Avaa päävalikko

Teofylliini

kemiallinen yhdiste
Teofylliini
Teofylliini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
1,3-dimetyyli-7H-puriini-2,6-dioni
Tunnisteet
CAS-numero 58-55-9
ATC-koodi ?
PubChem ?
Kemialliset tiedot
Kaava C7H8N4O2 
Moolimassa 329,206 g/mol
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 270–274 °C (518–525 °F)
Liukoisuus veteen 7,36 g/l (25 °C)[1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Metabolia ?
Puoliintumisaika ?
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa ?

Teofylliini (lat. thea "tee", kreik. fyllon "lehti") (1,3-dimetyyliksantiini) on alkaloidi, joka muun muassa rentouttaa keuhkojen lihaskudosta sekä stimuloi sydämen toimintaa. Teofylliini laajentaa keuhkoputkia, minkä vuoksi sitä käytetään muun muassa astman ja keuhkoahtaumataudin hoitoon.[2] Teofylliinia esiintyy mm. kaakaopavuissa ja vähäisiä määriä teepensaan lehdissä.[3]

Teofylliini on palamatonta, huoneenlämmössä (20 °C) olomuodoltaan väritöntä, valkoista kiteistä jauhetta. Teofylliini on teobromiinin isomeeri.

Aikuisilla teofylliini poistuu elimistöstä pääasiassa maksan kautta, jossa aine hajoaa 1,3-dimetyylivirtsahapoksi (C7H8N4O3), 1-metyylivirtsahapoksi (C6H6N4O3) välituotteena syntyvän 1-metyyliksantiinin (C6H6N4O2) kautta sekä 3-metyyliksantiiniksi (C6H6N4O2). Alle 15 % teofylliinistä erittyy muuttumattomana virtsaan. Keskosilla ja vastasyntyneillä 50–90 % teofylliinin eliminaatiosta tapahtuu kuitenkin munuaisten kautta.

Teofylliinivalmisteiden kauppanimiä ovat Accurbrom, Bilordyl, Bronchorectard, Elixicon, Lasma, Retafyllin, Sabidal, Theo-Dur, Theochram, Xanthium.

LähteetMuokkaa

  1. Theophylline NLM Viitattu 14.06.2012
  2. Koulu M., Tuomisto J. (toim.): ”Hengitysteiden sairauksien hoidossa käytettävät lääkeaineet”, Farmakologia ja toksikologia, s. 491. Medicina Oy, 2001. ISBN 978-951-97316-2-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 26.9.2009). (suomeksi)
  3. Methylxanthine composition and consumption patterns of cocoa and chocolate products Caffeine, Gene A. Spiller, 1997.

Aiheesta muuallaMuokkaa