Teekutsuliike

yhdysvaltalainen polittiinen liike

Teekutsuliike (Tea Party movement, Tea Party -liike) on yhdysvaltalainen konservatiivinen poliittinen liike, joka syntyi vuonna 2009 osittain Barack Obaman taloudellisen apupaketin nostattamien protestimielialojen pohjalta.[1] Tämä organisoimaton liike paitsi vastustaa pelastuspaketteja, haluaa muutenkin pienentää julkista sektoria.[2] Liike vastustaa myös Barack Obaman persoonaa.[3] Liikkeessä on niin yksilönvapauksia kannattavia libertaareja kuin vanhoillisia konservatiivejakin.[2]

Teekutsuliikkeen Veronmaksajien marssi Washingtonissa 12. syyskuuta 2009.

Liikkeen nimi "TEA" tarkoittaa "On jo verotettu tarpeeksi" (Taxed Enough Already)[2], minkä lisäksi nimi on samalla viittaus Bostonin teekutsuihin.

Oikeistoradikaaliksi luonnehdittu liike kertoo ajavansa fiskaalista konservatiivisuutta. Alaskan entinen kuvernööri Sarah Palin on nähty liikkeen epävirallisena johtohahmona.[4] Myös konservatiivinen kommentaattori Glenn Beck on yksi liikkeen johtohahmoista.[5] Michele Bachmannia on sanottu liikkeen uudeksi kuningattareksi.[6]

Liikkeen taustaa ja toimintaa muokkaa

Liike on saanut nimensä Bostonin teekutsuista, ja ensimmäisenä sitä käytti CNBC-talouskanavan toimittaja Rick Santelli 17. helmikuuta 2009 nostattaessaan ihmisiä Obaman asuntovelkaisille suuntaamaa apupakettia vastaan ja kehottaessaan heitä "Chicagon teekutsuille". Liikkeen nimissä on järjestetty runsaasti veroja vastustavia mielenosoituksia eri puolilla Yhdysvaltoja, ja eri kyselyissä sen ajatuksia kannattaa 20–40 prosenttia yhdysvaltalaisista.[1]

Ensimmäinen valtakunnallinen konferenssi järjestettiin Nashvillessä helmikuussa 2010 järjestäjänä Tea Party Nation -järjestö. Liike ei ole yhtenäinen, vaan se koostuu sadoista itsenäisistä järjestöistä. Sen ajatukset eivät myöskään muodosta johdonmukaista linjaa, mutta perusnäkemyksiä ovat pienet verot, budjettikuri, valtion vallan supistaminen, markkinoiden viisaus ja laajat yksilönvapaudet.[1] Myös ilmastomuutoksen kieltäminen, päästökaupan lopettaminen tai sosialismin ja kommunismin vastustaminen saavat kannatusta sen jäsenten parissa. Liikkeen piirissä on myös esitetty ajatuksia, joiden mukaan Obaman syntymätodistus olisi väärennetty. Liikkeen parista on noussut huhuja joiden mukaan Obama olisi muslimi. Ääriryhmien on pelätty turvautuvan aseelliseen väkivaltaan.[7]

Kesällä 2011 tehtyjen mittausten mukaan liikkeen kannatus alkaa hiipua, ja jo 40 prosenttia yhdysvaltalaisista suhtautuu siihen kielteisesti.[8]

Kongressivaalit 2010 muokkaa

Vuoden 2010 kongressi- ja kuvernöörinvaaleissa Tea Party sai läpi monia ehdokkaita läpi republikaanien joukossa, kuten Marco Rubion Floridassa, Rand Paulin Kentuckyssa, Nikki Haleyn Etelä-Carolinassa ja Susana Martinezin New Mexicossa.[9][10] Liikkeen ehdokas Sharron Angle kuitenkin hävisi Harry Reidille Nevadassa ja toinen liikkeen näkyvä ehdokas Christine O'Donnel hävisi Delawaressa.[11]

Presidentinvaalit 2012 muokkaa

Kesällä 2011 teekutsuliikkeen nouseva tähti Michele Bachmann ilmoitti pyrkivänsä republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Bachmann vastustaa homojen avioliitto-oikeutta ja aborttia, kannattaa älykkään suunnittelun opettamista kouluissa ja on kutsunut ilmastonmuutosta huijaukseksi. Bachmann on syyttänyt Obamaa sosialismin tuomisesta Yhdysvaltoihin ja Yhdysvaltain vastaisista näkemyksistä. Bachmann myös vastustaa Obaman terveydenhuoltouudistusta.[12] Bachmann vetäytyi kisasta tammikuussa kärsittyään tappion lukuisten osavaltioiden esivaaleissa.[13]

Republikaanien presidenttiehdokkaaksi valittu Mitt Romney kuitenkin valitsi teekutsuliikkeen suosikkeihin kuuluvan Paul Ryanin varapresidenttiehdokkaakseen elokuussa 2012.[14]

