Thomas Baltzar (n. 1630 Lyypekki24. heinäkuuta[1] 1663 Lontoo) oli saksalainen viulisti ja säveltäjä.[2]

Baltzar syntyi pitkään Lyypekissä vaikuttaneeseen muusikkosukuun. Hänen opettajiinsa kuului Johann Schop. Baltzar palveli viulistina kuningatar Kristiinan hovissa Ruotsissa viimeisinä kuukausina ennen tämän kruunusta luopumista. Tämän jälkeen hän palasi Lyypekkiin, jossa sai uuden työn vuonna 1655. Myöhemmin samana vuonna Baltzar lähti Englantiin, jossa vietti loppuikänsä palaamatta enää mantereelle. Syyskuussa 1656 hän oli yksi muusikoista, jotka laativat ensimmäiseksi uskotun englantilaisen oopperan, The Siege of Rhodesin. William Davenantin librettoon tehdyn oopperan säveltämiseen osallistuivat useat henkilöt, joihin kuuluivat myös Matthew Locke ja Henry Lawes.[2]

Baltzar saavutti mainetta esiintymisillään viulistina Englannissa ja pääsi lopulta työhön soittajana Kaarle II:n palveluksessa. Hänen kirjoitettiin kuolleen hieman yli 30-vuotiaana sairastettuaan kuppaa ja kärsittyään alkoholiriippuvuudesta.[2] Baltzar haudattiin Westminster Abbeyyn 27. heinäkuuta 1663. Hänen työnsä viulistina saavutti sellaisten kirjoittajien kuin John Evelynin ja Anthony Woodin suosion osakseen.[1]

Baltzarin 1600-luvulla painettu sävellystuotanto kattaa 17 kappaletta, jotka ilmestyivät vuonna 1684 John Playfordin julkaisussa The Division Violin. Myös kuuden muun teoksen (mm. Sonaatti kolmelle viululle C-duurissa) käsikirjoitukset säilyivät.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Thomas Baltzar Westminster Abbey
  2. a b c d Thomas Baltzar AllMusic

Aiheesta muualla muokkaa