Tella on maalaiskunta ja sen keskuskylä Sikasson alueen Sikasson piirissä Malissa. Se sijaitsee 110 kilometriä Sikassosta luoteeseen. Kunnassa on 7 600 ja kylässä 1 600 asukasta (vuonna 2009)[1].

Tella

Tella

Koordinaatit: 11°47′0″N, 6°15′5″W

Valtio Mali
Alue Sikasson alue
Piiri Sikasson piiri
Hallinto
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Väkiluku (2009) 7 600












Tellan kunta rajoittuu koillisessa Sikasson piirin Koumankoun ja Kignanin, kaakossa Sanzanan, etelässä Mirian, lounaassa Dembelan ja luoteessa Koulikoron alueen Dioïlan piirin Bancon kuntiin[2][3]. Maisemaa leimaavat kukkulat, ylängöt ja alangot. Tärkein vesistö on Bagoén sivujoki Mani. Ilmasto on sudanilais-sahelilainen. Kasvillisuus on pensassavannia.[4]

Kuntaan kuuluu kahdeksan kylää. Asukkaat ovat etupäässä bambaroita. Lisäksi on senufoja ja jonkin verran fulbeja. Vallitseva uskonto on islam, mutta senufot harjoittavat myös kristinuskoa ja animismia.[4]

Seudun pääelinkeinot ovat maanviljely ja karjanhoito. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, maissi, durra sekä myytäväksi kasvatettavat puuvilla, kenaf, maapähkinä ja riisi. Kotieläimiä ovat naudat, lampaat, vuohet ja siipikarja.[4]

Lähteet muokkaa