Ero sivun ”Yhdysvaltain kongressi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 14:
==Senaatti==
{{Pääartikkeli|[[Yhdysvaltain senaatti]]}}
Senaattiin kuuluvien senaattorien määrä riippuu aina suoraan [[osavaltio]]iden lukumäärästä. Perustuslain mukaan jokaiselle osavaltiolle kuuluu kaksi senaattoria, osavaltion koosta ja väkimäärästä riippumatta; koska nykyisellään [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] kuuluu 50 osavaltiota, senaattoreita on siten tasan sata henkeä. Senaattorin toimikausi on kuusi vuotta. Paikat on jaettu siten, että yksi kolmasosa paikoista vaihtuu kahden vuoden välein. Senaattorit valitaan enemmistövaalilla siten, että kustakin osavaltiosta valitaan kerrallaan yksi senaattori. Vaalien kierron mukaan seuraava senaattori samasta osavaltiosta valitaan joko kahden tai neljän vuoden kuluttua. Jokaisen senaattorin virkakausi on kuitenkin kuusi vuotta. Osavaltio muodostaa yhtenäisen vaalipiirin.
 
===Senaatin toimintatavat===
Rivi 21:
==Edustajainhuone==
{{Pääartikkeli|[[Yhdysvaltain edustajainhuone]]}}
Yhdysvaltain edustajainhuonetta usein virheellisesti kutsutaan kongressiksi. Tämä johtuu siitä, että sen edustajia kutsutaan kongressiedustajiksi, kun senaattoreita kutsutaan senaattoreiksi, vaikka senaattoritkin ovat muodollisesti katsottuna myös kongressiedustajia. KunSitä että kaikki kongressiedustajat, senaattorit mukaan lukien, istuvat samassa edustajainhuoneen salissa (esimerkiksi merkittävien valtiovieraiden kunniaksi tai kuunnellakseen presidenttinsä vuosittaista puhetta Yhdysvaltojen tilasta), sitä kutsutaankin kongressin yhteisistunnoksi (''joint session'').
 
===Edustajainhuoneen kokoonpano===
[[Kuva:California District 38 2004.png|thumb|250px|right|Tietokoneohjelmalla suunniteltu kalifornialainen edustajainhuoneen vaalipiiri vuodelta 2004. Piirijaon oli tarkoitus varmistaa paikallisen demokraattiedustaja Grace Flores Napolitanon läpimeno.]]
 
Edustajainhuoneen paikat jaetaan osavaltioiden kesken väkiluvun mukaisessa suhteessa, kuitenkin niin että kullakin osavaltiolla on vähintään yksi edustaja. Vuoden 1929 ''Reapportionment Act'' määrittelee edustajainhuoneen kokonaispaikkamääräksi 435 ja antaa kongressille itsenäisen oikeuden päättää sen muuttamisesta. Kongressiedustajat valitaan enemmistövaalilla yhden henkilön vaalipiireistä kahden vuoden toimikaudeksi. Edustajainhuoneen kaikki paikat valitaan samalla kertaa. [[Louisiana]]n osavaltiossa on poikkeuksellisesti käytössä kaksivaiheinen vaalitapa, jossa valintaan edellytetään yli puolet annetuista äänistä. Ellei kukaan saa vaadittua enemmistöä, järjestetään vaaleissa toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen välillä. OsavaltiollaOsavaltioilla on suuri sisäinen itsenäisyys päättää vaalien toteutuksesta.
 
Osavaltiot saavat myös määrittää vaalipiirien rajat lain sallimissa rajoissa. Lain mukaan vaalipiirien tulee esimerkiksi olla väestöltään likimain yhtä suuria. Osavaltioiden suuri harkintavalta vaalipiirijaossa on johtanut joissain osavaltioissa tarkoitushakuisesti uudelleenpiirrettyihin vaalipiireihin. Kummankin puolueen edustajat ovat usein pyrkineet vaalipiirien uudelleenmäärittelyllä takaamaan omien edustajiensa mahdollisimman hyvän menestyksen. Tämä termillä ''gerrymandering'' kutsuttu operaatio voidaan suorittaa esimerkiksi tarkoitukseen erikseen suunnitelluilla matemaattisilla tietokoneohjelmistoilla ja se saattaa johtaa hyvin omalaatuisen muotoisiin vaalipiireihin.
 
Edustajainhuoneen edustajilla on vahvasuuri asemamahdollisuus pitääsäilyttää asemansa niin kauan kuin he haluavat, jolleivätelleivät he jättäydy vapaaehtoisesti sivuun tai eläkkeelle. Keskimäärin edustajista valitaan uudelleen kaudelle yli 90 % ja esimerkiksi vuonna 1998 98 % edustajainhuoneen jäsenistä valittiin uudelleen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.cusdi.org/reelection.htm | Nimeke =Incumbent Reelection Advantage|Citizens for U.S. Direct Initiatives | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Citizens for U.S. Direct Initiatives| Viitattu = | Kieli ={{en}} }}</ref>
 
==Voimasuhteet==
Rivi 43:
 
==Kongressin rakennus==
[[Kuva:US Capitol dome Jan 2006.jpg|thumb|300|right|Kuva Capitolin kupolistakupoli]]
{{Pääartikkeli|[[United States Capitol]]}}
Capitol on saanut nimensä Rooman hallintokeskuksesta [[Capitolium]]ista (engl. ''{{k-en|Capitol''}}), joka sijaitsi samannimisellä kukkulalla (engl. ''{{k-en|Capitol Hill''}}). Myös itse rakennuksen tyylisuunta heijastaa antiikin Kreikan ja Rooman tyyliä.<ref>[http://www.aoc.gov/cc/capitol/index.cfm The United States Capitol: An Overview of the Building and Its Function] Architect of the Capitol {{en}}</ref>
 
==Lähteet==