Josif Stalin
Josif Vissarionovitš (oik. Džugašvili) Stalin (ven. Иосиф Виссарионович (Джугашвили) Сталин, georgiaksi იოსებ ჯუღაშვილი; Ioseb Džugašvili), virallinen syntymäpäivä 21. joulukuuta (9.12. vanhaa lukua) 1879 Gori, Gruusia; kuoli 5. maaliskuuta 1953), oikea syntymäaika 6. joulukuuta (vanhaa lukua) 1878, vallankumousnimeltään Josif Stalin (Иосиф Сталин 
kuuntele ääntämys (ohje)) oli Vladimir Leninin seuraaja Neuvostoliiton johdossa ja yksi maailmanhistorian tunnetuimmista kansanmurhaajista ja hirmuhallitsijoista.
| Josif Stalin | |
|---|---|
| [[Tiedosto:Josif Stalin|250px|]] | |
| Neuvostoliiton johtaja | |
| Edeltäjä | V. I. Lenin |
| Seuraaja | Georgi Malenkov |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. joulukuuta 1879 Gori, Gruusia (nyk. Georgia) |
| Kuollut | 5. maaliskuuta 1953 Moskova, Neuvostoliitto |
| Arvonimi | NKP:n pääsihteeri (1922-1953), Ministerineuvoston puheenjohtaja (1941-1953) |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
- Josif Stalin on myös panssarivaunu.
Nuoruus
Stalin syntyi Gorin kaupungissa Gruusiassa (nyk. Georgia) Vissarion (Beso) Ivanovitš Džugašvili -nimiselle suutarille ja Jekaterina Georgijevnalle. Stalinin lapsuus oli rankka ja hän joutui usein näkemään nälkää. Juoppo isä tiettävästi pahoinpiteli häntä usein. Stalin lähetettiin 11-vuotiaana opiskelemaan ortodoksisen kirkon papiksi, mutta sosialistinen vallankumouksellisuus vei miehen pois uralta. Hänen sanotaan menettäneen uskonsa tutustuttuaan liberaaliteologiaa käsitteleviin kirjoihin.
Nousu valtaan
Vuonna 1899 Stalin erotettiin pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan Leninin bolševikkipuolueen tehtäviin Kaukasukselle. Vuosien 1902 ja 1917 välillä hänet vangittiin ja karkotettiin Siperiaan useaan otteeseen. Hänen olennaisin kirjallinen tuotoksensa tältä ajalta on Marxismi ja kansallisuuskysymys. Bolševikkipuolueessa häntä pidettiinkin kansallisten vähemmistöjen (lyh. natsmen) kysymyksiin erikoistuneena henkilönä ja 1912 hänet valittiin puolueen keskuskomiteaan. Stalin käytti maanalaisen toiminnan vuosina peitenimeä Koba. Stalin ("teräksinen") vakiintui käyttöön vasta myöhemmin.
Venäjän sisällissodassa Stalin toimi bolševikkihallinnon kansallisuusasian kansankomissaarina ja bolševikkipuolueen hallinnollisissa tehtävissä. Vuonna 1922 Stalin nousi bolševikkipuolueen pääsihteeriksi, virkaan, jota tuolloin pidettiin lähinnä rutiininomaisena hallinnollisena tehtävänä, mutta josta Stalin muokkasi Neuvostoliiton tärkeimmän johtotehtävän. Neuvostovallan vakiinnuttua Venäjällä ja Leninin kuollessa 1924 puolueen sisällä käynnistyi valtataistelu Stalinin ja Lev Trotskin välillä.
Vastapainoksi Trotskin jatkuvaa vallankumousta naapurimaissa edustaville näkemyksille, jotka eivät toteutuneet Saksassa spartakistien vallankaappausyrityksessä 1919 eivätkä 1920 puolalaisten torjuttua ranskalaisen kenraalin johdolla hyökkäyksen Varsovaan, kehitti Stalin oman teoriansa sosialismin rakentamisesta yhdessä maassa, Neuvostoliitossa, hyläten siihenastisen Trotskin kannattajineen kehittämän ajatuksen maailmanvallankumouksen ajatuksen. Älystään tunnettu Trotski aliarvioi Stalinia todetessaan, että tämä oli "mitätön keskinkertaisuus". Stalin osasi peittää valtapyrkimyksensä ja vähitellen kaikessa hiljaisuudessa rakentamansa hallintokoneiston kontrollin avulla Stalinin onnistui voittaa Trotski kannattajineen ja nousta sekä Neuvostoliiton että Kominternin johtoon. Trotski karkotettiin maanpakoon ja murhattiin myöhemmin Meksikossa päävihollisensa määräyksestä. Stalinin leppymättömyyttä kuvastaa Trotskin läheisten tämän kuoleman jälkeenkin, jopa Neuvostoliiton ulkopuolella, kokema vaino.
