Ero sivun ”Earth, Wind & Fire” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
p That's The Way of The World → That's the Way of the World
Rivi 6:
Yhtyeen ensimmäinen vuonna 1971 julkaistu albumi, yhtyeen itsensä mukaan nimetty ''Earth, Wind & Fire'', on sen arvostetuimpia julkaisuja. Levy edustaa tyyliltään [[Sly Stone]] -vaikutteista, mutta vahvempaan torvisektioon perustuvaa funkia. Debyyttilevy ei kuitenkaan vielä menestynyt erityisen hyvin kaupallisesti.
 
Uusia albumeja ilmestyi joka vuosi, ja erityisesti vuoden 1975 levyä, ''[[That's Thethe Way of Thethe World (albumi)|That's the Way of the World]]'', on pidetty yhtenä yhtyeen uran kohokohdista. Siinä soundit ovat jo debyyttilevyä selvästi pehmeämmät ja levystä noin puolet on balladimateriaalia. ''I Am'' (1979) levystä alkaen yhtye on voimakkaasti jo diskon puolella.
 
Tunnetuimpia listoilla menestyneitä kappaleita yhtyeeltä ovat esimerkiksi ”Shining Star”, ”September”, ”Let's Groove”, ”Fantasy”, ”Boogie Wonderland”, ”Sing a Song”, ”That's The Way of the World” ja ”After the Love has Gone”. Yhtyeen funkhitteihin kuuluvat esimerkiksi ”Mighty, Mighty”, ”Getaway”, ”Saturday Night”, ”Jupiter” ja ”Serpentine Fire”.