Avaa päävalikko

Terrafame

suomalainen monimetalliyhtiö

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka omistaa Talvivaaran kaivoksen ja metallitehtaan Sotkamossa. Terrafame perustettiin vuonna 2015, ja se aloitti kaivostoiminnan vielä samana vuonna.[1]

Terrafame Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen
Puheenjohtaja Lauri Ratia
Kotisivu terrafame.fi

Suomen valtio omistaa Terrafame Oy:stä noin 71 prosenttia Suomen Malminjalostus Oy:n (entinen Terrafame Group Oy) kautta. [2]

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

Terrafame osti kaivostoimintaa aiemmin pyörittäneen Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä sen liiketoiminnan ja omaisuuden 2015.[3] Vuonna 2016 se osti lisäksi Talvivaaran Kaivososakeyhtiöltä kaivoksen kalkkilaitoksen, laboratorioliiketoiminnan ja geologisen datan. Esisopimuksen mukaan Terrafame maksoi järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa Talvivaaralle 3,8 miljoonaa euroa ja toisessa vaiheessa 12,8 miljoonaa euroa.[4]

Kaivos on Sotkamossa lähellä Talvivaara-nimistä vaaraa sijaitseva monimetallikaivos, joka tuottaa pääasiassa nikkeliä ja sinkkiä. Talvivaarassa käytetään bioliuotusmenetelmää, jolla tavoitellaan taloudellisesti kannattavaa metallien tuotantoa malmista.

Helmikuun 10. päivänä 2017 Terrafame Group tiedotti, että kansainvälinen öljy-, mineraali- ja metallikauppaa tekevä Trafigura-konserni ja sen sijoitusrahasto Galena ostavat 15,5 prosenttia Terrafamen osakkeista ja Trafigura sitoutuu ostamaan sen koko koboltti- että nikkelituotannon sekä 80 % sinkistä seitsemän vuoden ajan. Suomen valtion omistusosuudeksi jää 84 prosenttia.[5]

Marraskuussa 2017 Terrafame Group tiedotti Trafiguran, Galenan ja Sampo Oyj:n kanssa sovitusta uudesta, 250 miljoonan euron rahoituskokonaisuudesta Terrafamen toiminnan ylösajon loppuunsaattamisen sekä uuden akkukemikaalituotannon rahoittamiseksi. Järjestelyn myötä valtion omistusosuus yhtiössä väheni 71,2 prosenttiin.[6]

Vuonna 2017 Terrafamen liikevaihto oli 220,0 miljoonaa euroa ja koko vuoden käyttökate 13,6 miljoonaa euroa positiivinen. Liiketulos oli 6,2 miljoonaa euroa negatiivinen.[7]

Johto ja palkitseminenMuokkaa

Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja on Lauri Ratia[3] ja toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen[3]. Suomen Malmijalostus Oy:n toimitusjohtaja on Matti Hietanen ja hallituksen puheenjohtaja Janne Känkänen (s. 1967).[8]

Terrafame maksoi 9 hengen johtoryhmälle vuonna 2016 palkkioita 91 263 euroa.[9]

Terrafame maksoi 10 hengen johtoryhmälle vuoden 2017 suorituksiin perustuvia tulospalkkioita yhteensä 134 985 euroa. Tästä toimitusjohtajan osuus oli 42 165 euroa. Henkilöstölle maksettiin vuonna 2017 tuotantopalkkioita 86 850 euroa sekä turvallisuuspalkkioita 732 533 euroa.[10]

AkkukemikaalitehdasMuokkaa

Lokakuussa 2018 Terrafame on päättänyt investoida kemikaalitehtaaseen. Investoinnin arvo on 240 miljoonaa euroa.[11] Tehtaassa nikkelikobolttisulfidia jalostetaan litiumioniakkujen valmistuksessa käytettäviksi nikkelisulfaatiksi ja kobolttisulfaatiksi.[12] Akkukemikaalien tuotanto aloitetaan vuoden 2021 alussa[13].

TulevaisuusMuokkaa

Suomen valtio saattaa jossain vaiheessa myydä Terrafamen tai listata sen pörssiin.[14]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa