Ero sivun ”Jussi Jurkka” versioiden välillä

| sukulaiset = {{Lista|
* [[Eino Jurkka]] <br>
* [[Emmi Jurkka]] <br>
* [[Sakari Jurkka]] <br>
* [[Vappu Jurkka]]

* ''Kummittelijoita''<ref name="STTT269">Suomen teatterit ja teatterintekijät, s.&nbsp; 269</ref>

'''Jussi Tapani Jurkka''' ({{Syntymä- ja kuolinaika|15|6|1930|[[Turku]]|9|4|1982|[[Helsinki]]}}) oli suomalainen [[näyttelijä]]. Jurkan näyttelijäntyölle oli ominaista jyrkkyys ja terävyys, minkä takia hän päätyi monesti esittämään poikkeuksellisia roolihahmoja. Hänen intensiteettinsä ja älykkyytensä vetosivat niin teatteri- kuin elokuvayleisöön ja hän saavutti useita taiteellisia voittoja vaativissa roolitehtävissä.<ref name="Rakas280">RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 280</ref> Jurkan paneutuminen roolitehtäviin oli aina perusteellista ja kunnianhimoista. Luonteeltaan hermoherkkä Jurkka sai nuorena näyttelijänä usein esitettävikseen vihaisten nuorten miesten rooleja.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 275.</ref>

Jurkka jätti kolmivuotisen [[Teatterikorkeakoulu#Ennen Teatterikorkeakoulua|Teatterikoulun]] kesken vuonna 1949 kahden opintovuoden jälkeen.<ref name=meri146>Meri 2015, s.&nbsp; 146–148</ref> Hän työskenteli näyttelijänä Kotkan Maakuntateatterissa 1949–1950, [[Intimiteatteri]]ssa 1950–1957 ja [[Suomen Kansallisteatteri]]ssa 1957–1982.

Jurkka kuului merkittävään näyttelijäsukuun kummankin vanhempansa puolelta. Hänen vanhempansa [[Eino Jurkka]] ja [[Emmi Jurkka]] (o.s.&nbsp; Tuomi) olivat kumpikin [[teatterinjohtaja|teatterinjohtajia]] ja näyttelijöitä. Myös hänen veljensä [[Sakari Jurkka]] ja sisarensa [[Vappu Jurkka]] työskentelivät näyttelijöinä samoin kuin enonsa [[Arvi Tuomi]] ja [[Valter Tuomi]] sekä serkkunsa [[Rauli Tuomi|Rauli]] ja [[Liisa Tuomi]]. Vanhemmat erosivat Jussin ollessa vasta vuoden ikäinen. Antti Tuurin Levoton mieli &#8209;-romaanin (Otava 2019) mukaan Lappajärvellä, Pohjanmaalla vaikuttanut taidemaalari Arvid Broms (1910–1968) olisi ollut näyttelijä Jussi Jurkan biologinen isä.

Julkisuudessa Jussi Jurkka viihtyi vain sen verran kuin oli tarpeen hänen ammattinsa kannalta. Erottuaan Pessasta 1970-luvun alussa hän jätti julkisuuden lähes tyystin.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 280&ndash;, 281</ref>

Kun Emmi Jurkka alkoi syksyllä 1929 odottaa kuopustaan, perhe asui Turussa, jonne he olivat muuttaneet [[Viipuri]]sta. Eino ja Emmi Jurkan avioliitto oli jo tuolloin romahduspisteessä. Kuopus syntyi turkulaisessa Aleksandra Seikon synnytyssairaalassa. Seuraavana vuonna Jurkat muuttivat Helsinkiin, mistä Eino Jurkka oli saanut teatterinjohtajan pestin. Emmi Jurkka ehdotti miehelleen avioeroa, ja tämä suostui. Lapset jäivät Emmi Jurkan hoiviin. Eino Jurkka asui lähellä, mutta ei ollut juuri mukana lastensa elämässä.<ref>Meri 2015, s.&nbsp;27&ndash;30 27–30</ref>

Emmi Jurkka lapsineen vaihtoi asuntoa tuon tuosta, ja myös kotiapulaiset vaihtuivat usein. Apulaisilla oli verraten vapaat oltavat, mutta myös suuri vastuu lapsista.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 35</ref> Sakarin, Vapun ja Jussin suhteelliset ikäerot olivat tuossa vaiheessa suuret, ja Sakari otti nuorempiin sisaruksiinsa nähden tietynlaisen "isän roolin".<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 36</ref> Jussi Jurkka omaksui tarkkailijan osan. Hänen omintakeinen huumorinsa ja tapansa hahmottaa asioita eri näkökulmista alkoi käydä ilmi hänen läheisilleen.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 39</ref>

Jussi Jurkka aloitti koulunkäyntinsä [[Munkkiniemi|Munkkiniemessä]] vuonna 1937.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 44</ref> Kun Emmi Jurkka alkoi seurustella kuvanveistäjä [[Jussi Mäntynen|Jussi Mäntysen]] kanssa ja ryhtyi hankkimaan avioeroa varten vaadittavia dokumentteja, kävi ilmi, että Vappu ja Jussi Jurkkaa ei ollut virallisesti edes olemassa. Heidät merkittiin siviilirekisterin syntymäluetteloon keväällä 1938.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 47&ndash;, 48</ref>

Lapsuutensa kesät Jussi Jurkka vietti [[Terijoki|Terijoella]], missä myös Arvi Tuomen perheellä oli kesähuvila. Jurkat olivat tutustuneet paikkakuntaan jo 1920-luvulla näyttelijäpariskunta [[Joel Rinne|Joel]] ja [[Rosi Rinne|Rosi Rinteen]] välityksellä.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 51</ref> Terijoen tiivis ja virikkeellinen huvilayhteisö hajosi [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] myrskyihin, mutta se oli jättänyt jälkensä Jurkkien katraaseen.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 69</ref> 1930-luvun lopussa Jurkat asuivat [[Töölö]]ssä Lallukan taiteilijakodissa. Jussi Jurkkaan eivät tehneet vaikutusta niinkään Lallukan nimekkäät näyttelijät, vaan kuvataiteilijat, joilta hän sai suuntaviivoja elämälleen. Eritoten interiöörit kiehtoivat tulevaa näyttelijää.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 79</ref>

Eino Jurkalla oli varakkaita sukulaisia [[Jämsä]]ssä. Hänen äitinsä kotitila, Saaren kartano, oli vieraiden hallinnassa, mutta hänen serkkunsa emännöi vaurasta Virkajärven tilaa. Emmi Jurkka lapsineen pääsi [[talvisota]]a pakoon Virkajärvelle.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 84</ref> [[Välirauha]]n aikana Emmi Jurkka sai työtä [[Tampere]]elta ja muutti sinne, mutta Jussi ja Vappu jäivät lähes kaksin Lallukan asuntoon. Sakari Jurkka oli [[Jatkosota|jatkosodan]] alussa hyväksytty vapaaehtoisena rintamalle.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 90</ref> Vuonna 1942 Vappu ja Jussi muuttivat vihdoin äitinsä luo Tampereelle, missä Jussi sai ensikosketuksensa teatteriin: hänellä oli pieni rooli ''[[Elinan surma|Elinan surmassa]]'' syksyllä 1942.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 100</ref> Jussi Jurkka sai Tampereella läheisiä ystäviä, mutta hänen koulunkäyntinsä ei ottanut sujuakseen.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 112</ref>

Eino ja Emmi Jurkka lähtivät 1940-luvun puolivälissä teatterikiertueelle, jolla oli mukana myös heidän kolme lastaan. Sakari Jurkalla oli jo hieman kokemusta näyttelijän ammatista. Vappu Jurkan keskikouluopinnot Tampereella olivat loppusuoralla ja Jussi Jurkka oli lopen tympääntynyt koulunkäyntiin. Kiertuenumerona oli ''Isontalon Antti'', jossa Jussi Jurkka näytteli rengin roolin.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 123&ndash;, 124</ref>

Vuonna&nbsp; 1947 Suomen Teatterikoulu muutettiin kolmivuotiseksi. Jussi Jurkka olisi joutunut odottamaan kolme vuotta, mikäli hän ei olisi pyrkinyt opinahjoon syksyllä&nbsp; 1947. Eino Jurkka arvioi ennalta, mitä pääsykokeissa tulisi tapahtumaan, ja neuvoi poikaansa sen varalta: ”Tärkeintä on ottaa tilanne haltuun” ja tehdä jännityksen aiheuttamasta tärinästä roolihenkilön ominaisuus. Jussi Jurkka noudatti neuvoa, ja hänet hyväksyttiin kouluun.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 127&ndash;, 128</ref>

Teatterikoulussa Jurkka oli omimmassa elementissään ja kurssinsa lahjakkain. Hänen kurssikavereitaan olivat muun muassa [[Ahti Haljala]], [[Leo Jokela]] ja [[Kauko Vuorensola]]. Kahden viimeksimainitun kanssa hän muodosti ystäväpiirin, joka otti bravuurikseen improvisaation.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 133</ref> Jurkan kotona Vaasanrinteellä käytiin intohimoisiakin taidekeskusteluja. Eino Jurkka asui lähellä, ja silloin tällöin opiskelijat saivat kuunnella hänen oppejaan.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 141</ref>

Jussi Jurkan teatterikouluvuosien merkittävä näytelmä oli [[Anton Tšehov]]in ''Lokki'', jonka virolainen [[Liina Reiman]] toi kouluun osana näyttelijäntyön opetustaan. Jurkka teki vaikutuksen Konstantin Treplevin roolissa. ''Lokki'' esitettiin harjoitusnäytteenä myös kriitikoille, jotka arvioivat Jurkan eläytymiskykyiseksi ja sangen kypsäksi. ”Jussi Jurkan Konstantinin ympärille muodostui todella Tšehovin tunnelmaa...”, Ilta-Sanomien [[Paula Talaskivi]] kirjoitti. Jurkan opinnot päättyivät kevätlukukauteen 1949, syyt olivat pitkälti taloudelliset.<ref name=meri146/> Hän jäi vaille muodollista pätevyyttä, mitä hänen isänsä ei pitänyt lainkaan ongelmana. Tämä oli nähnyt poikansa lahjakkuuden, ja tiesi että käytännön työ opettaa parhaiten myös teatterissa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 151</ref> Eino Jurkka sopi Kotkan Maakuntateatterin uuden johtajan [[Toppo Elonperä]]n kanssa, että Jussi Jurkka aloittaa Kotkassa syysnäytäntökaudella 1949. Jussi Jurkan ei tarvinnut enää todistaa taitojaan Elonperälle, sillä hän oli antanut vahvat näytöt jo teatterikoulussa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 152</ref>

Jussi Jurkan tulorooli [[Kotka (kaupunki)|Kotkassa]] oli rivihahmo suositussa laulunäytelmässä ''[[Tukkijoella (näytelmä)|Tukkijoella]]''. Jurkka rakensi vaatimattomasta hahmosta jokapaikanhöylän, joka touhusi korjaten ja nikkaroiden Pietolan tiluksilla, mutta ei kuitenkaan puuttunut varsinaiseen juoneen.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 156</ref> Työyhteisössään Jurkka oli erinomainen me-hengen rakentaja. Toisinaan hän sanoa pamautti eriävän näkymyksensä ohjaajille päin naamaa, mikä tuohon aikaan ei ollut suinkaan tavanomaista. Pikkuhiljaa hän alkoi saada arvostusta ammattikunnassaan.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 160</ref>

Jurkan ensimmäinen päärooli oli Michael [[Max Catto]]n [[tragedia]]ssa ''Vihreät vedet''. Isäänsä vihaava Michael edusti roolityyppiä, josta Jurkka tuli tunnetuksi 1950-luvulla: neuroottiset nuoret miehet. Jurkan näyttelijänlaatuun tyyppi sopi erinomaisesti.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 195</ref> Kriitikot olivat vaikuttuneita Jurkan suorituksesta. ”Hänen Michaelinsa oli todella se yliherkkä hermoihminen &nbsp;&#8209;&#8209;--- jotka lähentelivät runouden ilmapiiriä”, Etelä-Suomi-lehden Ester Kankkunen arvioi.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 164</ref>

Kotkan naisväen suosioon Jurkka pääsi koulupoika Gabrielin roolillaan kappaleessa ''Viimeinen luokka''. Jurkka teki roolin myös Helsingissä pariin otteeseen [[Leo Lähteenmäki|Leo Lähteenmäen]] ollessa estynyt. Helsingin Sanomien [[Sole Uexküll|Sole Uexküll-Gyllenband]] piti Jurkan vapautuneisuudesta ja eloisuudesta. Vielä tässä vaiheessa Jurkan [[Akhilleus|akilleenkantapäänä]] olivat puutteet äänenkäytössä.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 165</ref> Hänen maineensa kiiri, ja häntä kosiskeltiin Tampereen Työväen Teatteriin, turhaan. Hän ei lämmennyt myöskään Suomen Kansallisteatterille.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 167</ref>

Sattui myös, että Jussi Jurkasta tuli isä Kotkan-kaudellaan. Hän oli saattanut näyttelijä [[Mai-Brit Heljo]]n raskaaksi. Jurkka ja Heljo olivat näytelleet komedioissa ''Viimeinen luokka'' ja ''Olemmehan kaksikymmentävuotiaita'', ja lapsi saanut alkunsa siinä sivussa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 198</ref> Tulokkaalla oli peräti neljä eri sukunimeä ennen neljän vuoden ikää: Ensin hänellä oli Heljon ensimmäisen aviopuolison sukunimi. Äitinsä avioeron jälkeen hän oli Heljo, ja Jurkan isyyden vahvistamisen jälkeen Jurkka. Kun Heljo avioitui uudelleen syksyllä 1954, hän sai luvan siirtää poikansa uuden puolisonsa nimelle.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 203</ref>

Teatteriammattilainen [[Mauno Manninen]] oli vahvasti mukana Jurkkien elämässä. Hän oli verkostoitunut sekä Helsingin että Tukholman teatteripiireihin ja kaavaili omaa teatteriaan.<ref>Meri 2015, luku 9</ref> Lyhyen Kotkan-kautensa jälkeen Jurkka kiinnostui Mannisen uudesta Intimiteatterista, jonka periaatteena oli palata teatterin alkulähteille: kirjailijan tekstiin ja näyttelijäntyöhön. <ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 201</ref>Jurkka näytteli Intimiteatterin avajaisnäytelmässä ''Kurittomat vanhemmat'' Emmi Jurkan esittämän äidin poikaa. Kumpikin piti toistaan uransa parhaana vastanäyttelijänä.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 205</ref>

Jussi Jurkan voittoihin Intimiteatterissa kuului muun muassa nuori Alving [[Henrik Ibsen]]in näytelmässä ''Kummittelijat'' keväällä 1951. ”Jussi Jurkan poikkeuksellisen suuresta lahjakkuudesta ei voi erehtyä. Tuntuu siltä kuin tähän Jurkan taiteilijaperheen kuopukseen, 21-vuotiaaseen nuorukaiseen taiteelliset kyvyt olisivat projisoituneet mahdollisimman onnellisella tavalla”, Aamulehden [[Olavi Veistäjä]] kirjoitti.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 209</ref> [[Tiina Rinne]] toimi näytelmän kuiskaajana, ja kertoi tuntemuksistaan yli kuusi vuosikymmentä myöhemmin: ”Emmin ja Jussin ''Kummittelijoita'' oli hyytävä.&nbsp;&#8209;&#8209; --- Se molempien intensiteetti ja yhteispeli oli jotenkin niin järkyttävä.” [[Lasse Pöysti]] puolestaan arvioi 1990-luvulla ''Kummittelijoiden'' eräät kohtaukset suomalaisen teatterin huippuhetkiksi.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 190&ndash;, 191</ref>

Keisari Neron rooliinsa näytelmässä ''Britannicus'' Jurkka teki perusteellista pohjatyötä: hän matkusti [[Rooma]]an tutustumaan näytelmän alkulähteisiin.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 214</ref> Matkalla olivat mukana myös Mauno Manninen, Emmi Jurkka ja Tiina Rinne. Junamatkalla Roomasta Venetsiaan Mannisen ja Jussi Jurkan välillä sattui vakava konflikti, joka jätti pysyvän jäljen Mannisen ja Jurkkien väleihin.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 211</ref> ''Britannicus'' oli taiteellinen triumfi sekä Emmi että Jussi Jurkalle.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 219</ref>

Keväällä 1955 Lasse Pöysti ohjasi Intimiteatteriin ranskalaisen huvinäytelmän ''Etienne''. Jurkan ja Pöystin välit olivat jossain määrin jännitteiset, ja ''Etiennen'' harjoituksissa ne jännittyivät entisestään. Seuraavana syksynä Jurkka näytteli niin ikään ranskalaisessa huvinäytelmässä: [[André Roussin]]in ''Bobosse'' oli kassamenestys. Jurkka näytteli Bobossen roolin, ohjauksesta vastasi [[Vivica Bandler]].<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 237</ref> Jurkan viimeinen näytelmä Intimiteatterissa oli [[Agatha Christie]]n trilleri ''Kymmenen pientä neekeripoikaa'' kevätkaudella 1957. Jurkka sekä ohjasi näytelmän että näytteli pääroolin. Kappaleesta oli uumoiltu menestystä, mutta se petti odotukset niin kaupallisesti kuin taiteellisestikin. Tällöin Intimiteatterin ilmapiiri heikkeni.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 239</ref>

Muutamasta ohilyönnistä huolimatta Intimiteatterin taiteellinen taso ja katsojasuosio olivat 1950-luvulla erinomaisia: Jussi Jurkka ja [[Toivo Mäkelä]] ottivat tavakseen ilmoittaa ”suurellisesti”, etteivät he vajaille katsomoille näytellä viitsisikään.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 217</ref> Jurkka itse piti Intimiteatterin vuosiaan uransa tärkeimpinä.<ref name="Rakas223">RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 223</ref>

Jurkan läheisimpiä ystäviä Kansallisteatterissa olivat edellisen sukupolven suurnäyttelijä [[Tauno Palo]] ja hänen pukuhuone- ja ikätoverinsa [[Pentti Siimes]]. Jurkka ja Siimes olivat kumpikin luonteeltaan varautuneita, mikä lienee tyypillistä taidokkaille koomikoille.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 278</ref> Kansallisteatterissa Jurkka näytteli tiuhaan [[Edvin Laine]]en ohjaamana, ja etenkin 1960-luvulla hän oli ennen kaikkea Laineen näyttelijä.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 323</ref> Kaikkiaan Jurkka näytteli noin 20:ssä Laineen ohjaamassa tuotannossa. Toinen Jurkan kanssa paljon työskennellyt ohjaaja oli [[Jack Witikka]]: Jurkka näytteli noin kymmenessä hänen ohjaamassaan tuotannossa. Myös [[Arvi Kivimaa]] ohjasi Jurkkaa useasti.<ref>Meri 2015, s.&nbsp;444&ndash;446 444–446</ref>

Jurkan debyytti Kansallisteatterissa oli Algernon Moncrieffin rooli [[Oscar Wilde]]n salonkikomediassa ''Sulhaseni Ernest'' marraskuussa 1957. Suulaan Algernonin rooli sopi mainiosti Jurkan näyttelijänlaatuun, mutta hänen puhetyylissään alettiin nähdä manerisoitumista. Nuoremmat miesnäyttelijät olivat ottaneet Jurkan esikuvakseen ja tämän puhetyyli alkoi tarttua heihin.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 275</ref> Vaikeasta alusta huolimatta ''Ernestistä'' tuli menestys, ja sitä esitettiin vielä 1960-luvun puolellakin.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 276</ref>

Jurkalle ominaista vihaista nuorta miestä edusti muun muassa Jimmy Porterin rooli Witikan ohjaamassa teoksessa ''Nuori viha''. Alison Porteria näytteli [[Tea Ista]] ja Alisonin ystävätärtä puolestaan [[Pia Hattara]]. ''Nuori viha'' sai ensi-iltansa tammikuussa 1958 ja sitä esitettiin Pienellä näyttämöllä 38&nbsp;kertaa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 280</ref><ref name="Ilona" /> Jurkka ja Ista muodostivat yleisön näkökulmasta sopivan näyttelijäparin, vaikka he alkuun näyttelivät toisiaan vastaan ainoastaan ''Nuoressa vihassa''.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 281</ref>

[[Mika Waltari]]n komedia ''Miljoonavaillinki'' oli 1950-luvun lopun menestysnäytelmä kautta Suomen. Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle sen ohjasi Edvin Laine; esityskertoja sille kertyi yli&nbsp; 80. Jurkka näytteli johtajan roolin. Hän teki saman roolin myös ''[[Miljoonavaillinki|Miljoonavaillingin]]'' elokuvaversiossa vuonna&nbsp; 1961. Myös [[Holger Salin]] ja Pentti Siimes esiintyivät samoissa rooleissa kuin teatterissa.<ref name="Ilona" /><ref>{{Elonet|117543|Miljoonavaillinki}}</ref> Koomisista rooleista Jurkan oma suosikki oli virkamies Valentin de Barroyer ranskalaisessa epookkikomediassa ''Ihana seikkailu''.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 286</ref> Syyskuussa 1960 ensi-iltansa saanutta näytelmää esitettiin yli 70&nbsp;kertaa.<ref name="Ilona" /> [[Toivo Särkkä]] ohjasi näytelmään perustuvan [[Ihana seikkailu|samannimisen]] värielokuvan kesällä&nbsp; 1962. Elokuvassa oli mukana samoja näyttelijöitä kuin Kansallisteatterissa, esimerkiksi [[Ruth Snellman]], [[Rose-Marie Precht]] ja [[Esa Saario]], mutta ei Jussi Jurkkaa.<ref>{{Elonet|117607|Ihana seikkailu}}</ref>

Iän karttuessa Jurkan roolit alkoivat vaihtua nuorista vihaisista miehistä henkilöihin, jotka olivat jollakin tavoin vaikeita, jopa kieroutuneita. Hänen taiteellisiin voittoihinsa lukeutuu muun muassa Frantz von&nbsp; Gerlachin rooli [[Wilho Ilmari]]n ohjaamassa näytelmässä ''Altonan vangit''. Suoritusta luonnehdittiin ”järkyttäväksi” ja se sai poikkeuksellisen paljon palstatilaa.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 276.</ref> Aikalaiset muistelivat Frantzia Jurkan ikimuistoisimpana roolina Kansallisteatterissa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 320</ref> Jurkan harvoihin [[William Shakespeare|Shakespeare]]-tehtäviin kuului Antonius Edvin Laineen ohjaamassa tragediassa ''[[Julius Caesar (näytelmä)|Julius Caesar]]''. Antoniuksen suurta puhekohtausta on pidetty yhtenä kautta aikain parhaista Shakespeare-tulkinnoista.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 278.</ref> ''Julius Caesar'' esitettiin 29&nbsp;kertaa vuosina 1959&ndash;19601959–1960. Nimiroolin näytteli [[Jalmari Rinne]].<ref name="Ilona" />