Valtakausi
Stalinin johdolla 1920-luvun markkinahenkisempi NEP-talouspolitiikka korvattiin talousuudistusohjelmalla, joka muutti Neuvostoliiton talouden viisivuotissuunnitelmiin perustuvaksi, investoi huomattavasti raskaan teollisuuden rakentamiseen ja pakkokollektivisoi maatalouden, muuttaen pieniin yksityisviljelmiin perustuneen maatalouden, suuriksi kolhooseiksi 1929. Kollektivisointi aiheutti laajaa vastarintaa ja nälänhädän, joista Stalin syytti kulakkeja eli ”varakkaita talonpoikia”, joita ammuttiin ja lähetettiin Gulagiin kapitalistisina pettureina. Lisäksi kulakkien tekemät ryöstöt ja sabotoinnit kolhooseja vastaan kovensivat kulakkeja vastaan käytettyjä keinoja. Samaan aikaan toteutettiin "kulttuurivallankumous", suuri propaganda-kampanja. Nuoret komsomolilaiset vallankumoukselliset lähetettiin maaseudulle julistamaan sosialismia paikallisille.
Stalinin väkivaltainen diktatuuri ja poliittisiin vastustajiin suunnattu terrori sai huippunsa 1930-luvun puolivälissä aloitetuissa "puhdistuksissa". Erityisen vainoharhaiseksi Stalin muuttui Leningradin puoluesihteerin Sergei Kirovin murhan jälkeen vuonna 1934. Stalin alkoi nähdä kaikkialla vihollisia, sabotöörejä ja vakoojia. Stalin puhdisti puoluekoneistoa ja yhteiskuntaa ideologisista – todellisista ja kuvitelluista – vihollisista. Näytösoikeudenkäynneissä lukuisille vanhoille puna-armeijan upseereille ja vanhoille bolševikeille langetettiin kuolemantuomioita. Nimekkäimpiä puoluelinjaa edustaneita uhreja olivat Lev Kamenev, Grigori Zinovjev ja Nikolai Buharin sekä sotilasjohtajista huippulahjakkaana upseerina pidetty marsalkka Mihail Tuhatševski.
Miljoonia tavallisia ihmistä ja rikollista ammuttiin, salamurhattiin, lähetettiin vankileireille Siperiaan tai he katosivat yksinkertaisesti jäljettömiin. Pelkästään maatalouden pakkokollektivisointia seuranneessa nälänhädässä kuoli noin seitsemän miljoonaa ihmistä vuosina 1930-1933. Eri arvioiden mukaan vuosien 1929-1939 kokonaisväestönmenetys oli noin 15-20 miljoonaa henkeä.
Myös tuhannet Neuvostoliittoon paenneet tai muuttaneet suomalaiset kommunistit menettivät henkensä, yleensä "suomalaisen porvariston vakoojiksi" syytettyinä. Jopa kansalaissodan aikainen kansanvaltuuskunnan johtaja, punaisen Suomen diktaattori Kullervo Manner katosi 1930-luvulla, ja julistettiin kuolleeksi 1971.
Puhdistuksiin liittyivät laajat väestönsiirrot, joissa Neuvostoliiton etnisiä väestöjä siirreltiin maan osista toisiin; siirrettyihin kuuluivat muun muassa tataarit, kalmukit, ingušit, tšetšeenit, Volgan saksalaiset, inkeriläiset, Karjalan työkansan kommuunin suomalaiset ja monet muut kansat.
Stalin myös rakensi ympärilleen valtavan henkilökultin, jonka näkyvimpiä ilmauksia oli Stalingradin kaupungin nimeäminen sekä massiivinen diktaattorille omistettujen patsaiden, maalausten ja taideteosten tuotanto.
