Tieto-Lauri on joka kolmas vuosi myönnettävä palkinto, joka myönnetään tunnustuksena ansiokkaalle suomenkielisen lasten- tai nuorten tietokirjan tekijälle. Sen suuruus on 30 000 euroa, ja se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009.[1] Palkinnon jakaa Lauri Jäntin säätiö, ja sen saajasta päättää säätiön hallitus. Vaikka palkinnosta päättäjät ovat aikuisia, palkintoraati käyttää lapsia testilukijoina. Ensimmäisellä kerralla palkinto annettiin vuonna 2007–2009 ilmestyneelle tietokirjalle.

Tieto-Lauri
Maa Suomi
Ensimmäinen palkinto 2009

Palkinnon taustalla on huoli siitä, että koululaiset käyttävät yhä vähemmän kirjoja apunaan tietoja hankkiakseen. Palkinnolla halutaan innostaa lapsia ja nuoria syventymään eri tiedonalojen kirjoihin. Lapsille, joille on pienenä luettu ja jotka ovat itse tottuneet lukemaan, on parempi suhde kieleen ja paremmat kyvyt itse etsiä uusia tietoja. Lisäksi palkinnon jakajat haluavat kannustaa kirjojen tekijöitä, sillä lapsille ja nuorille kirjoitettuja tietokirjoja julkaistaan vähän.

Palkinnon saajat

muokkaa
2009
2012
2016
2019
2022

Lähde[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Tieto-Lauri Lastenkirjainstituutti. Viitattu 25.3.2018.
  2. Palkitut 2019 Lauri Jäntin säätiö. Viitattu 2.2.2019.
  3. Palkitut 1985–2022 Lauri Jäntin säätiö. Viitattu 26.1.2022.