Jurkan taiteellisten voittojen sarjaa jatkoi Robespierren rooli [[Georg Büchner]]in vallankumousnäytelmässä ''Dantonin kuolema''. [[Ralf Långbacka]]n ohjaama tuotanto oli Tauno Palon 35-vuotistaiteilijajuhlanäytelmä. Palo itse näytteli äärivasemmistolaisen Georges Dantonin roolin. Jurkka oli tehnyt perusteellista pohjatyötä myös tätä näytelmää varten.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 321</ref> Syksyn 1964 tapaus oli [[Rolf Hochhuth]]in näytelmä ''Sijainen''. Toisen maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja käsittelevä teos oli puhuttanut ympäri Eurooppaa. Kansallisteatterille näytelmän sovittivat Edvin Laine ja Arvi Kivimaa. Heidän tulkintaansa arvosteltiin liian sentimentaaliseksi. Jurkka näytteli ihmiskokeita tekevää ylilääkäriä. Hän sai kautta kriitikkokunnan erinomaiset arvostelut intensiivisestä luonnetutkielmastaan, joka pysyi tyylilajissaan ja onnistui välttämään turhan tunteilla mässäilyn.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 328</ref>

Quentinin rooli [[Arthur Miller]]in näytelmässä ''Jälkeen syntiinlankeemuksen'' oli Jurkalle psyykkisesti raskas. Jurkan roolihahmo on näyttämöllä lähestulkoon läpi koko esityksen, ja näyttelijöitä on runsaanpuoleisesti. Näytelmään kuuluvat muun muassa Quentinin vanhemmat, joita Kansallisteatterin tuotannossa tulkitsivat [[Rauha Rentola]] ja [[Helge Herala]], sekä vaimot, joita tulkitsivat Tea Ista, [[Kyllikki Forssell]] ja [[Asta Backman]]. Kriitikko Sole Uexküll kehui Jurkan älyllisyyttä ja kirkkautta. ”Merkittävintä Jussi Jurkan Quentinissa on kai se, että hänen etsintänsä ja itsensä kuuntelu on niin polttavan rehellistä...”, Uexküll analysoi.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 329&ndash;, 330</ref>

Marraskuussa 1966 sai ensi-iltansa puolalainen [[farssi]] ''Tango'', jossa Jurkka teki Arturin roolin. Näytelmää esitettiin ensin Pienellä näyttämöllä, mutta hyvän menestyksensä johdosta se siirrettiin lopulta Suurelle näyttämölle. Esityskertoja kertyi yli&nbsp;150 ja katsojia noin 13&nbsp;000{{Luku|13000}}.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 334</ref><ref name="Ilona" /> Waltarin veijarinäytelmä ''Omena putoaa'' esitettiin Kansallisteatterissa nimellä ''Nyt putoaa omena'' syksyllä&nbsp; 1968. Jurkka näytteli keskeisen Ventti-Villen roolin. Näytelmästä tuli menestys, jota esitettiin yli 60&nbsp;kertaa.<ref name="Ilona" /> Unkarilaisessa komediassa ''Tótin perhe'' Jurkka näytteli äärimmäisen tarkalla otteellaan majurin roolin.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 336&ndash;, 337</ref> Näytelmä sai ensi-iltansa tammikuussa 1969 ja muodostui varsin suosituksi.<ref name="Ilona" />

Jurkka oli 1960-luvun kuluessa mukana viidellä teatterikiertueella, joista neljällä Laineen ohjaamana. Kiertueiden näytelmiin kuului muun muassa Waltarin komedia ''Myöhästynyt hääyö''.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 446</ref>

Jurkan taiteellinen menestys näkyi myös tilikukkarossa. Hän oli vuonna 1962 Suomen toiseksi eniten ansaitseva näyttelijä: hänen vuositulonsa oli noin {{Luku|35900|[[Suomen markkaSuomen_markka#Uusi_markka|nykymarkka]]a}}.<ref name="Nevalainen2007" />{{selvennä|Mitä nykymarkkaa? Eihän vuonna 2007 markka ollut ollut enää vuosiin käytössä?}} Vuoden 2019 rahanarvon mukaan summa vastaa noin {{Luku|80000|euroa}}.<ref name="Rahamuseo" />

1970-luku oli Jurkalle ammatillisesti hajanaisempi kuin edelliset vuosikymmenet. Vapun alla 1972 Kansallisteatterissa sai ensi-iltansa laulunäytelmä ''[[Tukkijoella (näytelmä)|Tukkijoella]]''. Se esitettiin Suomalaisen Teatterin satavuotisjuhlan kunniaksi. Parikymmentä vuotta aiemmin Jurkka oli tehnyt näytelmässä vaatimattoman sivuosan, tällä kertaa hän näytteli pääroolin suurtalonpoika Pietolana. Pietolan isäntä on leskimies, joka asuu maatilallaan tyttärensä kanssa. Tila on rappiolla isännän saamattomuuden takia. Jurkka rakensi Pietolastaan eteenpäin pyrkivän miehen, joka innostuneisuudestaan huolimatta ei kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Jurkan tulkintaan ihastuttiin. Pietolan tytärtä näytteli [[Aila Arajuuri]]. Tuotannon ohjasi vierailevana ohjaajana [[Vili Auvinen]].<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 393&ndash;, 394</ref><ref name="Ilona" /> Sitä esitettiin aina vuosikymmenen loppuun asti yhteensä 343&nbsp;kertaa. Katsojia se sai yli {{Luku|270000}}.<ref name="Ilona" />

