Avaa päävalikko

The Cure on brittiläinen rockyhtye, joka perustettiin Crawleyssä, Sussexissa vuonna 1976. The Cure oli yksi niistä yhtyeistä, joka oli punkin jälkimainingeissa vaikuttamassa goottirockin syntymiseen. Goottityylin yleistyttyä 80-luvun puoleen väliin mennessä, yhtyeen musiikki oli muuttunut pois genrestä. Yhtyeen musiikki on yleensä melankolista, eksistentialistista ja psykedeelisvivahteista, Pornography -albumilla synkkää, maailmantuskaista ja ahdistunutta, mutta osa yhtyeen menestyskappaleista kuten "Hot Hot Hot" ja "Friday I'm in Love" ovat kevyitä ja iloisia popkappaleita.[1][2]

The Cure
The Cure esiintymässä Singaporessa vuonna 2007.
The Cure esiintymässä Singaporessa vuonna 2007.
Tiedot
Toiminnassa 1976
Tyylilaji post-punk
goottirock
alternative rock
uusi aalto
Kotipaikka Crawley, Englanti
Laulukieli englanti
Jäsenet

Robert Smith,  laulu, kitara, koskettimet (1976–)
Simon Gallup,  basso (19791982, 1985–)
Jason Cooper,  rummut (1995–)
Roger O'Donnell,  koskettimet (19871989, 19952005, 2011–)

Entiset jäsenet

Lol Tolhurst,  rummut, koskettimet (19761989, 2011)
Michael Dempsey,  basso (19761979)
Matthieu Hartley,  koskettimet (1979-1980)
Phil Thornalley,  basso (1983-1984)
Andy Anderson,  rummut (19831984)
Boris Williams,  rummut (19841994)
Perry Bamonte,  kitara, koskettimet (19902005)
Porl Thompson,  kitara, koskettimet, saksofoni (19761978, 19841993, 20052009)

Levy-yhtiö

Fiction Records
Geffen Records
Polydor Records
Elektra Records
Sire Records

Aiheesta muualla
www.thecure.com

HistoriaMuokkaa

The Cure aloitti 1976 punkyhtyeenä nimeltä Malice. Vuotta myöhemmin yhtyeen nimi muuttui Easy Cureksi, mutta ensimmäisestä sanasta luovuttiin pari vuotta myöhemmin, koska se kuulosti yhtyeen jäsenten mielestä hieman vanhanaikaiselta ja hippivaikutteiselta. Robert Smith siirtyi laulajaksi Easy Curen Peter O'Toolen muutettua Israeliin kibbutsille. Easy Cure muuttui trioksi, kun kitaristi Pearl Thompson erosi yhtyeestä. Vuonna 1978 yhtye sai levytyssopimuksen saksalaiselta Hansa Records -yhtiöltä, mutta Robert Smith kieltäytyi, koska hän ei halunnut, että yhtyeestä tehdään kaupallista diskopop-yhtyettä, joita oli levy-yhtiöllä. Polydor-yhtiön Chris Parry huomasi yhtyeen ja teki yhtyeen kanssa sopimuksen Fiction levy-yhtiölle.lähde?

Robert Smith opiskeli nuoruudessaan ranskalaista kirjallisuuttalähde?, ja The Curen vuonna 1979 julkaisema ensisingle "Killing an Arab" perustuukin Albert Camus'n maineikkaaseen outsider-romaaniin Sivullinen. Kappaleen nimi ja sanoitukset ovat aiheuttanut ongelmia, sillä niiden on katsottu olevan rasistisia ja yhtyettä on syytetty arabivihamielisyydestä.[3] The Cure on joutunut ajoittain jopa kieltämään radioasemia soittamasta koko kappaletta.lähde?

The Curen debyyttialbumi Three Imaginary Boys julkaistiin toukokuussa vuonna 1979. Albumi sai positiivisen vastaanoton Britannian musiikkilehdissä. Myöhemmin samana vuonna ryhmä julkaisi singlet "Boys Don't Cry" ja "Jumping Someone Else's Train". Esikoisalbumin julkaisun jälkeen basisti Michael Dempsey lähti yhtyeestä hänen tilalleen tuli alkuvuodesta 1980 Simon Gallup.[2]

Samaan aikaan yhtyeeseen tuli uusi jäsen, kosketinsoittaja Mathieu Hartley. Yhtyeen toinen albumi Seventeen Seconds julkaistiin keväällä 1980. Kosketinsoittaja Hartleyn tulo yhtyeeseen muutti yhtyeen musiikkia kokeellisempaan suuntaan ja siihen tuli hitaita, synkkiä sävellyksiä. Hartley lähdi kokoonpanosta, ja yhtye julkaisi kolmannen albuminsa Faith vuonna 1981 ilman häntä.[2]

Yhtyeen neljäs albumi, Pornography, julkaistiin vuonna 1982. Robert Smith on kertonut kanavoineensa levyyn kaikki itsetuhoisimmat impulssinsa. Hän halusi luoda intensiivisimmän albumin ikinä. Prosessia vauhdittaakseen yhtye eli äänittämiseen vaaditut kolme viikkoa jätesäkeillä peitetyssä studiossa alkoholin ja LSD:n voimin.[1] Loppukesästä 1983 yhtyeessä oli tapahtunut miehistönvaihdoksia. Mukana olivat Smithin ja Tolhurstin lisäksi uusi rumpali Andy Anderson ja basisti Phil Thornalley. Uudistunut yhtye julkaisi albumin The Top vuonna 1984. [2]

