The Temptations

yhdysvaltalainen lauluyhtye

The Temptations on yhdysvaltalainen soul-lauluyhtye, joka perustettiin Detroitissa vuonna 1961. Siitä tuli Motownin suosituimpia lauluyhtyeitä, ja se levytti 15 top-10-singleä, kuten ykkössinglet ”My Girl” ja ”Papa Was a Rollin’ Stone”. Yhtyeen albumeista ja kokoelmista 19 on myynyt kultaa tai platinaa.[1]

The Temptations vuonna 1967. Ylhäältä myötäpäivään David Ruffin, Melvin Franklin, Otis Williams, Eddie Kendricks ja Paul Williams.
The Temptations Bernissä vuonna 2000.

Historia muokkaa

The Temptations sai alkunsa Detroitissa nimellä The Elgins vuonna 1961 The Primesin ja The Distantsin yhdistyessä. Vaihdettuaan nimensä nykyiseksi (suom. Houkutukset) yhtye sai levytyssopimuksen Motownin tytäryhtiö Miraclelta. Yhtyeen single ”Dream Come True” (1962) myi kohtalaisesti, mutta muut varhaiset singlet eivät saavuttaneet menestystä. Kun yhtye sai vuonna 1964 tenorikseen David Ruffinin ja lauluntekijäkseen ja tuottajakseen Smokey Robinsonin, se alkoi saada singlehittejä, joista ”My Girl” nousi poplistan ja R&B-listan ykköseksi vuonna 1965.[1]

Vuoden 1966 jälkeen Temptations vaihtoi Robinsonin pehmeän popsoulin tuottaja Norman Whitfieldin rosoisempaan souliin. Vuosikymmenen lopussa yhtyeen sanoituksiin tuli avoimen poliittista sävyä.[1]

1970-luvulla Temptations nousi jälleen listakärkeen singlellään ”Papa Was a Rollin’ Stone” (1972), joka toi yhtyeelle myös kaksi Grammy-palkintoa. Yhtye menestyi listoilla vielä seuraavan vuoden ajan, mutta sitten sen suosio alkoi hiipua. Vuoden 1976 jälkeen yhtye vaihtoi Motownilta Atlanticille ja julkaisi kaksi diskoalbumia.[1]

Temptations palasi Motownille vuonna 1980. Yhtye nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1989. Seuraavan vuosikymmenen alussa alkuperäisestä kokoonpanosta oli mukana enää Otis Williams. Yhtye on jatkanut levyttämistä ja esiintymistä 2020-luvulle asti.[1]

Yhtyeen albumit Cloud Nine (1969) ja All Directions (1972) valittiin vuonna 2005 julkaistuun hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään[2].

Jäsenet muokkaa

Nykyiset jäsenet muokkaa

  • Otis Williams
  • Ron Tyson
  • Terry Weeks
  • Willie Greene, Jr.
  • Tony Grant

Entiset jäsenet muokkaa

  • Melvin Franklin
  • David Ruffin
  • Eddie Kendricks
  • Dennis Edwards
  • Paul Williams
  • Richard Street
  • Ali-Ollie Woodson
  • Eldridge Bryant
  • Damon Harris
  • Glenn Leonard
  • Barrington Henderson
  • Bruce Williamson
  • G.C. Cameron
  • Harry McGilberry
  • Joe Herndon
  • Louis Price
  • Theo Peoples
  • Larry Braggs
  • Mario Corbino
  • Raymond Davis
  • Ricky Owens

[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Jason Ankeny: The Temptations AllMusic. Viitattu 5.3.2022.
  2. Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9.
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.