Pietola osoittautui hahmoksi, josta Jurkka saattoi ammentaa myös elokuvissa ja televisiossa. Matti Kassilan ohjaamassa rillumarei-genreä lämmittelevässä komediassa ''[[Meiltähän tämä käy]]''&nbsp; (1973) Jurkka teki ronskein vedoin pontikankeittäjä Nestorin roolin eräänlaisena muunnelmana Pietolan isännästä. Mainostelevision viihdeohjelmassa ''Yllätys, yllätys''&nbsp; (1973) Jurkka näytteli Römpän ukkoa. Hahmo oli ruudussa vain jokusen minuutin, mutta siitä tuli kuuluisin Jurkan tekemistä rähjäisistä äijätyypeistä. Römpän ukko muistettiin vielä vuosien päästä.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 394&ndash;, 395</ref>

Syyskaudella 1972 Jurkalla oli rooli muun muassa kirjenäytelmässä ''Nuori Ida Aalberg''; näytelmää esitettiin noin 50&nbsp;kertaa ja siitä tehtiin televisioversio vuonna&nbsp; 1974.<ref name="Vekkeli2010" /><ref name="Elonet" />

Uransa myöhäisvaiheessa Jurkka ei enää varsinaisesti viihtynyt Suomen Kansallisteatterissa, mutta pysyi siellä, kun näköpiirissä ei ollut parempaakaan vaihtoehtoa.<ref name="Rakas293">RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 293.</ref> Hän saavutti merkittäviä voittoja 1970-luvun puolivälissä esimerkiksi Edgarin roolissaan [[August Strindberg]]in näytelmässä ''Kuolemantanssi''.<ref name="Rakas293"/> Edgar oli mestarillisesti tulkittu, vaikka näytelmä kokonaisuudessaan jäi heiveröiseksi.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 410</ref> Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Jurkka sai edelleen isohkoja roolitehtäviä. [[Esko Elstelä]]n ohjaama unkarilainen näytelmä ''Viimeistä seuraava yö'' huhtikuussa&nbsp; 1976 oli vuosikausiin ensimmäinen tuotanto, jossa Jurkalla oli sivurooli.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 411</ref> Marton László ohjasi syyskaudella&nbsp; 1979 Shakespearen komedian ''[[Mitta mitasta]]''. Jurkka näytteli Angelon roolin ja onnistui jälleen kerran. Angelo on komedian konna ja keskeinen antagonisti. Näytelmä kokonaisuudessaan sai tylyt lehdistöarviot.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 412</ref><ref name="Shmoop" /> Kassavirran se kuitenkin pani liikkeeseen: esityksiä oli lähes&nbsp; 50 ja katsojia noin&nbsp; {{Luku|13000}}.<ref name="Ilona" />

1980-luvulla Jurkka esiintyi kahdessa Kansallisteatterin ensi-iltanäytelmässä. Syksyllä 1980 hänellä oli Aksel Someron rooli [[Maria Jotuni]]n komediassa ''[[Kultainen vasikka (näytelmä)|Kultainen vasikka]]''. Minna Canthin ''Papin perhe'' oli edelleen ohjelmistossa. Se oli saanut ensi-iltansa syyskaudella&nbsp; 1978; Jurkka näytteli siinä pastori Valtarin roolin.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 428</ref> Jurkan sairastavan keuhkosyövän takia esityksiä piti rytmittää hoitojaksojen mukaan. Jurkka ei halunnut sytostaattihoitoa, sillä se olisi johtanut hiusten menettämiseen. Hän ei myöskään aina noudattanut lääkäreiden neuvoja. Röntgenkuvien mukaan sädehoidot olivat tehonneet, mutta lääkärit kielsivät auringonoton. Lomallaan Portugalissa Jurkka oli kaiken aikaa auringossa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 432</ref> Jurkan näyttelijäntestamentiksi jäi Antonio Salierin rooli [[Peter Shaffer]]in näytelmässä ''Amadeus'' syksyllä&nbsp; 1981. Roolisuoritus oli sekä taiteellinen että kaupallinen menestys.<ref>RakasPakkanen Emmi1984, s.&nbsp; 296, ja&nbsp;298.</ref> Tosin aivan viimeisessä esityksessä kuukautta ennen Jurkan kuolemaa hänen voimansa olivat jo ehtyneet.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 437</ref> ''Amadeusta'' esitettiin vielä vuosia Jurkan kuoleman jälkeen. Salierin esittäjäksi siirtyi [[Ismo Kallio]].<ref name="Ilona" />

Jussi Jurkka näytteli myös [[Radioteatteri]]ssa. Hänellä oli rooleja muun muassa [[Kuunnelma|kuunnelmissa]] ''Lordi Arthur Savilen rikos''&nbsp; (1961) ja ''Välskärin kertomukset'' &nbsp;(1974&ndash;19751974–1975).<ref name="Yle2015" /><ref name="ElisaKirja" /> Vaikka Jurkan omintakeinen puheilmaisu kavensi hänen työskentelymahdollisuuksiaan radiossa, rooleja kertyi kymmenittäin vuodesta&nbsp; 1951 aina vuoteen&nbsp; 1977.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 414</ref>

[[Tiedosto:Jussi Award 1959 winners.jpg|pienoiskuva|350px|[[Jussi-palkinnot 1959|Jussi-voittajat vuodelta&nbsp; 1959]], Jussi Jurkka kolmantena vasemmalta.]]

Jussi Jurkka näytteli 25&nbsp;teatterielokuvassa vuosina 1948&nbsp;19611948–1961, kun suomalainen elokuva eli niin sanottua studiokauttaan. 1970-luvulla hän esiintyi kuudessa elokuvassa. Jurkan elokuvataiteellinen esikuva varsinkin alkuaikoina oli ranskalainen [[Jean Marais]].<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 241</ref> Vaikka elokuvataide kiinnosti Jurkkaa, hän ei arvostanut sitä likimainkaan yhtä paljon kuin teatteritaidetta. Teatterilavalla näyttelijä hallitsi tilaa ja esitystä ja oli vastuussa näytöksen onnistumisesta. Elokuvissa ohjat olivat kuvaajien, leikkaajien ja ohjaajan käsissä. Useat näyttelijät eivät edes käyneet katsomassa omia elokuviaan.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 253</ref>

Jurkka oli jo lapsuudessaan mukana kahdessa elokuvassa. Vuonna 1940 hän oli sisarensa kanssa osana lapsilaumaa isänsä ohjaamassa musiikkihupailussa ''[[Eulalia-täti]]'' ja samana vuonna hänellä oli pieni sivuosa juoksupoikana [[Hugo Hytönen|Hugo Hytösen]] komediassa ''Ketunhäntä kainalossa''.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 242</ref> Elokuvista kumpikin on säilynyt jälkipolville, mutta niitä ei ole esitetty televisiossa.