Toisessa maailmansodassa Stalin onnistui kuitenkin mobilisoimaan äärimmilleen Neuvostoliiton voimavarat ja selviytyi lopulta voittajaksi. Stalin laajensi Neuvostoliiton valtapiirin Itä-Eurooppaan. Stalinilla ei ollut aikomustakaan päästää puna-armeijan valtaamia maita läntiseen vaikutuspiiriin monipuoluejärjestelmän ja demokratian sallimalla. Askel askeleelta nämä maat liitettiin sosialistiseen leiriin, käyttämällä hyväksi muun muassa salaista poliisia ja vastustajien vähittäistä eliminoimista. Stalin myös määräsi Neuvostoliiton aloittamaan atomipommi- ja vetypommiohjelmat Yhdysvaltain ydinasemonopolin murtamiseksi.
Stalinin kuoltua keväällä 1953 käytiin kabineteissa lyhyt, mutta intensiivinen valtataistelu, jossa olennaisin siirto oli salaisen poliisin pään Lavrenti Berijan likvidoiminen neuvostojohtajan seuraajaehdokkaana ja ilmeisenä stalinistisen politiikan jatkajana. Neuvostoliiton johtajaksi nousseen Georgi Malenkovin seuraaja Nikita Hruštšov kumosi monien Stalinin ajan terrorista kärsineiden tuomiot, ja käynnisti NKP:n XX puoluekokouksessa 1956 puolueen sisäisen kritiikin, jossa Stalinin ympärille rakennettu henkilökultti purettiin ja vallan väärinkäyttöä arvosteltiin. Pian Stalinin ruumis poistettiin Leninin mausoleumista ja haudattiin Kremlin muuriin. Sitten se poistettiin sieltäkin.
Stalin-kultin purkaminen ei sujunut ongelmitta. Näkyvimmät konfliktit koettiin neuvostovallan alaisessa ns. Väli-Euroopassa vuonna 1953 itäisessä Berliinissä puhjenneiden työläismellakoiden ja etenkin vuonna 1956 Unkarissa koetun kansannousun muodossa. Molemmat liikehdinnät neuvostoarmeija kukisti aseellisesti.
Käsite stalinismi tuli tarkoittamaan kommunististen puolueiden dogmaattista ja usein neuvostomyönteistä suuntausta tai ryhmittymää.
Diktaattorina
Josif Stalin julisti itsensä vuonna 1927 diktaattoriksi.lähde? Hän ei ollut koskaan Neuvostoliiton virallinen valtionpäämies, mutta käytännössä ylin valta oli Stalinilla. Stalinin diktatuurin aikana Neuvostoliitto valloitti kaikki Venäjän keisarikuntaan kuuluneet alueet lukuun ottamatta Suomea ja Puolaa.
Stalinin diktatuuri "kukoisti" 1940-luvulla, jolloin Neuvostoliitto, muiden liittoutuneiden mukana, kukisti muun muassa natsi-Saksan. Natsi-Saksan hajottua kahteen osaan Neuvostoliitto valvoi Saksan demokraattisen tasavallan (Itä-Saksan) politiikkaa ja käytännössä hallitsi valtiota. Neuvostoliitto hallitsi tällä tavoin käytännössä myös lähes kaikkia muita itäblokin maita.
Stalin on maailmanhistoriassa kaikkien aikojen pitkäaikaisin ja vaikutusvaltaisin diktaattori ja on tiettävästi teloituttanut eniten ihmisiä. Hän pysyi vallassa elämänsä loppuun saakka.
Stalin ja Suomi
Stalin piileskeli tsaarivallan ohranaa Suomessakin ja tapasi Leninin ensi kertaa Tampereella. Historiantutkijat ovat arvioineet, nauttiko maamme mahdollisesti jonkinlaista erityisasemaa neuvostodiktaattorin mielessä, ja aprikoineet vaikuttiko se osaltaan esimerkiksi päätökseen jättää yrittämättä lopullisesti Suomen miehitystä toisessa maailmansodassa. Tiettävästi Stalin antoi tunnustusta suomalaisten sotilaalliselle kyvylle etenkin talvisodassa, ja hän piti Suomen Marsalkka Mannerheimia kunniakkaana vastustajana ja sotapäällikkönä.
