Tiina Isohanni

suomalainen näyttelijä ja laulaja

Tiina Isohanni (s. 1968)[1] on suomalainen laulaja ja näyttelijä. Hän on osallistunut muun muassa alla mainittujen elokuvien ja äänilevyjen tuotantoon. Hän on laulanut The Fabulettes -yhtyeessä[2] ja laulaa edelleenmilloin? a cappella -duossa Spick&Span[3] sekä Girl Talk -yhtyeessä.

Hän toimi Mari Hatakan kanssa tanssijana[4] ja laulajana Topi Sorsakoski & Agents -yhtyeessä ja esiintyy myös yhtyeen albumien In Beat (1986) ja Besame Mucho (1987) kansikuvissa. Hän on myös toiminut tanssijana ja laulajana Leningrad Cowboys -yhtyeessä. Vuoden 1991 elokuvassa Iskelmäprinssi Isohanni esitti yhtä pääosista. Hän toimi myös Shrek-elokuvien Fionan äänenä.[1]

Tiina Isohannin veli oli The Nights of Iguana -yhtyeessä soittanut Floyd. [5]

Isohanni on työskennellyt tapahtumatuottajana Momentum Oy:ssä, Popzoo Promotions Oy:ssä, Palace Kämp Oy:n Red Carpet yhtiössä ja on tällä hetkellämilloin? Pluto Finland Oy:n vastaava tuottaja. Hän on myös Sibelius-lukion tuki ry:n hallituksen puheenjohtaja.lähde?

Isohanni opiskelee Helsingin yliopistossa folkloristiikkaa sekä italialaista filologiaalähde?

Isohanni on vuodesta 2023 lähtien toiminut Bocuse d’Or Academy Finland ry:n toiminnanjohtajana.[6]

Diskografia muokkaa

  • 1988 Topi Sorsakoski & Agents: Pop
  • 1991 Iskelmäprinssi - lauluja elokuvasta
  • 1996 Niko Ahvonen Cortina Jets: Painovoimaa vastaan
  • 1997 Ufo: Ufo
  • 1997 Leningrad Cowboys: Mongolian Barbeque
  • 1998 Niko Ahvonen: Eläköön Vapaus!
  • 2000 Martti Servo & Napander: Hyvältä näyttää!
  • 2000 Eternal Erection: No Funk About it
  • 2000 Leningrad Cowboys: Terzo Mondo
  • 2001 Niko Ahvonen: Tuhannen tanssin tasavalta
  • 2003 Niko Ahvonen Cortina Jets: Eilen, tänään ja huomenna
  • 2005 Jorma Kääriäinen: Onnenlantti
  • 2005 Martti Servo & Napander: Sydämen amiraali
  • 2007 The Regals: Bad Luck Soul
  • 2009 Eternal Erection: Angels and Bandits

Ääninäyttelijänä muokkaa

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet muokkaa

  1. a b Nordlund, Tomi: Tanssitytöt kasvoivat yhdessä aikuisiksi – Mari Hatakan ja Tiina Isohannin nuoruusvuodet Topi Sorsakosken rinnalla veivät Vogueen ja MTV Music Awardsiin asti Aamulehti. 30.7.2018. Viitattu 22.2.2024.
  2. http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/fab.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. http://www.reverbnation.com/spickspan
  4. Agents & Vesa Haaja agents.fi. Viitattu 7.4.2014.
  5. Pete Europa: Helsinki 1984 — Yön olennot & uusi aalto, s. 333. SKS, 2021.
  6. Tiina Isohanni Bocuse d’Or Academy Finland ry:n toiminnanjohtajaksi Bocuse d’Or Academy Finland. 16.6.2023. Viitattu 22.2.2024.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.