The Boys (albumi)

musiikkialbumi
The Boys
The Boys
Studioalbumin The Boys kansikuva
LP-levyn kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 1977
 Formaatti LP-levy
 Tyylilaji punk rock
uusi aalto
 Kesto 31.23
 Levy-yhtiö Nems Records
The Boys -yhtyeen muut studioalbumit

The Boys
1977
Alternative Chartbusters
1978

The Boys on brittiyhtye The Boysin esikoisalbumi vuodelta 1977. Levy-yhtiö on Nems Records.

Yhtyeen musiikillinen linja sijoittuu Ramonesin ja Sex Pistolsin välimaille. Muina vertailukohteina on mainittu myös yhtyeet Generation X ja 999.[1] Vaikutteita on saatu myös 1960-luvun melodisesta popista ja alkuaikojen The Whon energiasta. Kappaleessa "Tumble with Me" on viittaus The Everly Brothersin kappaleeseen "Wake up Little Susie".

Tällä esikoislevyllä tuottaja on erään arvion mukaan[1] pyrkinyt kopioimaan Ramones-soundia ja yhtye itsekään ei ollut täysin tyytyväinen hieman suttuiseen tuotantoon eikä myöskään albumin kansikuvaan. Albumin kappaleista "First Time" on julkaistu myös singlenä.

KappaleetMuokkaa

A-puoli
  1. "Sick on You" – 2:06 (Matheson – Steel)
  2. "I Call Your Name" – 2:08 (LennonMcCartney)
  3. "Tumble with Me" – 1:56 (Matheson – Steel)
  4. "Tonight" – 1:25 (Steel – Dangerfield)
  5. "I Don’t Care" – 2:27 (Steel – Dangerfield)
  6. "Soda Pressing" – 2:28 (Steel – Dangerfield)
  7. "No Money" – 2:28 (Steel – Dangerfield)
B-puoli
  1. "First Time" – 2:30 (Honest John Plain)
  2. "Box Number" – 2:33 (Steel – Dangerfield)
  3. "Kiss Like a Nun" – 2:05 (Steel – Dangerfield)
  4. "Cop Cars" – 2:27 (Steel – Dangerfield) / "Keep Running" – 3:47 (Steel – Dangerfield)
  5. "Tenement Kids" – 1:35 (Steel – Dangerfield)
  6. "Living in the City" – 2:09 (Steel – Dangerfield)

PainoksetMuokkaa

LP-levy on ilmestynyt Philips-levymerkillä luettelotunnuksella 9114 024. Suomessa maahantuojana on ollut Finnlevy.[2]

Vuonna 1978 LP-levyjä on valmistanut Espanjassa Iberofon, S. A. ja jakelusta on vastannut madridilainen Discos Movieplay, S. A., Tierra de Barros, 4 Polígono Industrial de Coslada. Levykannen on valmistanut samassa osoitteessa toiminut Moviegraf. Luettelotunnus on 17.1321/0. Osallisena on ollut myös Mediterraneo. Tämän painoksen levyetiketissä kappaleiden nimet on käännetty myös espanjaksi: "Me enfermas" – "Pronuncio tu nombre" – "Acuestate Conmigo" – "Esta Noche" – "No me preocupa" – "Tan deprimido" – "Sin dinero" /// "Primera vez" – "Numero de caja" – "Besa como una monja" – "Coches de policia" / "Continua corriendo" – "Chicos de barrio bajo" – "Vivir en la ciudad".

The BoysMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • LP The Boys (Nems Records / Discos Movieplay 17.1321/0) 1978
Viitteet
  1. a b Pertti Ström: BOYS Alternative Chartbusters. (Levyarvostelu) Soundi, 1978, 4. vsk, nro 4, s. 62. Tampere: T:mi Soundi.
  2. Boys. (Finnlevyn mainos) Soundi, 1978, 4. vsk, nro 3, s. 52. Tampere: T:mi Soundi.
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.