Stalinismi
- Pääartikkeli: Stalinismi
Stalinistinen talousmekanismi perustui raskaan teollisuuden korostamiseen, suunnitelmatalouteen ja määrätietoiseen infrastruktuurin parantamiseen. Tämä talousjärjestelmä - joka perustui monilta osin pakkotyöhön - onnistui nostamaan Neuvostoliiton taloudelliseen kasvuun, jota joskus esitetään maailmanhistorian nopeimmaksi. Stalinin taloudellisten uudistusten johdosta agraarivaltainen Neuvostoliitto kiri huomattavasti kiinni teollistuneiden valtioiden tuotannollista etumatkaa. Tämä oli todennäköisesti yksi tärkeä syy siihen, että Neuvostoliitto kykeni torjumaan kansallissosialistisen Saksan hyökkäyksen ja toisen maailmansodan jälkeen levittämään kommunistisen järjestelmän Itä-Eurooppaan.
Stalinismin maine on enimmäkseen hyvin huono. Neuvostoliitossa stalinistinen järjestelmä turvautui joukkomurhiin, joukkokarkotuksiin ja muuhun terroriin pyrkiessään hävittämään toisinajattelun, niskuroinnin ja Josif Stalinin henkilöön kohdistuvan vastustuksen ruohonjuuritasoa myöten. Stalinin puhdistus- ja vainotoimenpiteiden uhreina menehtyi nykykäsityksen mukaan useita miljoonia ihmisiä. Myös muissa kommunistisissa maissa stalinistisiksi luonnehditut hallitukset syyllistyivät erityisen vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin. Romaniassa ja Albaniassa stalinistinen tai sellaiseksi luonnehdittu järjestelmä pysyi vallassa 1980-luvulle saakka.
Stalinin perintö
Leonid Brežnevin noustua Neuvostoliitossa valtaan 1960-luvulla Stalinin saavutuksia pidättäydyttiin arvostelemasta ja etenkin hänen panostaan natsi-Saksan lyömisessä korostettiin. Arvostusta diktaattori nautti kotimaassaan Georgiassa.
Stalinin henkilökultti
- Pääartikkeli: Neuvostoliiton henkilökultit: Lenin ja Stalin
Leninin kuoleman jälkeen Stalin pyrki mahdollisimman nopeasti esittämään itsensä Leninin työn jatkajana. Muutama kuukaisi Lenin kuoleman jälkeen, huhtikuussa 1924 hän piti Sverdlovin yliopistossa luentosarjan, joka myöhemmin julkaistiin kirjana Leninismin perusteet. Luennoissaan hän esitti, että puolueella ja sen johtajistolla oli historiallinen velvollisuus säilyttää ja puolustaa kaikkia Leninin vallankumousellisia näkemyksiä. 1920-luvun lopulta alkaen termiä vožd alettiin käytää yksin Stalinista, josta oli tullut Lenin kaltainen "johtaja ja opettaja". Stalin kuvattiin Leninin uskolliseksi oppilaaksi ja seuralaiseksi ja lehdissä ja muussa propaganda-aineistossa heidän kuviaan julkaistiin vierekkäin. Hitaasti poliittinen ikonografia alkoi kuitenkin muuttua: kun vielä 20-luvulla Lenin esitettiin usein kuvissa etualalla ja Stalin taustalla, 30-luvulla heitä alettiin kuvata rinnakkain ja lopulta 30-luvun puolenvälin jälkeen Lenin saatetiin esitettää enää taustalla julisteessa tai haamumaisena hahmona hymyilemässä seuraajalleen, joka oli vallannut tilan kuvien etualalla.
