Ero sivun ”Valtaporvari” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Alkulause selkeästi määritelmäksi.
Lmaa (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 5:
Kolmannen, sekalaisen kauppiaiden ryhmän muodostivat muun muassa käsityöläiset ja majatalon pitäjät, joilla ei ollut kaupallista koulutusta.
 
==Katso myös ==
 
 
* [[Luettelo Turun valtaporvareista vuosina 1600-1721]]
==Turun valtaporvarit==
 
Valtaporvarien ryhmä muodostui 1600-luvun alussa kauppaa harjoittavien porvarien keskuudessa.<ref>Ranta, s.158</ref> Kaupunkilain säädökset 1618 ja sen tarkennukset 1619 johtivat porvarioikeuden perinnöllisyyden loppumiseen ja uuteen käytäntöön, jonka mukaan porvarisoikeuksia piti anoa ja varsinkin valtaporvariksi pääsy vaikeutui huomattavasti.<ref>Ranta 159</ref> Valtaporvarin ja tavallisen porvarin välille on vaikea vetää rajaa, sillä vaikka vuoden 1616 tulliluettelossa oli 61 ulkomaankauppaa harjoittanutta porvaria, ei heitä kaikkia voi pitää valtaporvareina.<ref>Ranta, 160</ref>
 
Valtaporvareiden määrä pysyi melko vakiona koko 1600-luvun, mutta pikkuporvareiden määrä vaihteli huomattavasti. Vuonna 1637 näiden porvariryhmien suhde oli 32/337, vuonna 1661 22/449, vuonna 1675 32/683, vuonna 1699 31/408 ja vuonna 1712 31 valtaporvaria/218 pikkuporvaria.<ref>Ranta, s.183</ref>
 
Turun valtaporvareilla oli viipurilaisten virkaveljiensä ohella ainoina Suomessa oikeus [[merkantilismi]]n periaatteiden mukaiseen ulkomaankaupan vientiin ja tuontiin <ref>Ranta, s. 203</ref>. 1600-luvun alussa he olivat suurimmaksi osaksi saksalaisia tai hollantilaisia <ref>Ranta, s.161 ja 165</ref>, heistä osalla oli ulkomailla kauppapalvelija <ref>Ranta, s.215</ref> ja useimmilla asiamies eli faktori tärkeimissä kauppakaupungeissa kuten Lyypekissä, Hampurissa ja Amsterdamissa.<ref>Ranta, s.216</ref>
 
 
==Aiheesta muualla==
 
*http://www.soca.utu.fi/julk/Keskinen.pdf
==Kirjallisuutta==
*{{Kirjaviite | Tekijä =Ranta, R. | Nimeke =Turun kaupungin historia 1600–1721 | Vuosi =1975 | Luku = | Sivu = | Selite =ensimmäinen ja toinen nide | Julkaisupaikka =Turku | Julkaisija =Oy Lounaisrannikko | Tunniste = ISBN 951-95081-7-1|Tunniste=ISBN 951-95081-8-X | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}
 
===Viitteet===
{{Viitteet}}
 
[[Luokka:Sääty-yhteiskunta]]