|
[[Tiedosto:Cyprus districts named.png|thumb|240px|Kansallisuusrajat vuonna 2011. Vaaleat alueet ovat kreikkalaisten hallinnoimia. Kreikkalainen etelä ja turkkilainen pohjoinen.]]
Kyproksenkreikkalaiset periytyvät [[Mykene]]n kreikkalaisista, jotka asettuivat saarelle 1500-luvulta eKr. alkaen. Kypros on Välimeren kolmanneksi suurin saari Sisilian[[Sisilia]]n ja Sardinian[[Sardinia]]n jälkeen ollen näin koko itäisen Välimeren suurin saari. [[Olympos (Kypros)|Olympos-vuori]] (1952 m) on saaren korkein kohta. Saari tuli osa [[antiikin Kreikka|helleenistä]] maailmaa kreikkalaisten siirtolaisten myötä. [[Aleksanteri Suuri]] valtasi saaren [[Persia|persialaisilta]] [[333 eKr.]] [[Rooman jako|Rooman jaon]] jälkeen vuonna [[285]] kyproslaiset saivat itsehallinnon lähes yhdeksän vuosisadan ajaksi [[Bysantin valtakunta|Bysantin valtakunnan]] takaamana. Sen menetettyään se sai sen seuraavan kerran vuonna [[1960]]. Tuona itsehallinnon aikana ehkä tärkein yksittäinen tapahtuma varhaisena Bysantin aikana oli paikallisen Kyproksen kirkon perustaminen erilleen [[Antiokian ja koko Idän patriarkaatti|Antiokian patriarkaatista]]. Tuolloin keisari [[Zenon]] nimitti Kyproksen historiallisen pääkaupungin Salamiksen (nimettiin ''Constantiaksi'' keisari [[Constantius II]]:n aikana) piispan [[metropoliitta|metropoliitan]] statuksella arkkipiispaksi.
Bysanttilainen aika muovasi vahvasti kyproksenkreikkalaista kulttuuria. [[Ortodoksisuus|Kreikkalaisortodoksisuus]] muodostui oleelliseksi osaksi kyproksenkreikkalaisuutta, mikä auttoi säilyttämään vieraiden vallottajien aikana kulttuurillisen omaleimaisuuden. Koska Kypros ei koskaan ollut valtakuntien laajentumisen pääasiallinen kohde, vaan se lankesi vallottajien käsiin eräänlaisena "sivutuotteena", vierailla vallanpitäjillä ei ollut tarvetta tai intressiä hävittää paikallista kulttuuria.'
Kuitenkin kyproslaiset joutuivat myös sortavien vallan alle ensin [[Lusignan hallitsijasuku|Lusignan hallitsijasuvun]] alaisuudessa ja tämän jälkeen [[Venetsian tasavalta|venetsialaisten]] aina 1190-luvulta vuoteen 1570. Kuningas [[Amalrik II]], joka seurasi veljeään [[Guy de Lusignan]]ia, ei suvainnut ortodoksisuutta. Kreikkalaiset maat takavarikoitiin [[katolinen kirkko|katolilaisille]] kirkoille sen jälkeen, kun niitä oli perustettu saaren tärkeimpiin kaupunkeihin. Kantaväestön verotus oli myös erittäin rasittavaa, ja verovarat menivät katolilaisille kirkoille.
Kyproksen ottomaanivalloitus[[Osmanien valtakunta|ottomaanivalloitus]] vuonna 1571 lopetti kreikkalaisiin kohdistuneen katolilaisen ylivallan. Ortodoksinen uskoharjoitus elpyi, ja kyproksenkreikkalaiset alkoivat ottaa jälleen maata hallittavakseen. Kyproksen kirkon patriarkka palveli Ottomaanien sulttaania[[sulttaani]]a etnarkkina[[etnarkki]]na ja kreikkalaisten johtajana mahdollistaen kreikkalaisten sekulaarin vallan harjoittamisen esimerkiksi oikeuslaitoksessa ja verotuksessa.
