Texasin moottorisahamurhat (vuoden 1974 elokuva)
Texasin moottorisahamurhat (engl. The Texas Chain Saw Massacre) on vuonna 1974 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, jonka on ohjannut Tobe Hooper. Se on kuuluisa erityisesti nostattamastaan videoväkivaltakeskustelusta, jossa se sai poikkeuksetta sylkykupin roolin. Elokuva kertoo Texasissa asuvasta kannibalismia harrastavasta perheestä, joka tappaa uhreinaan huoltoasemansa asiakkaita. Elokuvan päähenkilö, islantilaisen Gunnar Hansenin (1947–2015) näyttelemä Leatherface on yksi kauhuelokuvien tunnetuimmista hahmoista. Ed Geiniltä löytyneet lukuisat ihmisnahkanaamiot olivat inspiroineet elokuvan tekijöille idean Leatherfacen ihmisnahkanaamiosta. Myös moottorisahan käyttö murha-aseena oli uusi idea.
Texasin moottorisahamurhat | |
---|---|
The Texas Chainsaw Massacre | |
Ohjaaja | Tobe Hooper |
Käsikirjoittaja |
Kim Henkel Tobe Hooper |
Tuottaja | Tobe Hooper |
Säveltäjä |
Wayne Bell Tobe Hooper |
Kuvaaja | Daniel Pearl |
Leikkaaja |
Sallye Richardson Larry Carroll |
Pääosat |
Marilyn Burns Paul A. Partain Edwin Neal Jim Siedow Gunnar Hansen |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Vortex |
Levittäjä | Bryanston Distributing Company |
Ensi-ilta |
1. lokakuuta 1974 1. marraskuuta 1996 |
Kesto | 83 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 80 000–140 000 dollaria[1][2][3] |
Tuotto | 30 859 000 dollaria[4] |
Seuraaja | Texasin moottorisahamurhaaja 2 |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Juoni
muokkaaJoukko nuoria, Sally (Marilyn Burns), hänen ystävänsä Pam (Teri McMinn), Jerry (Allen Danziger) ja Kirk (William Vail) sekä invalidiveljensä Franklin (Paul A. Partain), matkustavat Sallyn ja Franklinin isoisän (John Dugan) hylätylle maatilalle Texasin syrjäkylille. Matkalla he poimivat kyytiinsä oudon liftarin (Edwin Neal), joka alkaa kiusata Franklinia ja vahingoittaa itseään puukolla. Tämän takia nuoret heittävät hänet ulos autosta. Myöhemmin maatilalla Pam ja Kirk lähtevät etsimään uimapaikkaa, mutta päätyvätkin katsomaan naapuritaloa. Pian nuoret alkavat kuolla, kun liftarin veli Leatherface teurastaa heidät yksi kerrallaan, köyttämällä heidät ja pilkkomalla moottorisahalla ja lihakirveillä.
Näyttelijät
muokkaaMarilyn Burns | … | Sally Hardesty |
Paul A. Partain | … | Franklin Hardesty |
William Vail | … | Kirk |
Allen Danziger | … | Jerry |
Teri McMinn | … | Pam |
Gunnar Hansen | … | Leatherface |
Edwin Neal | … | liftari |
Jim Siedow | … | kokki |
John Dugan | … | isoisä Sawyer |
John Larroquette | … | kertoja |
Tuotanto
muokkaaAluksi elokuvan nimenä oli "Headcheese", mutta se muutettiin viime hetkillä. Muut vaihtoehtoiset elokuvan nimet olivat "Leatherface" ja "Stalking Leatherface". Alkuperäinen nimi oli kirjoitettu julisteisiin 'Chain Saw', kahtena sanana, mutta muissa elokuvissa nimi on kirjoitettu yhteen.[5]
Vastaanotto
muokkaaElokuvaa pidetään usein slasher-elokuvien prototyyppinä. Hurjasta maineestaan huolimatta se ei kuitenkaan sisällä erityisen kovaa tai rajua graafista väkivaltaa, vaan kauhu perustuu hyvin pitkälti psykologisiin keinoihin. Silti teos herätti aikoinaan runsaasti keskustelua elokuvien väkivallasta. Elokuvan väkivallan uskoteltiin olevan rappioittavaa ja sen annettiin ymmärtää johtavan välittömästi moraaliseen rappioon. Kuitenkin tiedetään, että monikaan tällaisia kommentteja antaneista ei ollut elokuvaa koskaan nähnyt.lähde?
