Juutalaisten territorialismi

juutalainen poliittinen liike maa-alueiden hallinnoimiseksi Lähi-Idän ulkopuolella
(Ohjattu sivulta Territorialismi)

Territorialismi tai statismi oli juutalainen poliittinen liike riittävän laajojen juutalaisalueiden muodostamiseksi. Liikkeen tavoitteena ei ollut välttämättä oman itsenäisen maan perustaminen.

Territorialismin kehittyminen muokkaa

Ennen vuotta 1905 jotkin sionistijohtajat suhtautuivat vakavasti ehdotuksiin juutalaisten kotimaista Palestiinan ulkopuolella. Theodor Herzlin kirja Der Judenstaat vaati juutalaisvaltion perustamista Palestiinaan tai Argentiinaan. Useat sosialistiset sionistiryhmät olivat sionisteja jyrkempiä vaatimuksissaan.

Vuonna 1891 paroni Maurice de Hirsch perusti juutalaisen siirtokuntayhdistyksen, jonka tavoitteena oli auttaa juutalaisten massamuuttoa Venäjältä ja Itä-Euroopan valtioista tarjoamalla heille asuinpaikka yhdistyksen Pohjois- ja Etelä-Amerikasta hankkimille maille perustetuissa maatalousyhdyskunnissa.

Vuonna 1903 Britannia perusti Ison-Britannian Uganda-ohjelman nykyisen Kenian alueelle. Ohjelman tarkoituksena oli tarjota alue juutalaisille. Herzl aluksi hylkäsi ajatuksen, sillä hän piti Palestiinaa parempana paikkana. Huhtikuussa 1903 Chișinăussa tapahtuneen juutalaisvastaisen mielenosoituksen jälkeen Herzl esitteli Britannian ohjelman kuudennelle sionistikongressille. Huolimatta kireästä tilanteesta suunnitelma jakoi mielipiteitä. Suunnitelman tutkimiseksi perustettiin komitea, joka jatkoi toimintaa vuoteen 1905 saakka.

Vastauksena Britannian ohjelmaan Israel Zangwillin johtama juutalainen territorialistinen organisaatio erosi sionistiliikkeestä. Se pyrki perustamaan juutalaisalueita eri puolille Yhdysvaltoja, Afrikkaa, Aasiaa ja Australia, mutta se ei onnistunut kovin hyvin. Organisaatio lakkautettiin vuonna 1925.

Natsien vaikutusvallan kasvaessa ja juutalaisiin kohdistuneen uhan vallitessa Isaak Steinberg perusti Yhdysvalloissa Freeland Leaguen vuonna 1935. Organisaatio pyrki, epäonnistuneesti, ajamaan juutalaisten autonomiaa hankkimalla laajoja maa-alueita Ecuadorista, Australiasta ja Surinamesta. Yksi kuuluisimmista suunnitelmista oli Kimberley plan, jonka tavoitteena oli asuttaa 75 000 Euroopasta paennutta juutalaista Kimberley]n alueelle läntiseen Australiaan. Israelin valtion perustamisen jälkeen vuonna 1948 Steinberg kritisoi sionistihallituksen politiikkaa, ja jatkoi pyrkimyksiään luoda ei-nationalistisia juutalaisalueita eri puolille maailmaa. Steinbergin kuoltua vuonna 1957 Freeland Leaguen toimintaa johti Mordkhe Schaechter, joka vähitellen siirsi yhdistyksen toiminnan painopisteen juutalaiskulttuuria tukevaan toimintaan.

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Territorialism
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.