Terve, Sirkka Lautamies

”Terve, Sirkka Lautamies”
J. Karjalainen
Singlen ”Terve, Sirkka Lautamies” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Sä kuljetat mua
 Julkaistu 2018
 Tuottaja(t) Janne Haavisto
 Levy-yhtiö Warner Music Finland
J. Karjalaisen muut singlet
”Sä kuljetat mua”
2018[1]
”Terve, Sirkka Lautamies”
2018[1]
”Ilmassa pieni sydän”
2019[1]

Terve, Sirkka Lautamies on J. Karjalaisen kappale hänen vuoden 2018 albumiltaan Sä kuljetat mua. Kappale on saanut osakseen runsaasti julkisuutta mediassa.

Laulun taustaMuokkaa

Karjalainen kirjoitti kappaleen kesäpaikassaan Perniössä, talossa, josta hän käyttää nimitystä ”Keltainen talo”. Sävelen hän sai tehtyä pengottuaan C-kasetti-arkistoaan, josta löytyi kappaleaihio nimeltä ”Venäläinen romanssi”, josta hän oli aiemmin muokannut hittinsä ”Villejä lupiineja”. Nyt hän kierrätti tuota aihiota uudelleen, jolloin syntyi uusi sävelmä. Hän halusi tehdä siitä kukka-aiheisen kappaleen. Sanoitus alkoi syntyä, kun hän löysi talonsa ullakolta vanhan kasvion, jonka oli joskus ostanut kirpputorilta. Kasviossa oli tieto, että sen oli kerännyt Sirkka Lautamies -niminen henkilö vuonna 1925 Virolahden Pyterlahdella. Hänestä Karjalainen ei tiennyt sen kummempaa, mutta hän muisti, että Pyterlahdella oli aikoinaan louhittu graniittia Pietarin rakennustöitä varten, muun muassa Iisakin kirkon pylväät samoin kuin Eremitaašin edessä oleva Aleksanterin pylväskin. Kappale päättyy pohdintaan, ”mitä meistä jää jäljelle, kun aika jättää”:[2]

»Miehet ja varsinkin suurmiehet pyrkivät rakentamaan kirkkoja, mausoleumeja ja kokonaisia kaupunkeja jäädäkseen historiaan. Sirkka Lautamies tuskin teki kasviota siksi. Se oli vain koulutehtävä. Mutta se tapa, millä hän sen teki, oli aika kaunis.»

Sirkka Lautamies nousee esiinMuokkaa

Helsingin Sanomat julkaisi Karjalaisen levystä artikkelin, jossa kappale Terve, Sirkka Lautamies sai runsaasti huomiota.[3] Artikkelin julkaisemisen jälkeen sekä Helsingin Sanomat että Karjalainen itsekin saivat lukuisia kappaleeseen liittyneitä viestejä. Osa koski toista Sirkka Lautamies -nimistä henkilöä, mutta osa juuri kasvion kerännyttä ihmistä.[4]

Sirkka Lautamiehen tarinaMuokkaa

Sirkka Lautamiehen tarina on pääpiirteissään seuraava: Hän syntyi virolahtelaiselle sisäkölle Hilma Lautamiehelle avioliiton ulkopuolisena lapsena vuonna 1912. Hänen isänsä oli ruotsalainen lasimestarin poika Sigfrid Lundh, jonka Hilma oli tavannut työskennellessään Miehikkälässä. Lundhin vanhemmat eivät antaneet hänelle lupaa mennä naimisiin suomalaisen tytön kanssa, vaikka tämä odotti lasta. Sirkka jäi syntymänsä jälkeen isoäitinsä hoiviin, kun Hilma lähti opiskelemaan sairasvoimistelija-hierojaksi. Myöhemmin Hilma onnistui hankkimaan itselleen asunnon Helsingin Tunturikadulta. Sirkka kävi aluksi koulua Virolahdella, mutta pääsi sitten muuttamaan äitinsä luo Helsinkiin. Koulua hän kävi Töölön yhteiskoulussa, josta kirjoitti ylioppilaaksi. Kesät hän vietti Virolahdella, missä hän myös keräsi kasvionsa. Lukioaikana Sirkka kohtasi suuren menetyksen, kun hänen äitinsä kuoli syöpään 36-vuotiaana. Kolme tätiä osoittautuivat nyt hänelle korvaamattomiksi.[4]

