Timo Kaukolampi

suomalainen muusikko, tuottaja ja DJ

Timo Kaukolampi (s. 22. helmikuuta 1971 Tammisaari) on suomalainen muusikko, säveltäjä, sovittaja ja tuottaja. Hän on tuottanut musiikkia esimerkiksi elokuviin ja tv-sarjoihin.[1] Hänen nykyistä tyyliään on kuvailtu minimalistiseksi ja elektroniseksi musiikiksi, jossa hyödynnetään kokeellista instrumentaalista ilmaisua.[2]

Timo Kaukolampi
Henkilötiedot
Syntynyt22. helmikuuta 1971 (ikä 53)
Tammisaari
Ammatti muusikko, tuottaja, DJ
Muusikko
Taiteilijanimi T. A. Kaukolampi
Yhtyeet Larry and the Lefthanded
And the Lefthanded
Op:l Bastards
Disko Anne & Karvaopelit
Annie
K-X-P
Kaukolampi, Puranen & Nykänen
Motiivi:Tuntematon
Haunted Plasma
Kinesis
Monoliitti
Aiheesta muualla
Kotisivut

Timo Kaukolampi kiinnostui elektronisesta musiikista nähtyään teini-ikäisenä Alien-elokuvan.[1] Vuosien varrella hänen yhtyeidensä tyylilajeja ovat olleet muun muassa hardcore punk, rock, kraut-paletti, elektronisen ja kokeellisen musiikin eri genret, tekno ja tummasävyinen ambient.[2] Hänen ensimmäiset yhtyeensä soittivat hardcorea ja punkia. 1990-luvulla hän toimi Larry and the Lefthanded -yhtyessä laulajana ja basistina. Yhtyeen tyyli oli garage rock. Kaukolammen seuraava yhtye oli Op:l Bastards. Op:l Bastardsin jälkeen Kaukolampi alkoi tehdä musiikkia myös muille. Hän toimi esimerkiksi norjalaisen Annien tuottajana. Kun bänditoiminta alkoi kiinnostaa häntä uudelleen, hän perusti K-X-P-yhtyeen, joka keikkaili aktiivisimmin vuosina 2016–2018.[1]

Kaukolammen ura elokuvamusiikin parissa alkoi vuonna 2017[1], jolloin hän ja Tuomo Puranen, hänen kollegansa Op:l Bastards- ja K-X-P-yhtyeistä[3] tekivät Armomurhaaja-elokuvan musiikin.[4] K-X-P-aikanaan Kaukolampi julkaisi myös ensimmäisen soololevynsä. Levy nimeltään 1 ilmestyi loppuvuonna 2017. Suomen Kuvalehden kriitikko kertoi siinä olevan vaikutteita varhaisesta teknosta ja klassisesta musiikista[5] ja Rumba luonnehti sitä tyyliltään analogiteknoksi ja ambientiksi.[6]

Vuonna 2019 julkaistiin Station to Station to Station, jossa oli mukana tanssija Mira Kauton tanssiperformanssiin tehtyä musiikkia.[3][2] Inside the SPHERE ilmestyi vuonna 2023[2] ja BS/BF vuonna 2024.

Kaukolampi on tehnyt musiikkia Márton Jelinkón ohjaamaan elokuvaan Lunastus[5], sekä elokuviin Armomurhaaja (2018) ja Marian paratiisi[1] (2020).[3] Vuonna 2022 julkaistuun Viikinki-dokumenttielokuvaan hän teki musiikin yhdessä Tuomo Purasen kanssa.[7]

Mister8-sarjan musiikin Kaukolampi teki yhdessä Tuomo Purasen kanssa.[1] Sarja voitti vuonna 2021 Canneseries-kilpailun.[8] Hän on tehnyt musiikkia myös Akseli Tuomivaaran ohjaamaan Jälkeläiset-sarjaan[1] ja vuonna 2020 alkaneeseen White Wall -sarjaan.

Elokuvien ja sarjojen lisäksi Kaukolampi on tuottanut musiikkia taideteoksiin, esimerkiksi nykytanssiteoksiin.[3] Vuonna 2021 hän loi ja toteutti musiikin Uuden tanssin keskus Zodiakissa esitettyyn tanssiteokseen "BS/BF".[9] Vuonna 2024 hänen töitään oli mukana Nastja Säde Rönkön 26-osaiseen videotaideteoksessa "Survival Guide for a Post-Apocalyptic Child", joka oli esillä Helsingin taidemuseo HAMissa. Kaukolampi loi näyttelytilaan yhtenäisen tilaäänen.[10]

Keväällä 2024 ilmestyi Haunted Plasma -yhtyeen debyyttilevy I.[11] Kaukolammen lisäksi yhtyeeseen kuuluu Juho Vanhanen ja Tomi Leppänen. Heidän oli tarkoitus esiintyä yhdessä koronaviruspandemia-aikana järjestetyssä Roadburn Redux 2021 -festivaalissa, mutta yhdessä jammatessa syntyi ajatus myös albumista.[12]