Texasin moottorisahamurhien katsotaan aloittaneen uuden aikakauden kauhuelokuvien saralla. Siinä missä aikaisemmin kauhu oli suuressa mittaluokassa ollut satumaista kummitus-, vampyyri- tai avaruusoliokauhua, käänsi Texasin moottorisahamurhat uuden sivun esitellessään tuntemattoman, ei-yliluonnollisen uhan. Elokuvassa mainitaan että se on tosikertomus. Tämä on kuitenkin tehokeino ja fiktiota.[6] Elokuva loi hyvin yksinkertaisella tarinallaan kokonaisen joukon jäljittelijöitä ja idean hyväksikäyttäjiä, ja monet nykyään arvostetuistakin kauhuelokuvista ovat myöntäneet velkansa Hooperin klassikolle. Hooper käytti elokuvassaan täysin uudenlaisia, visuaalisia keinoja luodakseen ennennäkemättömän painostavaa tunnelmaa. Elokuvan katsotaankin olleen yksi tämän tehokeinon uranuurtajista ja raivanneen tietä sekä entistä graafisemmalle ja väkivaltaisemmalle että psykologisemmalle kauhulle.lähde?
Vaikka elokuva sai suuren kaupallisen suosion, sen tekijät saivat vain pienen osan voitoista. Tämän epäillään johtuneen elokuvan rahoittajista (joilla epäiltiin olevan yhteyksiä mafiaan), jotka onnistuivat kahmimaan itselleen suuren osan voitoista.lähde?
Elokuva kiellettiin monessa maassa, kuten Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Intiassa, Romaniassa ja Suomessa. Suomessa kielto kesti ilmestymisvuodesta vuoteen 1996 asti, jolloin elokuva sai ikärajakseen 18 vuotta voimakkaan psykologisen kauhun takia.[7]
Jatko-osat ja muut sarjan osat
muokkaaElokuva on saanut kuusi jatko-osaa:
- Texasin moottorisahamurhaaja 2 (1986)
- Leatherface: Texas Chainsaw Massacre III (1990)
- Texasin moottorisahamurhaaja – uusi sukupolvi (1994)
- Texas Chainsaw 3D (itsenäinen jatko-osa, 2013)
- Leatherface (2017)
- Texasin moottorisahamurhat (2022)
Uudelleenfilmatisointi:
- Texasin moottorisahamurhat (2003)
Esiosa uudelleenfilmatisoinnille:
Lähteet
muokkaa- Forselius/ Luoma-Keituri (toim.): Uhka silmälle - 7 esseetä kauhun katsomisesta ja videohysteriasta. Like, 1989. ISBN 951-8929-03-3.
Viitteet
muokkaa- ↑ Friedman, Lester D: American Cinema of the 1970s: Themes and Variations. Rutgers University Press, 2007. ISBN 0813540232. (englanniksi)
- ↑ David, Colker: Marilyn Burns dies at 65; starred in 'Texas Chain Saw Massacre' Los Angeles Times. 8.8.2014. Viitattu 25.9.2021. (englanniksi)
- ↑ The Texas Chain Saw Massacre (1974) The Numbers. Viitattu 25.9.2021. (englanniksi)
- ↑ The Texas Chain Saw Massacre (1974) Box Office Mojo. Viitattu 25.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Hooper, Tobe (ohjaaja), Texasin moottorisahamurhat-DVD-julkaisu (kommenttiraita)
- ↑ Forselius/ Luoma-Keituri (toim): Uhka silmälle - 7 esseetä kauhun katsomisesta ja videohysteriasta. Like, 1989. ISBN 951-8929-03-3. (suomeksi) sivu. 124
- ↑ Texas Chainsaw Massacre, The (1974) Elonet. Viitattu 29.1.2009.
Aiheesta muualla
muokkaa- Texasin moottorisahamurhat Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Mustonen, Jari: Väkivaltaviihteen lähteillä – The Texas Chain Saw Massacre Elitisti. 18.8.2004.