Teemasivu:Kasvit
Kasvien teemasivu |
---|
Kasvien teemasivulta löydät valikoitua sisältöä kasveista ja kasvitieteestä. Kasvit (Plantae) on yksi neljästä aitotumaisten eliöiden pääryhmästä. Nykytietämyksen mukaan maapallolla elää n. 300 000 –- 320 000 kasvilajia, josta suurin osa kuuluu siemenkasveihin, eli noin 260 000–290 000 lajia. Kasvitiede on biologian tieteenhaara, joka tutkii mm. kasvien elintoimintoja, kasvua, lisääntymistä ja niiden evoluutiota. Kasvitieteen osa-alueita ovat muunmuassa: Kasvimorfoligia, mikä tutkii kasvien ulkoista rakennetta. Kasvianatomia, joka tutkii kasvien mikroskooppisella rakenteita, eli solujen rakennetta. Kasvifysiologia, tutkii kasvien elintoimintoja. |
Kuvapoiminta |
---|
Koreanpihdan (Abies koreana) käpyjä. Pihdat muistuttavat hyvin läheisesti kuusia (Picea), mutta kävyistä löytyy yksi merkittävä ero sukujen välillä. Kuusien kävyt osoittavat aina maata kohti ja pihtojen kävyt kohti taivasta. |
Artikkelipoiminta |
---|
Bonsai (jap. 盆栽 bonsai (ohje)) eli ruukkupuu tarkoittaa puuta, joka on kasvatettu ruukussa niin, että se alkaa muistuttaa lajitovereitaan pienoiskoossa. Sana bonsai on japania ja merkitsee ”ruukkuistutusta” (bon ’ruukku’, sai ’istutus’). On olemassa erityisiä puulajikkeita, jotka kasvavat puiden näköisiksi pienoispuiksi, mutta ne eivät ole oikeita bonsaipuita. Mikään puulaji ei automaattisesti kasva bonsaiksi, mutta teoriassa mistä tahansa puusta voidaan kasvattaa bonsai – jotkin lajit vain soveltuvat bonsaitaiteeseen muita paremmin. Bonsaipuu tarkoittaa nimenomaan kasvia, joka on kasvatettu ruukussa ja joka huolellisella hoidolla alkaa muistuttaa oikeaa, täysikokoista puuta. Bonsaipuita muotoillaan leikkelemällä niiden oksia ja juuria. Bonsaitaidetta harrastetaan edelleen myös Kiinassa, missä siitä käytetään nimitystä pénjǐng (kiin. 盆景). Pénjǐng ei kuitenkaan ole aivan sama asia kuin bonsai, vaan siinä puita kasvatetaan puutarhoissa ja ne ovat suurempia kuin bonsait. Kuitenkin länsimaisessa kulttuurissa käsite bonsai käsittää japanilaisen bonsain, kiinalaisen pénjǐngin sekä korealaisen bunjaen. |
Tiesitkö, että... |
---|
|
Aiheesta muualla |
---|
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kasvit. |