Ero sivun ”Keljan taistelu” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Mmarila (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Mmarila (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 62:
== Taistelun kulku ==
 
Taistelun haastavimmaksi vaiheeksi muodustui jyrkän penkereen jälkeisen peltoaukean ylittäminen. Pataljoonan oli syöksyttävä tämän noin 300 metriä leveän rantalaakean yli kohti Suvannon rantaa ja siellä sijaitsevia nyt venäläisten hallussa pitämiä Mullerin komppanian entisiä taisteluhautoja vain yhden kranaatinheittimen tukemana. Taistelua käytiin loppuvaiheessa juoksuhaudoissa lähitaisteluna pistimin, konepistoolein ja käsikranaatein, ja se jatkui aina 27.12. klo 18.00 asti, jolloin Satumetsään suunnattu rynnäkkö saatettiin päätökseen. Er. P. 6:n taistelukertomuksessa on maininta monista, jotka henkilökohtaisella panoksellaan vaikuttivat Keljan taistelun suomalaisten kannalta voitokkaaseen lopputulokseen. [[http://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_K%C3%A4h%C3%B6nen|Urho Kähönen]] mainitsee teoksessaan mm. seuraavat nimet: Lindberg, Elovaara, Lähteenkorva, Puusniekan veljekset, Ohvon veljekset ja Marilan veljekset. Raikas Marila, toinen viimeksi mainituista oli 3. K:n varajoukkueenjohtaja. Hän oli saanut, kuten monet muutkin edellä mainituista, kattavan sotilaskoulutuksen kotipitäjänsä Räisälän suojeluskunnassa. Marila oli monivuotinen Viipurin Sk- piirin sotilasottelumestari, erittäin hyvä hiihtäjä ja ampuja. Hän kuvaili vastahyökkäystä Satumetsään näin:
 
"Olin ensimmäisten joukossa syöksyessämme peltoaukean yli kohti venäläisten valtaamia JR 29:n entisiä ampumahautoja. Vihollisen kk-tuli oli kiivasta, ja sen tykistö keskitti Suvannon takaa. Kymmenet vihollishävittäjät parveilivat kirkkaassa ilmassa yläpuolellamme. Hyvässä kunnossa kun olin, minulla oli ilo ja kunnia ehtiä ensimmäisenä syöksymään ryssiä täynnä olevaan taisteluhautaan, sen toiseen päähän. Laskin siitä suoraan riviin ja näin viiden vanjan kaatuvan. Kun olin näin päässyt hyvään alkuun ja ampunut makasiinin tyhjäksi, ei ollut enää aikaa ladata, vaan sain tilaisuuden käyttää Sk-ajalla oppimaani ja kilpailussa harjaantunutta pistintaistelutaitoa. Sain hakata sekä kiväärin perällä että pistimellä päästäkseni eteenpäin haudasssa. Tärkeintä oli pysytellä kiinni vastustajassa, jotteivat he olisi päässeet ampumaan. Tiesin olevani tällaisessa käsikähmäkamppailussa naapureita taitavampi. Tilanne alkoi helpottua, kun takaani alik. Jalmari Torikka tuikkasi käteeni konepistoolin. Kun sillä pääsin surauttelemaan pitkin hautaa, alkoi tie aueta. Perässäni tulijat viimeistelivät työn.