Ero sivun ”Lennart Petrell” versioiden välillä

58 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
(Seuravaihdon aiheuttamaa päivitystä.)
 
==Ura==
Lennart Petrellin jääkiekko-opit ovat alun perin Karhu-Kissoista, jossa hän kiekkoili nuorimpina junnuaikoinaan mutta myöhemmin hän siirtyi Hifk:n juniori joukkueeseen. Juniorina Petrell pelasi myös Kojo:ssa, Jokereissa ja HIFK:ssa. Nuorempana B-juniorina Petrell kiekkoili Karhu-Kissoissa (2000-2001), ja oli mukana nostamassa joukkuetta B-junioreiden SM-sarjaan.
 
"Lennun" ura lähti nousuun kaudella 2003-04, jolloin HIFK voitti A-nuorten SM-pronssia, Petrellin voittaessa pudotuspelien pistepörssin (10 ottelussa 6+7=13). Samalla kaudella hän teki debyytin myös miesten SM-liigaan, josta myös tuli SM-pronssia. Samalla kaudella tuli myös kolmas arvomitali, kun Lennart Petrell oli nuorten maajoukkueen (20 v.) mukana voittamassa MM-pronssia Helsingin MM-kisoissa. On hyvin harvinaista, että yksi pelaaja saavuttaa yhden kauden aikana kaksi SM-tason mitalia ja yhden MM-tason mitalin.
Rekisteröitymätön käyttäjä