Vuoden 1985 alussa Thornalley jätti yhtyeen ja Gallup palasi bassoon. The Cure uudisti kokoonpanoaan rumpali Boris Williamsilla ja kitaristi Porl Thompsonilla. Myöhemmin samana vuonna julkastiin The Head on the Door, jota pidetään pop-suuntautuneimpana yhtyeen albumeista. Seuraava albumi, Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me, julkistiin vuonna 1987. [2]

Yhtye eroitti Tolhurstin alkuvuodesta 1988 ja hänen tilalleen tuli Psychedelic Fursin kosketinsoittaja Roger O'Donnell. Keväällä 1989 julkaistu yhtyeen kahdeksas albumi Disintegration oli melankolisempi kuin edeltäjänsä. Se nousi nopeasti listoille, saavuttaen kolmannen sijan Isossa-Britanniassa ja 14. Yhdysvalloissa. Levyä seuranneella kiertueella O'Donnell lähti yhtyeestä ja hänet korvasi Perry Bamontelle. Keväällä 1992 yhtye julkaisi albumin Wish. Kiertueelta tallennettiin Detroitin konsertti, joka julkaistiin elokuvana nimeltä Show ja kahtena albumina Show ja Pariisi. Elokuva ja albumit julkaistiin vuonna 1993.[1][2]

Thompson jätti yhtyeen vuonna 1993 liittyäkseen Jimmy Pagen ja Robert Plantin yhtyeeseen. Tämän jälkeen O'Donnell palasi takaisin kosketinsoittajaksi ja Bamonte vaihtoi syntetisaattorin kitaraan. Yhtye aloitti seuraavan albumin tekemisen mutta rumpali Boris Williams lähti yhtyeestä ennen kuin sitä alettiin nauhoittamaan. Jason Cooper liittyi yhtyeeseen ja albumi Wild Mood Swings julkaistiin viimein vuonna 1996.[3]

Vuonna 2000 ilmestynyt Bloodflowers jatkoi Pornographyn ja Disintegrationin synkkää linjaa. Albumi oli Grammy ehdokkaana sarjassa "Best Alternative Music Album". [4][2][1] 2010-luvulla yhtye on julkaissut kaksi levyä, The Cure (2004) ja 4:13 (2008).[2] Vuonna 2019 yhtye pääsi Rock and Roll Hall of Fameen.[5][6]

[7]

VaikutusMuokkaa

Suomalainen erityisesti PMMP:n säveltäjänä tunnettu muusikko Jori Sjöroos on saanut paljon vaikutteita The Curelta ja pukeutui nuorena fanina kovasti Smithiä muistuttaen.lähde? Kuudes Tunti -yhtye 1980-luvun alussa otti saksofonisti Kimmo Helistön mukaan vaikutteita Pornography-levyn aikaisesta The Curesta. [8]

Esiintymiset SuomessaMuokkaa

The Cure on esiintynyt Suomessa vuonna 1985 Ruisrockissa, 1992 Helsingin jäähallissa, 1996 Provinssirockissa, 2016 Hartwall Arenalla sekä Flow-festivaalissa vuonna 2019.[9][10]

JäsenetMuokkaa

 
Robert Smith esiintymässä vuonna 2004.

NykyisetMuokkaa

EntisetMuokkaa

TuotantoMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Samuli Knuuti: Kaikki rakastavat Robertia – Miksi nelikymppinen The Cure on edelleen relevantti? Rumba.fi. Viitattu 29.9.2019.
  2. a b c d e f g h The Cure | Biography & History AllMusic. Viitattu 29.9.2019. (englanniksi)
  3. a b Killing an Arab: The Cure try to reclaim their most controversial single www.newstatesman.com. Viitattu 29.9.2019. (englanniksi)
  4. Cure GRAMMY.com. 4.6.2019. Viitattu 29.9.2019. (englanniksi)
  5. Rock & Roll Hall of Fame - 2019 Inductees www.rockhall.com. Viitattu 29.9.2019.
  6. Ari Korpi: Kaikkien punaisella matolla tehtyjen haastattelujen äiti ja isä: The Curen Robert Smith Rumba.fi. Viitattu 29.9.2019.
  7. Konserttiarvostelu: The Cure soitti 29 kappaletta ja esiintyi hellyttävästi, Tove Lo paljasteli ja kutsui Alman lavalle, James Blake kehotti miehiä avoimuuteen Helsingin Sanomat. 12.8.2019. Viitattu 29.9.2019.
  8. Määritä nimeke! facebook.com.
  9. Brittiyhtye The Cure tulee Suomeen 20 vuoden tauon jälkeen Helsingin Sanomat. 23.11.2015. Viitattu 29.9.2019.
  10. Toimittaja: Arto Mäenpää: Flow Festival kokosi viikonloppuna Suvilahteen 83 000 kävijää KaaosZine. 12.8.2019. Viitattu 29.9.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.