Versio 13. huhtikuuta 2011 kello 10.14 muokkaa Minämaa (keskustelu \| muokkaukset) 29 muokkausta Ei muokkausyhteenvetoa ← Vanhempi muutos		Versio 13. huhtikuuta 2011 kello 10.17 muokkaa kumoa Minämaa (keskustelu \| muokkaukset) 29 muokkausta Ei muokkausyhteenvetoa Uudempi muutos →
Rivi 1: {{Latinalaiset aakkoset\|iso=F\|pieni=f}} '''F''' on [[latinalaiset aakkoset\|latinalaisten aakkosten]] kuudes kirjain. F-kirjain lausutaan [[suomen kieli\|suomen kielessä]] [''äf'']. F on soinniton [[frikatiivi]], ~~jonka~~joka ~~soinnillinen vastinpari on~~eroaa [[V]]:stä olennaisesti siinä, että V on soinnillinen, mutta lisäksi saattaa olla pienempiä eroja. Sävelenä F lausutaan kuitenkin [''ef'']. Suomen kielessä ei ole vanhastaan esiintynyt, [[lounaismurteet\|lounaismurteita]] lukuun ottamatta, f-äännettä. Aikaisemmin se korvattiin suomeen tulleissa [[lainasana\|lainasanoissakin]] varhemmin yleensä p:llä (esimerkiksi ''pelto'' ← ''fält'', ''perjantai'' ← ''fredag'', samoin nimessä [[Jooseppi]] ← [[Joosef]]), myöhemmin yleensä sanan alussa v:llä (esimerkiksi vanki ← fånge) mutta sanan sisällä hv:llä (esimerkiksi [[kahvi]] ja [[sohva]]). Naapurikielten vaikutuksesta suomen läntisimmissä ja itäisimmissä murteissa on kuitenkin ollut jo vanhastaan f-äänne. Suomen [[yleiskieli\|yleiskielessä]] f yleistyi vasta 1900-luvulla kieleen tulleiden uusien lainasanojen myötä.<ref>Olli Nuutinen: Hetkisen pituus ja muita kirjoituksia kielestä, art. Vinskaa, venskaa, tanskaa ja ranskaa, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994, ISBN 951-717-786-0</ref>

Ero sivun ”F” versioiden välillä