Ero sivun ”Huhtikuu” versioiden välillä

10 merkkiä lisätty ,  9 vuotta sitten
p
ei muokkausyhteenvetoa
(Hieman korjattu lauserakenteita ja esim. pilkutusta.)
p
Sammakoiden kututapahtuma tapahtuu Etelä-Suomessa huhtikuulla siten, että sammakot aloittavat kudun kuun alkupuolella lammikoiden tulviessa lumien sulamisvesistä ja rupikonnat ja viitasammakot vasta kuun lopulla. Etelä-Lapissa Sammakko pääsee aloittamaan kudun usein vasta vapun tienoilla.
 
Kasvimaailma ja hyönteismaailmakin heräävät huhtikuussa nopeasti, varsinkin etelässä. Huhtikuun ensimmäisen puoliskon aikana lentonsa aloittavat Etelä-Suomessa [[huhtiyökkönen]], [[sitruunaperhonen]], [[neitoperhonen]] ja [[nokkosperhonen]], jotka ovat talvehtineet aikuisina. Ensimmäiset leskenlehdet kukkivat runsaina jo huhtikuun alussa aurinkoisilla pälvillä Etelä-Suomessa. Samoihin aikoihin kukintansa aloittavat etelässä lepät. [[Pähkinäpensas]] on usein kasvupaikoillaan etelärannikolla aloittanut kukintansa jo [[maaliskuu]]n lopulla. Leppä sekä pähkinä tulevat kumpikin lehteen vapun jälkeen, vaikka kukinta tapahtuukin jo paljon aikaisemmin. Etelä-suomen [[sinivuokko]] aloittaa kukintansa usein jo lumien lähdettyä, mutta ennen puiden lehteentuloa huhtikuun puolessa välissä. Etelä-Suomen vähänkin lehtomaiset metsät täyttyvät aivan huhtikuun lopulla valkovuokoista ja ojat rentukoista. Samoihin aikoihin ensimmäiset pensaat alkavat tulla lehteen ennen puita ja [[Pajut|pajut]], esimerkiksi huhtikuunpaju, kukkia. [[Koivut|Koivu]] aloittaa kukintansa ja lehteen tulonsa lounaassa ja etelärannikolla huhtikuun viimeisinä päivinä.
 
Huhtikuu on maaliskuun ohella Suomessa kuiva kuukausi, ja useimmiten hyvin aurinkoinen, pilvisiä päiviä on usein niukasti. Tästä huolimatta huhtikuussa on tulvia lumien sulamisvesien johdosta.
248

muokkausta