Ero sivun ”Apua! Olen kala” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Juoni: kappalejako
Rivi 30:
==Juoni==
 
Kain ja Stellan vanhemmat lähtevät viettämään iltaa yhdessä, jolloin Anna-täti saapuu lapsenvahdiksi poikansa Hans mukanaan. Anna-täti on yläkerrassa lukemassa Stellalle iltasatua, mutta nukahtaa itse, jolloin Kai keksii lähteä salaa kalaan. Hän taivuttelee Hansin mukaan ja Stella lähtee myös. Kai suuntaa tavanomaiselle ja vaaralliselle kalastuspaikalleen, kiviselle ja liukkaalle luodolle huonoon aikaan. Juuri kun he ovat päässeet luodolle, alkaa nousuvesi ja lapset jäävät ansaan. Kai avaa vahingossa salaoven kallionseinämässä ja lapset pääsevät täpärästi turvaan. Sisältä luolasta he löytävät professori H. O. Mac Krillin laboratorion ja saavat kuulla että professori on keksinyt ihmisiäaineen, kaloiksijoka muuttavanmuuttaa aineenihmisiä kaloiksi.
 
Stellalle tulee jano ja hänen onnistuu salaa maistaa ainetta, jolloin hän muuttuu meritähdeksi. Professori ja lapset etsivät Stellaa, mutta löytävät lattialta vain meritähden. Kai on juuri heittämässä meritähteä mereen, kun Hans huomaa valvontakameran tallentaneen jotain. Liian myöhään hän yrittää estää Kaita ja niin lapset lähtevät professorin kanssa etsimään Stellaa. Nousee myrsky, vene hajoaa ja Kain, sekä Hansin on juotava ainetta selviytyäkseen hengissä. Professori ei juo ainetta ja yrittää estää lapsiakin, koska jos he eivät saa vasta-ainetta vuorokauden kuluessa, he jäävät kaloiksi ikuisiksi ajoiksi. Lopulta Kai ja Hans löytävät Stellan simpukan sisältä ja yhteistuumin he yrittävät selvityä takaisin professorin laboratorioon vasta-ainetta hakemaan. Matkalla he joutuvat kohtaamaan vaarallisia kaloja, mutta tutustuvat myös merihevoseen, jonka Stella nimeää Sonjaksi. Sillä välin aikuiset yrittävät etsiä lapsiaan.
 
Professorin myrskyn aikana pudottama varapullo on kuitenkin vajonnut merenpohjaan ja monet kalat joutuvat alttiiksi sen vaikutuksille, muuttuen älykkäämmiksi ja puheliaiksi. Ahne kala Joe liittoutuu hain kanssa ja ne päättävät ryhtyä meren valtiaiksi aineen avulla. Joe saa selville, että Kai, Hans ja Stella tietävät aineesta enemmänkin. ElokuvanLapset loppupuolillaja KaiSonja vahingoittuukeräävät kunaineet rapulaumanvasta-aineeseen, johtajamutta lyöpian häntäsen jälkeen tulevat Joe joukkoineen paikalle haluten vasta-ainetta, koska Joe on jo juonut vasta-aine pullon. MyöhemminHe Kaiyrittävät myöspaeta, menettimutta tajuntansajohtaja rapu saa Kaista kiinni ja Kai loukkaantuu. ElokuvanRapu lopussajuo Sonjavasta-merihevonenaineen. muuttuuVedenalainen oikeaksipyörremyrsky imaisee mukaansa muut paitsi lapset, Sonjan ja Joen. hevoseksi
 
Kai menettää toivonsa muuttua takaisin ihmisiksi, mutta Hans uskoo heidän vielä voivan muuttua takaisin. Stella hyvästelee Sonjan, koska Sonja ei voi tulla mukaan professorin taloon. Hans ottaa Kain säkkiinsä ja Stella mukanaan, he laittavat professorin talon tulvimaan, koska siellä on lisää vasta-ainetta. Hansin ottamilla välineillä he pääsevät putkea pitkin ja päätyvät piraija altaaseen, mutta Hans toimii syöttinä ja piraijat juutuvat rautavaerkkoon joka on putken suulla. Lapset hyppäävät altaasta ja uivat vasta-aineelle, mutta sitten Joe ottaa Stellan ja Kai säkkiin ja tiputtaa lattialle. Hän ottaa vasta-aineen ja irrotti piraijat rautaverkosta ja hyppää putkeen vasta-aineen kanssa. Hans taistelee piraijojen kanssa ja Kai ui Joen perässä putkeen ja huijaa tämän juomaan liian paljon vasta-ainetta, joten Joe muuttuu ihmiseksi ja hukkuu. Hans tappoi piraijat, lapset juovat vasta-ainetta ja muutuvat ihmisiksi. Aikuiset löytävät kaikki muut lapset paitsi Kain ja Hans luulee että Kai ei ehtinyt juoda vasta-ainetta. Hans löytää täytetyn kalan, joksi Kai oli muuttunut ja luulee tätä Kaiksi. Kai löytyy kuitenkin ja koska oli loukkaantunut ravun kanssa, hän ontuu. Myöhemmin rannalla Stellan hiekkalinnaan ilmestyy Sonja ja Sonja hyppää vesipurkkiin, joka Stellalla on. Hän juoksee näyttämään sitä kaikille ja Hans ja proffessori päättävät muuttaa sen dna:ta. Pamauksien jälkeen Stella ratsastaa Sonja selässä. Sonja on muutettu hevoseksi.
 
==Rooleissa==