Ero sivun ”Friedrich Paulus” versioiden välillä

[[Toinen maailmansota|Toisessa maailmansodassa]] hän oli [[Saksan 10. armeija|10. armeijan]] esikuntapäällikkönä Puolassa, Alankomaissa ja Belgiassa. Länsirintaman hyökkäykseen mennessä armeija oli numeroitu uudelleen [[Saksan 6. armeija|kuudenneksi]]. Paulus ylennettiin kenraaliluutnantiksi elokuussa 1940, ja hän oli pääesikunnan varapäällikkönä mukana suunnittelemassa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Helmikuussa 1942 hänet nimitettiin kuudennen armeijan komentajaksi.

Syksyllä 1942 kuudes armeija pyrki valtaamaan [[Stalingrad]]in verisessä [[Stalingradin taistelu]]ssa. Lopulta armeija jäi vuoden 1942 lopulla mottiin Stalingradiin. [[Adolf Hitler]] kieltäytyi myöntämästä silloisen kenraalieversti Pauluksen toivottomassa tilanteessa pyytämää antautumislupaa, muttavaan ylensi tämän sen sijaan sotamarsalkaksi vaatien tätä taistelemaan viimeiseen mieheen. Paulus oli aluksi ollut haluton vastustamaan Hitlerin päätöksiä, mikä vaati suuret määrät kaatuneita.

Haluttomana uhraamaan omaa henkeään hän helmikuussa 1943 kuitenkin antautui jäljelle jääneiden 90 000 miehen kanssa ja joutui sotavangiksi [[Neuvostoliitto]]on. Kuultuaan upseeriystäviensä Hoepnerin ja Witzlebenin teloituksista, Paulus suostui toimimaan kansallissosialistisen hallinnon vastaisen propagandan äänitorvena ja Stalinin perustaman vapaan Saksan liiton johtajana vaatien saksalaisia kenraaleja vastustamaan Hitlerin määräyksiä. Sodanjälkeisissä [[Nürnbergin oikeudenkäynnit|Nürnbergin oikeudenkäynneissä]] hän toimi todistajana. Hänet vapautettiin 1952, jonkaminkä jälkeen hän siirtyi [[Itä-Saksa]]an, jossa toimi mm. poliisitutkijana.