The Crying Game
The Crying Game on brittiläinen psykologinen jännityselokuva vuodelta 1992. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Neil Jordan. Pohjois-Irlannin levottomuuksiin sijoittuvan elokuvan teemoja ovat seksuaalisuus, sukupuoli, rotuidentiteetti ja kansallisuus.
| The Crying Game | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Neil Jordan |
| Käsikirjoittaja | Neil Jordan |
| Tuottaja |
Stephen Woolley Nik Powell |
| Säveltäjä | Anne Dudley |
| Kuvaaja | Ian Wilson |
| Leikkaaja | Kant Pan |
| Pääosat |
Stephen Rea Miranda Richardson Jaye Davidson Forest Whitaker |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö |
Palace Pictures Channel Four Films British Screen |
| Levittäjä | Mokép |
| Ensi-ilta | 1992 |
| Kesto | 111 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
JuoniMuokkaa
Irlannin tasavaltalaisarmeijan sotilas Fergus (Stephen Rea) käsketään vartioimaan vangiksi otettua mustaihoista brittisotilasta Jodya (Forest Whitaker). Heidän välisten keskustelujen kautta Fergus ystävystyy vangin kanssa. Jody pyytää Fergusilta, että jos hänet tapetaan, Fergus menisi Lontooseen ja etsisi käsiinsä hänen tyttöystävänsä Dilin (Jaye Davidson). Fergus saakin käskyn teloittaa Jody, mutta samaan aikaan brittiarmeijan joukot tekevät rynnäkön IRA:n tukikohtaan, ja Jody kuolee omien joukkojensa ajoneuvon yliajamana.
Fergus luulee IRA-tovereidensa kuolleen brittirynnäkössä ja pakenee kiinnijoutumisen pelossa Lontooseen, jossa hän ottaa työpaikan nimellä Jimmy. Hän pitää lupauksensa ja löytää Jodyn ystävän Dilin työskentelemässä eräässä kampaamossa. Fergus ihastuu ja alkaa tapailla Diliä, muttei kerro IRA-taustastaan eikä osuudestaan Jodyn kuolemaan. Myös Dilistä paljastuu yllättävä asia, joka ei kuitenkaan saa Fergusia jättämään tätä. Fergusin kuolleeksi luulema IRA-toveri Jude (Miranda Richardson) ilmestyy yllättäen Lontooseen tehtävänään tappaa Fergus, ja myös Dilin henki on uhattuna.
MusiikkiMuokkaa
Elokuvan tunnuslaulun ”The Crying Game” esittää Boy George. Geoff Stephensin sävellyksen levytti alun perin Dave Berry vuonna 1964, ja myös tätä versiota kuullaan elokuvassa.
VastaanottoMuokkaa
Neil Jordan voitti elokuvastaan parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarin. Vuoden 1993 Oscar-gaalassa The Crying Game tuotti Oscar-ehdokkuudet myös parhaan elokuvan, miespääosan (Rea), miessivuosan (Davidson), ohjaajan (Jordan) ja leikkauksen (Kant Pan) sarjoissa. Bafta palkitsi elokuvan vuoden parhaana ja se sai lisäksi kuusi muuta ehdokkuutta. Kymmenine muine ehdokkuuksineen ja palkintoineen The Crying Game oli vuoden 1992 palkituimpia elokuvia maailmassa. Se oli myös vuoden 1993 toiseksi tuottoisin eurooppalainen elokuva maailmassa ranskalaiskomedian Vierailijat jälkeen[1]
Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä The Crying Game äänestettiin kaikkien aikojen 26. parhaaksi brittielokuvaksi. Vastaajina oli tuhat Ison-Britannian elokuva- ja televisioammattilaista.[2]The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[3]
LähteetMuokkaa
- ↑ Uusitalo, Kari & Huhtamo, Erkki: Elävän kuvan vuosikirja 1994, s. 73. Suomen elokuvasäätiö, 1994. ISBN 951-37-1245-1.
- ↑ Best 100 British films – full list, BBC 23.12.1999. Viitattu 27.7.2016.
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 4.7.2016.
KirjallisuuttaMuokkaa
- Tuhkanen, Mikko: ”Minuuden pelit”, Filmihullu 2/1994.