Jurkan ammattimainen valkokangasura alkoi vuonna&nbsp; 1948 kreditoimattomalla Pertin roolilla [[Ville Salminen|Ville Salmisen]] ohjaamassa draamassa ''Irmeli, seitsentoistavuotias''. Jurkan ensimmäinen merkittävä rooli oli Junkkerin Arttu [[Lasse Pöysti]]n ohjaamassa kartanodraamassa ''...ja Helena soittaa''&nbsp; (1951). Hän esitti saman roolin myös kahdessa myöhemmässä ''Helena''-sarjan filmatisoinnissa. Rehti ja reipas Arttu ei ollut Jurkalle tavanomainen osa&nbsp;&ndash;, hänen roolityypikseen muotoutui pikemminkin kompleksinen ja sairaalloisen herkkä nuori mies.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 250</ref> Vuonna&nbsp; 1952 Jurkka teki pääroolin [[Aarne Tarkas|Aarne Tarkaksen]] rikoselokuvassa ''Yö on pitkä''. Kriitikot ylistivät Jurkan suoritusta heikkotahtoisena nuorukaisena.<ref>{{Elonet|123241|Yö on pitkä}}</ref> [[Hannu Leminen|Hannu Lemisen]] melodramaattisessa epookkielokuvassa ''Morsiusseppele''&nbsp; (1954) Jurkka näytteli miespääosan [[Aino-Maija Tikkanen|Aino-Maija Tikkasen]] vastanäyttelijänä. Elokuvassa Jurkan näyttelemä yläluokan nuorukainen rakastuu Tikkasen näyttelemään maalaistyttöön, jolle rakkaus osoittautuu kohtalokkaaksi.<ref>{{Elonet|123475|Morsiusseppele}}</ref>

Jurkan tunnetuin elokuvatehtävä lienee luutnantti Lammio Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa ''[[Tuntematon sotilas (vuoden 1955 elokuva)|Tuntematon sotilas]]''&nbsp; (1955). Elokuva sai miljoonittain katsojia, ja sen näyttelijät jäivät pitkäksi aikaa rooliensa vangeiksi. Myös näyttelijä Jussi Jurkka ja fiktiivinen luutnantti Lammio samaistettiin toisiinsa. Erään kerran Jurkka joutui ikävään välikohtaukseen Lammio-roolinsa takia.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 254</ref>

[[Jack Witikka|Jack Witikan]] elokuvassa ''[[Silja&nbsp;&ndash; – nuorena nukkunut]]''&nbsp; (1956) Jurkan vastanäyttelijänä oli [[Heidi Krohn]]. Laineen melodraamassa ''Musta rakkaus'' Jurkka teki miespääosan mielenvikaisena Paulina vastanäyttelijänään [[Eeva-Kaarina Volanen]]. Vuonna&nbsp; 1959 Jurkka sai miessivuosan Jussi-palkinnon agitaattori Puntarpään roolistaan [[Matti Kassila]]n elokuvassa ''Punainen viiva''. Jurkan elokuvarooleista muistettava on myös Brunon osa Kassilan rikosklassikossa ''Komisario Palmun erehdys''&nbsp; (1960).<ref name="Elonet" />

Jurkan komediatehtäviä olivat muun muassa taiteilijan rooli [[Matti Oravisto]]n elokuvassa ''Tähtisilmä''&nbsp; (1955), miespääosa lasitaiteilijana Kassilan elokuvassa ''Lasisydän''&nbsp; (1959), vävyn rooli Laineen elokuvassa ''Myöhästynyt hääyö''&nbsp; (1960) ja johtaja Vilhelmin osa [[Toivo Särkkä|Toivo Särkän]] elokuvassa ''Miljoonavaillinki''&nbsp; (1961). Valtaosa Jurkan elokuvarooleista oli niin sanottua ”parempaa väkeä”. Köyhän kansan miehiä edusti muun muassa Siukolan rooli Laineen elokuvassa ''Akseli ja Elina''&nbsp; (1970). Niin ikään vuonna&nbsp; 1970 Jurkka näytteli päämajoitusmestaria Kassilan sotadraamassa ''Päämaja'', ja sai erinomaisia arvosteluita roolisuorituksestaan. Jurkan viimeisten vuosien rooleihin lukeutuu poliisin osa Laineen elokuvassa ''Viimeinen savotta''&nbsp; (1977).<ref name="Elonet" />

Televisio alkoi valloittaa Suomea 1950-luvun puolivälin jälkeen. Se vaikutti osaltaan elokuvatuotannon hiipumiseen seuraavan vuosikymmenen alussa, mutta myös tarjosi uusia mahdollisuuksia näyttelijöille. Alussa lähetykset olivat suoria ja ne toteutettiin alkeellisella yhden kameran tekniikalla. Niitä ei tallennettu, sillä kuvanauhureita ei ollut. Voimakkaasti teatteritaiteeseen orientoitunut Jussi Jurkka ei juurikaan kiinnostunut uudesta mediasta. Emmi Jurkka ja Sakari Jurkka sitä vastoin oivalsivat sen tarjoamat mahdollisuudet. Mainos-TV alkoi esittää Teatteri Jurkan näytöskappaleita suorina lähetyksinä. Jussi Jurkan ensimmäinen televisiorooli oli fennomaani [[Jonas Castrén]] näytelmässä ''Ida Aalbergin ja Lauri Kivekkään häät''&nbsp; (1960). Televisiodebyyttiä seurasi kymmenittäin rooleja Mainos-TV:n ja Yleisradion tuotannoissa. Jurkka näytteli muun muassa Tauno Paloa vastaan komediassa ''Omena putoaa''. Parivaljakko Palo&ndash;JurkkaPalo–Jurkka oli osoittanut taiteellisen voimansa Kansallisteatterissa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 353</ref>