Kaukolammella oli 120 minuuttia -niminen ohjelma Radio Helsingissä.[13]

Kaukolampi on myös suunnitellut julisteita, flyereita ja levynkansia graafikkona.[14]

Tunnustuksia

muokkaa
 
Tuomo Puranen ja Timo Kaukolampi vuonna 2020

Valikoitu diskografia

muokkaa
 
Timo Kaukolampi K-X-P-yhteen kanssa keikalla vuonna 2015 Flow Festivalilla
  • K-X-P: 1 (Smalltown Supersound, 2010)
  • K-X-P: 2 (Melodic, 2013)
  • K-X-P: History Of Techno (Öm/Svart, 2014)
  • K-X-P: III Part 1 (Öm/Svart, 2015)
  • K-X-P: III Part 2 (Öm/Svart, 2016)
  • Kaukolampi: 1 (Svart/Öm, 2017)[3] [2]
  • Timo Kaukolampi & Tuomo Puranen: Armomurhaaja OST (Öm/Svart, 2018)
  • Timo Kaukolampi: Station to Station to Station (Svart Records, 2019)[3] [2]
  • Timo Kaukolampi & Tuomo Puranen: Maria’s Paradise Original Soundtrack LP (Öm/Svart, 2019)
  • Tuomo Puranen & Timo Kaukolampi: Mister8 Original Soundtrack LP (Öm/Svart, 2022)
  • Kaukolampi: Inside the SPHERE (Optimo Music/Öm Sound, 2023)[2]
  • Haunted Plasma: I (Save Records, 2024)[11]
  • Kaukolampi: BS/BF (Öm Sound, 2024)

Filmografia

muokkaa

Kaukolampi ja Puranen ovat luoneet musiikkia seuraaviin elokuviin ja sarjoihin:

Yksityiselämä

muokkaa

Kaukolampi on asunut muun muassa Tammisaaressa, Karjaalla, Helsingissä, Sulkavalla ja Berliinissä. Nykyisin hän asuu Helsingissä.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j k l Mattlar, Mikko: 50-vuotias | ”En hae täydellistä soundia vaan virheitä ja henkimaailmaa” Helsingin Sanomat. 21.2.2021. Viitattu 12.9.2024.
  2. a b c d e f g Eros Gomorralainen: Sfääreissä: Kaukolampi – arviossa Inside the SPHERE Kulttuuritoimitus. 31.7.2023. Viitattu 12.9.2024.
  3. a b c d e f Timo Kaukolampi: Slave to the grind Music Finland. Viitattu 12.9.2024. (englanniksi)
  4. a b Jussi-palkinnot jaettiin – katso tästä voittajat Yle Uutiset. Viitattu 1.4.2019.
  5. a b c Suomen Kuvalehti: Vanhat syntikat, uusi estetiikka: Timo Kaukolampi teki ensimmäisen sooloalbuminsa Suomenkuvalehti.fi. 8.12.2017. Viitattu 13.9.2024.
  6. Oskari Onninen: Pitkän kaavan kautta – haastattelussa Timo Kaukolampi Rumba.fi. Viitattu 1.4.2019.
  7. a b Elokuva-arvostelu | Tony Halme oli alkoholistin kiusattu pieni poika, joka halusi kostaa menestymällä Helsingin Sanomat. 27.9.2022. Viitattu 12.9.2024.
  8. Ben Dalton2021-10-14T10:16:00+01:00: Finland’s ‘Mister8’ wins top prizes at Canneseries Screen. Viitattu 17.9.2024. (englanniksi)
  9. Tanssiarvostelu | Tanssiteos BS/BF nostaa herkkyyslukemat korkealle ja vie melkein transsinkaltaiseen olotilaan Helsingin Sanomat. 11.9.2021. Viitattu 17.9.2024.
  10. Kuvataide | Nastja Säde Rönkkö kuvitteli 26 erilaista maailmanloppua – tällaisia ne voivat olla Helsingin Sanomat. 19.5.2024. Viitattu 17.9.2024.
  11. a b Oranssi Pazuzu-, K-X-P- ja Aavikko-taustainen Haunted Plasma esittäytyy Reverse Engineer -singlellä Inferno.fi. 22.3.2024. Viitattu 17.9.2024.
  12. Haunted Plasma on todellinen erikoismiesten erikoisyhtye – mukana Oranssi Pazuzun, Circlen ja K-X-P:n muusikoita Soundi.fi. 18.4.2024. Viitattu 17.9.2024.
  13. Timo Kaukolampi Radio Helsinki. Viitattu 12.9.2024.
  14. http://www.avantofestival.com/2006/?pg=3&sub=11&ln=fi
  15. Armomurhaaja on Suomen Oscar-ehdokas Yle Uutiset. Viitattu 1.4.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa