Teijo-Kalevi Lusa

suomalainen kirjailija, eskatologi ja toimittaja

Teijo-Kalevi Lusa (s. 11. helmikuuta 1970[1] Kauhajoki) on kirjailija, eskatologi ja toimittaja. Hän on tutkinut Raamatun profetioita vuodesta 1982 saakka[2] ja kirjoittanut niistä useita kirjoja. Ultra-lehden arvostelijan mukaan "Lusan kirjat vilisevät viittauksia populaarikulttuuriin, science fictioniin ja rajatietoon".[3]

Lusan lokakuussa 2001 julkaistu esikoisteos Maailmanloppu 2028? oli ensimmäinen suomalainen kirja, jossa käsiteltiin syyskuun 11. päivän terroritekoja sekä niiden merkitystä tuoreeltaan.[4][5] Kirja julkaistiin myös viroksi keväällä 2002.[6] Lusa ennakoi 2000-luvun alussa julkaistuissa kirjoissaan muun muassa Venäjän uuden nousun sotilasmahdiksi ja sen hyökkäyksen Lähi-itään sekä Eurooppaan.[5] Ihmiskunnan pahimpana uhkana Lusa piti jo tuolloin ilmastonmuutosta.[7]

Lusa soitti nuorena kitaraa hardcorepunk-yhtye Valse Tristessä demolla Palava enkeli (1986). Vuosina 1985–1989 hän julkaisi omakustanteista fanzinea nimeltä Maailman valot.[8] Saman vuosikymmenen lopulla Lusa toimi anarkistisen ja poikkitaiteellisen Musta Lokakuu -taiteilijaryhmän puheenjohtajana.[9] Ryhmä järjesti kotimaakunnassaan useita taidenäyttelyitä 1980-luvun lopulla herättäen huomiota voimakkaalla ja kantaa ottavalla taiteellaan sekä järkyttävillä tilataideteoksillaan.[10][11][12]

Vuoden 2016 alussa Lusa oli perustamassa ortodoksista rukoushuonetta Seinäjoelle.[13] Hän toimi vuosina 2014–2018 seinäjokelaisen ortodoksiyhdistyksen puheenjohtajana.[14]

Keväällä 2020 Lusa kertoi julkisuudessa, että häneltä ilmestyy 13 vuoden tauon jälkeen uusi teos nimeltä Ilmastoilmestyskirja nyt! Kyseessä on hänen mukaansa "ekologiaa ja eskatologiaa kansantajuisesti ja jalat maassa yhdistelevä teos ilmastokriisistä", jossa aihetta tarkastellaan myös vanhojen profetioiden valossa.[15]

Kirjallinen tuotanto muokkaa

Omat teokset muokkaa

  • Universaali armo. Reformistinen traktaatti. Omakustanne, Ilmajoki 1996.
  • Maailmanloppu 2028? Kuva ja Sana, Saarijärvi 2001. ISBN 951-585-093-2
  • Maailmalõpp 2028? (vironkielinen käännös). Euromar, 2002. Kääntänyt Jane Korba. ISBN 9985785258
  • Lopun ajan salaiset kansiot. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2004. ISBN 951-585-122-X
  • Avaruuden terroristit – Taivaan ilmiöt profetian valossa. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2005. ISBN 951-585-139-4
  • Ehtoosade – Sata vuotta Pyhän Hengen työtä. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2006. ISBN 951-585-154-8
  • Rakkauden herätys. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2007. ISBN 978-951-585-174-1

Muiden kirjoissa julkaistuja artikkeleita muokkaa

  • Irakin sota ja salaperäisen eefa-mitan arvoitus. Kirjassa 5 minuuttia keskiyöhön. Kirjoittanut Leo Meller. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2003. ISBN 951-585-110-6
  • Hardcorepunk lopun ajan ilmiönä. Kirjassa Punk on kuollut, eläköön hardcore. Kirjoittanut Juha-Pekka Inkinen. Like, Keuruu 2009. ISBN 978-952-01-0102-2

Lähteet muokkaa

  1. Lusa, Teijo-Kalevi: Avaruuden terroristit, s. 11. Kuva ja Sana, 2005.
  2. Halme, Esko: Teijo-Kalevi Lusa odottaa lopunajan superhelluntaita. RV, 26.4.2006. Aikamedia Oy.
  3. Kananen, Marko: Kirjakatsaus: Lopun ajan salaiset kansiot. Teijo-Kalevi Lusa. Ultra, 4/2005. Kustannus Oy Rajatieto.
  4. Luukkanen, Reima: Raamatun tutkijalta kirja terrori-iskuista ja lopun ajasta. Iltalehti, 15.12.2001. Alma Media Suomi Oy.
  5. a b Merilä, Kai: Teijo-Kalevi on tutkinut profetioita koko ikänsä. 7 päivää, 2/2002. Aller Julkaisut Oy.
  6. Lusan maailmanloppukirja julkaistiin Eestissä. Kurikka-lehti, 25.5.2002. Kurikka-lehti Oy.
  7. Inkinen, Juha-Pekka: Punk on kuollut, eläköön hardcore, s. 135. Like, 2009.
  8. Inkinen, Juha-Pekka: Punk on kuollut, eläköön hardcore, s. 134. Like, 2009.
  9. Paaermaa, Pirkko: Musta lokakuu tähtää kumoukseen. Ilkka, 12.03.1989. Ilkka-Yhtymä Oyj.
  10. Hautanen, Raimo: Jälkihippejä Kurikasta. Pohjalainen, maaliskuu 1989, no 70. Ilkka-Yhtymä Oyj.
  11. Musta lokakuu kaataa raja-aitoja!. Nykyposti, toukokuu 1989. Yhtyneet kuvalehdet.
  12. Musta Lokakuu – Jälkihipit tulevat. Botnia Beat, huhtikuu 1988. Kemu ry.
  13. Latvala, Annukka: Ovi sulkeutui rukoushuoneen perustajilta. Ilkka, 9.10.2017. I-Mediat Oy.
  14. Jurkka, Johanna: Ortodoksien välirikko johti yhdistyksen lakkauttamiseen. Ilkka, 21.2.2018. I-Mediat Oy.
  15. Lusa, Teijo: Ilmastonmuutoksen uhatessa on profeettojen aika. Ultra, 4/2020. Kustannus Oy Rajatieto.

Aiheesta muualla muokkaa