Stalinin henkilökultti saavutti täyden mittansa 1930-luvulla. Vielä 20-luvulla kirjallisuudessa saattoi esiintyä kritiikkiä Stalinia kohtaan, mutta 30-luvulla kaikki kirjallinen ilmaisu oli kesytetty persoonallisuuskultin palvelukseen. Kirjallinen sykofantismi oli saavuttanut vuosikymmenen puoleenväliin mennessä sellaiset mittasuhteet, että elokuussa 1936 Izvestija-lehden pääkirjoituksessa todettiin ilmeisen rehellisesti, että "kirjailijat eivät enää tiedä mihin verrata sinua ja runoilijoilla ei ole enää tarvittavia kielellisiä helmiä sinun kuvaamiseksesi". Eri hallinnon tasoilla kilpailtiin tuotantolaitosten, kylien, teatterien ja muiden instituutioiden nimeämisellä Stalinin mukaan. 40-luvulle tultaessa Neuvostoliiton kartalla oli Stalingradin lisäksi Stalinskin, Stalinogorskin, Stalinbadin, Stalinski’n, Stalinogradin, Stalinisin ja Stalinaoulin kaupungit. Vuonna 1937 ehdotettiin Moskovan uudelleen nimeämistä Stalinodariksi tai Stalindariksi (Stalinin lahjaksi) ja kalenterin muuttamista siten, että ajanlasku alkaisi Stalinin syntymästä. Nämä ehdotukset olivat liikaa Stalinille, joka kielsi molemmat. Toista maailmansotaa edeltäneinä vuosina Stalinkulttia pyrittiin hieman rajoittamaan, koska puolueessa ryhdyttiin pelkäämään, että se alkasi kääntyä itseään vastaan. Uuteen huippuunsa henkilökultti nousi jälleen suuren isänmaallisen sodan ja erityisesti sen voiton jälkeen. Esimerkiksi elokuvassa Berliinin kukistuminen Stalin esitettiin yksin tutkimassa sotakarttoja suunnitellen Hitlerin tappiota.
Virallisen Stalin-kultin taakse käytkeytyi monenlaisia ihmisten henkilökohtaisia motiiveja tukea kannattaa kulttia ja kyyniset opportunistit ja todelliset uskovaiset käyttäytyivät usein samalla tavoin. Tukemalla virallista kulttia saatetiin edistää omaa asemaa puolueapparaatissa tai erityisesti 30-luvun suurten puhdistusten aikana pyrkiä turvaamaan henkiinjääminen. Puoleen tavoitteena oli myös kohdistaa poliittisten päätösten, kuten pakkokollektivisoinnin aikaansaaman nälänhädän tai 1939 solmitun Molotov-Riddentrop -sopimusen luoma kansan vihamielisyys pois Stalinista. Monet neuvostokansalaiset myös kieltäytyivät sankarinpalvonnasta, mutta monet kuten runoilija Osip Mandelstam joutuivat oman turvallisuutensa vuoksi toimimaan kultin edellyttämällä tavalla. Mandelstamin vaimo kertoi myöhemmin runoilijan kirjoittaessa vuonna 1937 teosta Oodi Stalinille hänen täytyneen "virittää itsensä kuin soittimen tarkoituksellisesti antamalla periksi massahypnoosille". Ainoa runoilija, joka esitti avointa kritiikkiä diktaattoria kohtaan ennen tämän kuolemaa, Naum Mandel, säästyi teloitukselta, koska viranomaiset pitivät tätä hulluna.
Neuvostoliiton kansallishymniä, joka sisälsi säkeen: Ja Stalinin johdolla taistoissa, työssä / me kasvoimme kuntohon sankarityön esitettiin aina vuoteen 1977 vain instrumentaalisesti, jolloin sanoista oli poistettu viittaukset Staliniin
Triviaa
- Kun Stalin myöhemmin Neuvostoliiton johtajana vieraili synnyinkodissaan ja tapasi äitinsä, tämä oli edelleen sitä mieltä että parempi olisi ollut jos "sinusta olisi tullut pappi."
- Stalin yllätti sodan jälkeen luonaan vierailleen SKP:n lähetystön kysymällä "Kuinka vanha marsalkka voi?" tarkoittaen Mannerheimia
- Monet Stalinin kanssa työskennelleet ovat todenneet Stalinin piipunpolton ilmentäneen hänen mielialojaan: jos piippu oli sammunut, oli odotettavissa jotain pahaa; jos hän siveli sillä hajamielisesti viiksiään, oli se hyvä merkki.
- Stalin haudattiin vuonna 1953 Leninin mausoleumiin, mutta vuonna 1961 hänen ruumiinsa siirrettiin Kremlin muuriin.
- Stalin oli Neuvostoliiton pitkäaikaisin hallitsija.
- Stalin oli maailman pitkäaikaisin diktaattori.
- Stalin on tiettävästi teloituttanut eniten ihmisiä maailmassa
Kirjallisuutta
- Isaac Deutscher: Stalin
- Edvard Radzinski: Stalin
- Daniel Rancour-Laferriere: Stalinin psyyke