Ottomaanien valta-aika (1570-1878) jätti vain rajoitetun vaikutuksen kyproksenkreikkalaiseen kulttuuriin. Ottomaanit hallitsivat monikansallista valtakuntaansa paikallisten uskollisten ''[[millet]]ien'' tai uskonollisten yhteisöjen kautta. Millet-järjestelmän hyväksyminen mahdollisti kyproksenkreikkalaisen kulttuurin säilymisen, ja maata johti Konstantinopolin sijaansijasta Kyproksen kirkon arkkipiispa. Huolimatta uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta ottomaanivalta oli rankkaa ja tehotonta. Turkkilaiset uudisasukkaat yhdessä kreikkalaisten kanssa kärsivät Konstantinopolin syrjivästä hallinnosta vuosisatoja. Vähemmistö kyproksenkreikkalaisista kääntyi islamiin[[islam]]iin tuona aikana, ja heitä on joskus kutsuttu historioitsijoiden parissa "uusmuslimeiksi".
Ottomaanien valtakunnan aktiivisen kaupankäynnin myötä levinneet mausteet ja yrtit ovat jättäneet vahvan jälkensä kyproslaiseen ruokakulttuuriin kuten myös kreikkalaiseenkin. Moni ruokalaji on saanut nimensä mausteiden eripuolillaeri puolilla valtakuntaa sijainneiden lähtömaiden mukaan. Myös kahvihuoneet levisivät laajasti ympäri saarta kaikkiin suurimpiin kaupukeihin ja lukemattomiin kyliin. ▼Despite the inherent oppression of foreign subjugation, the period of Ottoman rule (1570-1878) had a limited impact on Greek Cypriot culture. The Ottomans tended to administer their multicultural empire with the help of their subject millets, or religious communities. The tolerance of the millet system permitted the Greek Cypriot community to survive, administered on behalf of Constantinople by the Archbishop of the Church of Cyprus, who became the community's head, or ethnarch. Although religiously tolerant, Ottoman rule was generally harsh and inefficient. Turkish settlers suffered alongside their Greek Cypriot neighbors, and the two groups together endured centuries of oppressive governance from Constantinople. A minority of Greek Cypriots converted to Islam during this period, and are sometimes referred to as "neo-Muslims" by historians.<ref>Peter Alford Andrews, ''Ethnic Groups in the Republic of Turkey'', Dr. Ludwig Reichert Verlag, 1989, ISBN 3-89500-297-6</ref><ref>Savile, Albany Robert, ''Cyprus'', 1878, p.130</ref>
▲Ottomaanien valtakunnan aktiivisen kaupankäynnin myötä levinneet mausteet ja yrtit ovat jättäneet vahvan jälkensä kyproslaiseen ruokakulttuuriin kuten myös kreikkalaiseenkin. Moni ruokalaji on saanut nimensä mausteiden eripuolilla valtakuntaa sijainneiden lähtömaiden mukaan. Myös kahvihuoneet levisivät laajasti ympäri saarta kaikkiin suurimpiin kaupukeihin ja lukemattomiin kyliin.
Poliittisesti ajatus ''[[enosis|enosiksen]]'' toteuttamisesta eli liittymistä kreikkalaiseen emämaahan syntyi kreikkalaisen sivistyneistön parissa sen jälkeen, kun [[Kreikan kuningaskunta|Kreikka]] oli itsenäistynyt ottomaanivallasta vuonna 1821. Lopulta kehittyi ja syntyi enosistinen liike, jossa Kyproksen kirkolla oli keskeinen rooli.
[[File:Monumento Azentieu Makkeras.jpg|thumb|left|200px|[[Grigoris Afxentiou]]n pronssipatsas.]]