Ylioppilaaksi valmistuttuaan Sirkka luki itsensä sairaanhoitajaksi. Hän työskenteli ensin Auroran sairaalassa, mutta sitten hänet komennettiin Laihialle, missä oli puhjennut tulirokkoepidemia. Paikkakunnalle järjestettiin väliaikainen sairaala. Sinne haettiin ruokatarpeita lähitaloista. Yhdestä niistä Sirkka löysi itselleen puolison, maanviljelijä Uuno Hietasen. Naimisiin mentiin, ja lapsia siunaantui kahdeksassa vuodessa viisi kappaletta. Vanhin heistä, Liisa Hietanen, ”muistaa äitinsä lapsirakkaana, vaatimattomana ja huumorintajuisena ihmisenä. ’Hän huomioi kaikki ympäristönsä lapset, ei vain omiaan’.” Nuorin tytär Marja Laine kertoo, että hän myös ”arvosti luontoa ja sen kauneutta, viihtyi sienimetsässä ja harrasti nuorempana valokuvausta.” Hän myös kutoi pitsiliinoja viimeisiin vuosiinsa asti. Hän kuoli vuonna 2002 90-vuotiaana.[4]

Kukaan ei osaa sanoa, miten kasvio oli päätynyt kirpputorille ja Karjalaiselle. Ehkä se oli joutunut kirpputorille, kun Tunturikadun asunto tyhjennettiin. Karjalainenkaan ei muista, miten oli sen ostanut. ”Ehkä 1980-luvun lopussa Hietalahden kirppiksellä.”[4]

Karjalaisen reaktioMuokkaa

Laulussaan Karjalainen oli pohtinut Lautamiehen elämää. ”Mutta jälleen kerran totuus on tarua ihmeellisempää. Sirkan elämässä, niin kuin tietysti meistä jokaisen, olisi aiheita moniin lauluihin, iloisiin ja surullisiin”, Karjalainen totesi. Erityisesti häntä oli koskettanut kasvion kerääjän äidin, Hilma Lautamiehen kohtalo, että hänen ei annettu avioitua lapsensa isän kanssa. ”Moista on vaikea ymmärtää.”[4]

Karjalainen sanoo, että laulunteon aikana Sirkka Lautamiehestä oli tullut hänen kaverinsa. ”Oli kiva tietää, että hän sai elää pitkän ja hyvän elämän.”[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c J. Karjalainen Discogs. Viitattu 26.5.2020.
  2. Ville Vedenpää: J. Karjalaisen luovuus vaatii lötköttelyä: "Olen ollut laiskottelun puolestapuhuja jo 80-luvulta lähtien"Muusikon mukaan parhaat ideat syntyvät silloin, kun aivoille annetaan tilaa toimia rauhassa. yle.fi. 21.10.2018. Yle. Viitattu 10.4.2019.
  3. Noora Vaarala: J. Karjalainen halusi uudelle levylleen selittämätöntä taikaa ja öistä tunnelmaa – syntyi myös laulu Sirkka Lautamiehestä, jonka keräämän kasvion hän osti kirpputorilta. J. Karjalainen etsi selittämätöntä taikaa uudelle levylleen vanhasta kasvikokoelmasta, jonka hän löysi keltaisen talon ullakolta. hs.fi. 20.10.2018. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 10.4.2019.
  4. a b c d e f Noora Vaarala: Terve, Sirkka Lautamies! J. Karjalaisen laulua innoittanut Sirkka Lautamies oli suurperheen äiti ja luonnon kauneuden ihailija, selvisi HS:n jutun ansiosta.. Helsingin Sanomat, 30.10.2018, s. B 1–2. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.4.2019.