The Invitation on vuonna 2015 valmistunut kauhuelokuva, jonka on ohjannut Karyn Kusama. Elokuvan pääosissa näyttelevät mm. Logan Marshall-Green, Tammy Blanchard ja Michiel Huisman. Sen ensiesitys tapahtui South by Southwest -festivaaleilla 13. maaliskuuta 2015. Suomessa elokuvan on voinut nähdä suoratoistopalvelu Netflixin tarjonnassa.

The Invitation
Ohjaaja Karyn Kusama
Käsikirjoittaja
  • Phil Hay
  • Matt Manfredi
Tuottaja
  • Phil Hay
  • Matt Manfredi
  • Martha Griffin
  • Nick Spicer
Säveltäjä Theodore Shapiro
Kuvaaja Bobby Shore
Leikkaaja Plummy Tucker
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Levittäjä Drafthouse Films
Ensi-ilta
Kesto 100 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Juoni muokkaa

Elokuva kertoo miehestä nimeltä Will (Logan Marshall-Green), joka naisystävänsä Kiran (Emayatzy Corinealdi) kanssa kutsun saatuaan menee tapaamaan ex-vaimoaan Edenia (Tammy Blanchard) ja tämän uutta miestä ja ystäviä. Saavuttuaan paikalle Will joutuu läpikäymään uudelleen lapsensa menettämisestä johtuvan trauman, josta hänen ex-vaimonsa tuntuu päässeen hämmästyttävän hyvin yli. Illan aikana Will kokee paikalla olijoiden puheet ja käytöksen hyvin omituisina. Eden ja hänen uusi miehensä David (Michiel Huisman) kertovat liittyneensä ryhmään nimeltä "The Invitation", jonka oppien avulla Edenin on ollut mahdollista päästä yli surustaan. Illan mittaan tapahtumat vaikuttavat yhä omituisemmilta, mutta paikalla olijat koittavat vakuuttaa Willille, että hänen epäluulonsa johtuvat vain hänen kokemastaan surusta.

Näyttelijät muokkaa

 Logan Marshall-Green  Will  
 Tammy Blanchard  Eden  
 Michiel Huisman  David  
 Emayatzy Corinealdi  Kira  
 Lindsay Burdge  Sadie  
 Elliot Knight  Ward Phillips  
 Jay Larson  Ben  
 Michelle Krusiec  Gina  
 Jordi Vilasuso  Miguel  
 Mike Doyle  Tommy  
 John Carroll Lynch  Pruitt  
 Karl Yune  Choi  
 Toby Huss  Tohtori Joseph  
 Marieh Delfino  Claire  

Vastaanotto muokkaa

The Invitation sai ilmestyessään pääosin positiivisia arvioita. Rotten Tomatoes -elokuvasivustolla 89 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle myönteisen arvostelun. Sivustolla kehutaan, miten elokuva onnistuu olemaan ainutlaatuisen tehokas ja yllättävän nokkela trilleri, josta ei jännitettä puutu.[1]

Lähteet muokkaa

  1. "The Invitation (2015)" rottentomatoes.com.