Tehokas [[Brittiläinen imperiumi|brittiläinen]] siirtomaavalta[[siirtomaa]]valta astui voimaan Kyproksella 1878 sen jälkeen, kun Turkki oli pakotettu luopumaan saaresta [[Turkin sota|Turkin sodan]] jälkeen. Vuonna 1959 Britannia, [[Kreikka]], [[Turkki]] ja Kypros allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan Kypros itsenäistyisi yhtenäisenä kahden eri kansallisuuden valtiona, eikä saarta jaettaisi. Saari ei myöskään saanut liittyä Kreikkaan tai Turkkiin. Näin ollen brittivalta päättyi vuonna 1960 ja ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi valitiin arkkipiispa [[Makarios III]], jonka aikana uskonnon tärkeys korostui kyproksenkreikkalaisessa yhteisössä. Varapresidentti oli turkkilainen [[Fazil Küçük]] ja muutenkin kaikki hallintoelimet sekä johtotehtävät jaettiin 7-3-suhteella kansallisuuksien kesken. Toisella osapuolella oli aina [[veto-oikeus]], joten Kypros ajautui hyvin nopeasti sisäpoliittiseen pattitilanteeseen, kun ensimmäiset kiistat verotuksesta ja kuntien jakamisesta tulivat esille. Vuoden 1963 lopulla Makarios III päätti poistaa veto-oikeudet kaikilta osapuolilta. Väkivaltaisuudet puhkesivat 21. joulukuuta 1963 Nikosiassa[[Nikosia]]ssa ja seuraavien päivien aikana ne levisivät koko maahan johtaen lopulta koko vallanjakojärjestelmän romahtamiseen.
Poliittisen umpikujaan kreikkalaiset vaativat ratkaisukseksi enosista ja turkkilaiset ''taksimia'' (turk. "jako"). Turkkilaisväestöä pakeni tuhansittain pohjoiseen ja vanhat taisteluryhmät kreikkalaisten [[EOKA]] (per. 1955) ja turkkilaisten [[TMT]] (per. 1957) ottivat aseellisesti yhteen. Asetelmat olivat syntyneet jo ennen Kyproksen itsenäistymistä. Kreikan sotilasvallankaappauksen jälkeen väkivaltaisuudet puhkesivat laajoinna uudelleen vuonna 1967.
Vuosina 1968-1974 käytiin tuloksettomia neuvotteluita, ja lopulta [[Kyproksen kriisi|tilanne kärjistyi]] [[15. heinäkuuta]] [[1974]], kun [[Kreikan sotilasjuntansotilasjuntta|Kreikan sotilasjuntan]] johtoon kuulunut ateenalainen [[prikaatikenraali]] [[Dimitrios Ioannidis]] toteutti [[Kyproksen kansalliskaarti]]n tuella sotilasvallankaappauksen ja syrjäytti Makarioksen. Viikkoa myöhemmin Turkki oli miehittänyt saaren pohjoisrannikon. Seuraavan vuoden aikana tapahtuivat viimeiset suuret väestönsiirrot, kun 120 000 kyproksenkreikkalaista siirtyi etelään ja 50 000 turkkilaista pohjoiseen. Tästä lähtien saari on ollut näiden kahden kansallisuuden kesken jaettuna, vaikka kansainvälisesti Kyproksen jakoa ei ole juridisesti tunnustettukaan.
Monet kyproksenkreikkalaiset, erityisesti turkkilaismiehityksen myötä omaisuutensa menettäneet, muuttivat Britanniaan[[Britannia]]an, Yhdysvalotihin[[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]], Australiaan[[Australia]]an, [[Etelä-AfrikkaanAfrikka]]an ja Eurooppaan. Nykyään on arvioitu noin 335 000 kyproksenkreikkalaisen elävän Britanniassa. Enemmistö näistä kyproksenkreikkalaisista asuu [[Englanti|Englannissa]]. Walesissa[[Wales]]issa on arviolta noin 3000 ja [[Skotlanti|Skotlannissa]] 1000. Britannian jälkeen kyproksenkreikkalaisia asuu eniten Kreikassa, jossa heitä arvellaan olevan noin 200 000.
Kyproksenkreikkalaiset ovat 1990-luvulta alkaen vaurastuneet huomattavasti, ja yhteiskunta on kehittynyt rauhan vuosina. Vuonna 2004 Kyproksen tasavalta tuli [[Euroopan UnioninUnioni]]n jäseneksi kreikkalaiselta osaltaan sen jälkeen, kun kyproksenkreikkalaiset olivat tyrmänneet saaren yhdistämissuunnitelmat.
== Kyproksen murre ==
| 