The Keeper (vuoden 2009 elokuva)

toimintaelokuva vuodelta 2009

The Keeper on vuoden 2009 aikana suoraan DVD:lle julkaistu yhdysvaltalainen toimintaelokuva. Sitä on kuvattu Santa Fessä, Uudessa Meksikossa. Elokuvan ohjasi Keoni Waxman ja käsikirjoitti Steven Seagal, joka myös esiintyi pääosassa yhdessä Liezl Carstensin ja Arron Shiverin kanssa.

The Keeper
Ohjaaja Keoni Waxman
Käsikirjoittaja Steven Seagal
Tuottaja Steven Seagal
Pääosat Steven Seagal,
Liezl Carstens,
Arron Shiver
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Steamroller Productions
Voltage Pictures
Levittäjä 20th Century Studios
Netflix
Ensi-ilta 3. lokakuuta 2009
Kesto 94 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 10 000 000 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb

Juoni muokkaa

Roland Sallinger on losangelesilainen poliisi, joka käy lähellä kuolemaa, kun hänen ahneeksi käynyt parinsa ampuu sairaalakuntoon. Välikohtauksen seurauksena Roland joutuu sairaalaan, josta hän lopulta pääsee pois kuntoutukseen. Los Angelesin poliisiyksikkö kuitenkin päättää pakottaa Rolandin eläkkeelle. Myöhemmin hänen vanha ystävänsä ja nykyisin rikas liikemies Conner Wells pyytää Rolandia työskentelemään tyttärensä Nikitan henkivartijana. Samaan aikaan rikospomo Jason Cross kiristää Nikitan poikaystävää Masonia sieppaamaan tyttöystävänsä, jotta hän saisi kiristettyä Conneria antamaan kallisarvoista maapalstaa.

Päähenkilöt muokkaa

  Steven Seagal  Rolland Sallinger  
  Liezl Carstens  Nikita Wells  
  Arron Shiver  Mason Silver  
  Johnnie Hector  Manuelo  
  Steph DuVall  Conner Wells  
  Luce Rains  Jason Cross  
  Kevin Wiggins  Etsivä Simon Pacheco  
  Trine Christensen  Regina  
  Tomas Sanchez  Jorge  
  Rio Alexander  Victor  
  Jessica Williams  hoitaja  
  Michael-David Aragon  Scar  
  Kisha Sierra  Allegra  

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.