Ero sivun ”Ruumis” versioiden välillä

'''Ruumis''' tarkoittaa [[ihminen|ihmisen]] tai [[eläin|eläimen]] sekä elävää että kuollutta [[elimistö]]ä. Ainoastaan elävää ruumista tarkoittava sana on [[keho]]. Suomenkielinen sana ''keho'' keksittiin Lääketieteen sanastolautakunnan ja [[Kielitoimisto]]n ensimmäisen hoitajan [[Hannes Teppo|Hannes Tepon]] yhteistyön tuloksena vuonna 1945, kun lääketieteen piirissä syntyi tarve erotella kuollut ja elävä ruumis toisistaan. On mahdollista, että sanalle keho otettiin mallia sukulaiskielestämme virosta, jossa elävää ruumista tarkoittaa sana ''keha''; toisaalta sana ''keho'' esiintyy jo [[Elias Lönnrot]]in sanakirjassa ''kehän'' synonyyminä.<ref name = "KOTUS">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1112 | Nimeke = Ruumis, kalmo ja keho | Tekijä = Taru Kolehmainen | Ajankohta = 3.7.2001 | Julkaisupaikka = Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa | Julkaisija = Kotimaisten kielten tutkimuskeskus| Viitattu = 12.11.2010}}</ref> Kuollutta ruumista kutsutaan myös ''kalmoksi''. Vanha kalmon synonyymi on myös ''hunnu'', joka on oikeastaan säilynyt vain sanonnassa "joutua hunninkoon / hunningolle", tarkoittaen "kalmistoon". Kansanrunous tuntee myös hahmon "Hunnun herra", varhaisen lähetyssaarnaajan. Nimen selityksenä kristittyjen krusifiksit ja puheet ruumiista ja ylösnousemuksesta.<ref name="Kielitoimiston sanakirja">{{kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Kielitoimiston sanakirja | Selite=Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 | Julkaisija=Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-5446-11-5}}</ref> Väite, jonka mukaan elävästä ruumiista ei saisi käyttää nimeä ruumis, ei pidä paikkaansa.