttää [[veto-oikeus|veto-oikeuttaan]] ja estää toimenpiteet.<ref name="history"/><ref name="presidents"/><ref name="miller2"/>
 
=== Presidenttinä ===
Ratkaistakseen finanssikriisin Van Buren päätti perustaa riippumattoman ministeriön huolehtimaan liittovaltion rahoista ja siirsi samalla liittovaltion varoja eri pankkeihin näiden kaatumisen estämiseksi. Lisäksi hän leikkasi lähes kaikkia liittovaltion kuluja minimoidakseen valtion menot. Van Burenin säästöehdotukset hyväksyttiin [[Yhdysvaltain kongressi]]ssa, mutta osa katkeroituneista demokraateista siirtyi säästöjen takia Whig-puolueen puolelle.<ref name="history"/><ref name="presidents"/>
 
Van Burenin kaudella ongelmia aiheutti myös [[kanada]]lainen [[separatisti]]liike, joka vaati itsenäisyyttä [[Iso-BritanniaYhdistynyt kuningaskunta|Isosta-Britanniasta]]. Kun yhdysvaltalainen separatisteja tukenut laiva yritti kuljettaa aseita ja tarvikkeita [[Niagara (joki)|Niagara-joen]] poikki Kanadaan, briteille lojaalit kanadalaisjoukot valtasivat laivan ja sytyttivät sen tuleen. Yksi Yhdysvaltalainen sai surmansa, ja kostoksi yhdysvaltalaiset polttivat yhden brittien laivoista. Van Buren ei kuitenkaan halunnut uutta sotaa Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian välille, vaan lähetti kenraali [[Winfield Scott]]in neuvottelemaan rauhanomaisesta ratkaisusta. Yhdysvallat ilmoitti olevansa puolueeton Kanadan itsenäisyyskysymyksessä, ja tilanne rauhoittui lopulta itsestään.<ref name="miller5"/>
 
Loppuvuodesta 1838 yhdysvaltalaisia siirtolaisia alkoi asettua [[Maine (osavaltio)|Mainen]] ja Kanadan välissä sijaitsevalle maa-alueelle, jonka hallinnasta Iso-Britannia ja Yhdysvallat kiistelivät. Britit alkoivat häätää alueelle siirtyneitä siirtolaisia ja myös vangitsivat osan heistä, minkä vuoksi Van Buren määräsi Yhdysvaltain armeijan alueelle valvomaan tilannetta. Samalla hän kutsui Britannian ministerin Washingtoniin neuvottelemaan tilanteen hoitamisesta rauhallisesti. Maat pääsivät sopuun ja allekirjoittivat vuonna 1842 [[Webster–Ashburtonin rauha]]n.<ref name="miller5"/>
21 256

muokkausta