Vuonna&nbsp; 1965 Emmi, Sakari ja Jussi Jurkka näyttelivät Mainos-TV:n sarjassa ''[[Asemahotelli]]''. Sarjasta tuli lopulta kymmenosainen. [[Aarne Tarkas]] ohjasi marraskuussa&nbsp; 1967 televisiosovituksen näytelmästä ''Köysi'', jossa Jussi Jurkka oli ollut mukana Intimiteatterin-vuosinaan. Jurkkaa kiinnosti mahdollisuus näytellä Rupert Cadellin rooli, joka Intimiteatterissa oli langennut Toivo Mäkelälle.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 356</ref> Huhtikuussa&nbsp; 1968 esitettiin ''Jurkka-show'', jossa Jussi Jurkalla oli useita rooleja. Toukokuussa oli vuorossa ''Eila Peitsalo-show''. 1970-luvulle tultaessa Jurkan televisiotyöt alkoivat harveta, mutta tunnetuin oli vielä edessä: Vuonna&nbsp; 1979 Jurkka näytteli MTV:n suositussa ''[[Parempi myöhään…&nbsp;]]'' -viihdesarjassa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 448</ref>

Suomalaisia elokuvia esitettiin televisiossa jo 1950-luvulta alkaen. Jurkan tähdittämistä elokuvista ''...ja Helena soittaa'' sai televisioensi-iltansa syyskuussa&nbsp; 1962. Katsojia tilastoitiin noin&nbsp; {{Luku|390000}}.<ref>{{Elonet|123165|… ja Helena soittaa}}</ref> ''Morsiusseppele'' ensiesitettiin kotikatsomoissa marraskuussa…&nbsp;marraskuussa 1966, jolloin televisiovastaanottimien määrä oli huomattavasti suurempi. Elokuva sai noin miljoona katsojaa.<ref>{{Elonet|123475|Morsiusseppele}}</ref>

Jussi Jurkka asui lukemattomissa eri asunnoissa lapsuus- ja nuoruusvuosinaan. Ollessaan aviossa Länsiön kanssa hän muutti isohkoon perheasuntoon [[Töölö]]n [[Runeberginkatu (Helsinki)|Runeberginkadulle]]. Kotiapulaiset eivät vaihtuneet yhtenään kuten Jurkan lapsuudenkodissa: Neiti Tammimetsä Keski-Suomesta toimi pitkään kolmihenkisen perheen kotihengettärenä.<ref> Meri 2015, s.&nbsp; 308</ref> Avioeronsa jälkeen Jurkka lunasti Runeberginkadun-asunnon omiin nimiinsä. Hän asui siinä myös Pessan kanssa, ja jäi siihen erottuaan Pessasta. Toisen avioeronsa jälkeen Jurkka ei tuntenut tarvetta remontoida asunnosta pieleen menneen avioliiton muistoja, kuten oli tapahtunut edellisen eron yhteydessä.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 375</ref>

Jurkka oli [[Tupakointi|ketjupolttaja]]. [[Alkoholi]]a hän käytti harkiten, sillä hän halusi käyttäytyä julkisilla paikoilla asiallisesti. Sen sijaan runsas alkoholinkäyttö kotioloissa oli koitua kohtalokkaaksi:<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 378</ref> Henkisesti kuormittava työ ja epäterveet elämäntavat johtivat terveydellisiin ongelmiin 1970-luvulla. Jurkalla diagnosoitiin haimatulehdus, minkä jälkeen hän luopui alkoholista. Hänellä oli vakavia ongelmia myös vatsahappojen kanssa.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 379</ref>

Jurkalla todettiin [[keuhkosyöpä]] alkuvuodesta&nbsp; 1981. Hän pyrki jatkamaan teatterityötään mahdollisimman normaalisti ja piti sairautensa suhteen matalaa profiilia. Jurkka kuoli syöpään pitkänäperjantaina…&nbsp;pitkänäperjantaina 1982.<ref name="HS1999" /><ref>Meri 2015, s.&nbsp; 441</ref> Jurkan siunaustilaisuus oli koruton; mukana olivat Jurkan lapset ja sisarukset. Myös Jurkan viimeiseksi jäänyt naisystävä [[Outi Pakkanen]] oli paikalla.<ref>Meri 2015, s.&nbsp; 441</ref>

| 1940 || ''[[Ketunhäntä kainalossa]]'' || Iikka<ref name=Meri446>Meri 2015, s.&nbsp; 446</ref>

| ''[[Silja&nbsp;&ndash; – nuorena nukkunut]]'' || Armas

Lähde: <ref name="Elonet" /><ref>Meri 2015, s.&nbsp; 447&ndash;, 448</ref><ref>Meri 2015, s.&nbsp; 449&ndash;, 450</ref>

<ref name="Elonet">{{Verkkoviite Elonet-h| Osoite = http://www.elonet.fi/fi/henkilo/226579 | Nimeke = Jussi Jurkka | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti |}}. Viitattu = 1.4.2017}}.</ref>

<ref name="Vekkeli2010">{{Kirjaviite | Tekijä = Vekkeli, Pirkko&nbsp; & Loivamaa, Ismo | Nimeke = Unohtumaton Ansa Ikonen | Sivu = 224 | Selite = Ansa Ikosen aika, vuodesta vuoteen | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Minerva Kustannus Oy | Vuosi = 2010 | Isbn = 978-952-49229-6-8}}</ref>