Nykytila muokkaa

Teekutsuliikkeen toiminta alkoi hiipua vuonna 2010.[15][16] Harwardin professori Theda Scokpolin mukaan teekutsuliikkeen ryhmien määrä Yhdysvalloissa väheni 1000 ryhmästä 600 ryhmään vuosina 2009-2012, mikä oli kuitenkin "hyvä selviytymisaste". Liikkeen ryhmien nähtiin siirtyneen enemmän paikallispolitiikkaan isojen koko maata koskevien mielenosoitusten sijaan.[15] Vuonna 2016 Politico näki teekutsuliikkeen kokonaan kuolleen, koska se "tapettiin sisältä päin"; "Kansalliset poliittiset toimintakomiteat, jotka pyysivät loputtomasti rahaa liikkeen todellisilta kannattajilta ehdokkaidensa ja asioittensa tukemiseksi, riistivät elinvoiman ja resurssit orgaaniselta, politiikkaan perustuvalta ruohonjuuritason liikkeeltä." Valtavirran republikaanien kuten Donald Trumpin ja Ted Cruzin nähtiin omaksuneen liikkeen ajatuksia.[17] CNBC:n mielestä republikaanien konservatiivinen siipi oli vuonna 2019 "käytännössä luopunut teekutsuliikkeen nimestä".[18] Vuonna 2020 The Washington Post näki teekutsuliikkeen muuttuneen kokonaan Trumpin ympärille keskittyneeksi liikkeeksi, johtuen liikkeen ja Trumpin poliittisten näkemysten samankaltaisuuksista. Myös Trump itse oli tietoinen hänen ja teekutsuliikkeen välisestä jatkuvuudesta, kuten hän kertoi haastattelussaan toimittajalle: "Nuo ihmiset ovat silti täällä. He eivät ole muuttaneet näkemyksiään. Teekutsuliike on edelleen olemassa – paitsi että nyt se on Make America Great Again."[19]

Useiden lähteiden mukaan monet vuoden 2021 Yhdysvaltain kongressitalon valtaukseen osallistuneista henkilöistä kuuluivat aikoinaan teekutsuliikkeeseen.[20][21][22]

Suomi muokkaa

Myös Suomessa on oma Teekutsuliike, "poliittisesti sitoutumaton, järjestäytymätön vapaa kansanliike", jonka osallistujien päämääränä on "vähentää valtion sekaantumista ihmisten elämään".[2]

Kritiikki muokkaa

Teekutsuliikkeen rahoituksesta ja liikkeen todellisista taustavoimista on noussut kysymyksiä. Brittiläisen The Guardianin mukaan Teekutsuliikkeen ilmastonmuutoksen kiistävät ehdokkaat, Jim DeMint ja James Inhofe, ovat saaneet rahoitusta BP:ltä ja muilta suurilta saastuttajilta kaikkiaan 240 200 dollaria.[23] The New York Times raportoi Wall Streetille annettuja elvytyspaketteja vastustavan liikkeen saavan paradoksaalisesti rahoitusta miljardööreiltä, kuten mediamoguli Rupert Murdochilta sekä miljardööriveljeksiltä, David Kochilta ja Charles Kochilta.[24] Kummankin Kochin veljeksen omaisuus on yli 20 miljardia dollaria, ja he ovat Forbesin rikkaimpien ihmisten listalla jaetulla viidennellä sijalla. He ovat perustaneet vapaata markkinataloutta kannattavan säätiön Americans for Prosperity.

Teekutsujen vastineeksi Annabel Parkin aloitteesta perustettiin Coffee Party USA -liike[25], joka korostaa moniarvoisuutta ja vaaleilla valitun hallinnon tukemista.[7]

Vuonna 2010 Teekutsuliike aiheutti kohua järjestämällä "Kunnian palauttamiseksi" nimetyn kokoontumisen Washingtonissa päivänä, jolloin Martin Luther Kingin legendaarisesta "Minulla on unelma"-puheesta tuli kuluneeksi tasan 47 vuotta. Syytösten mukaan liike pyrki valjastamaan Kingin omien tavoitteidensa ajamiseen ja tapahtuma loukkasi pastorin muistoa. Glenn Beckin mukaan ajankohta oli puhdas sattuma.[26]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Pekka Mykkänen, Obamaa pelkäävä ja vihaava teekutsuliike paisuu nopeasti; Tausta, Helsingin Sanomat, 14.3.2010 s. B2
  2. a b c d "Teetä vai sympatiaa", toimittaja Jaakko Lyytinen, Helsingin Sanomat 16.5.2010, s. D3
  3. The Billionaires Tea Party | Dokumenttielokuva | Viitattu 20.01.2010
  4. UusiSuomi.fi - Tea Party -liike: USA jakautuu kahtia Viitattu 16.4.2010
  5. Pohjalainen.fi - Teekutsu-konservatiivit etenevät Yhdysvalloissa Viitattu 16.4.2010
  6. Vahva naisehdokas Obaman haastajaksi iltalehti.fi. 27.6.2011. Kustannusosakeyhtiö Iltalehti. Viitattu 25.10.2011.
  7. a b Matilainen, Tuulia: Kansalaisliike Obaman nilkassa. Aamulehti, 28.3.2010, s. A2.
  8. NY Times: Teekutsuliikkeen suosio laskee Yhdysvalloissa HS.fi. 6.8.2011. Sanoma News Oy. Viitattu 25.10.2011. [vanhentunut linkki]
  9. UusiSuomi.fi - Demokraatit jyrättiin USA:ssa Viitattu 3.11.2010
  10. France24.com - Lessons and trends from US midterm elections Viitattu 5.11.2010
  11. HS.fi - Teekutsuliike rynni mutta jäi tavoitteesta (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 4.10.2010
  12. Democracy Now! - "A Perfect Product of the Religious Right": Deconstructing Michele Bachmann’s GOP Presidential Bid Viitattu 28.6.2011
  13. http://abcnews.go.com/blogs/politics/2012/01/bachmann-drops-out-of-presidential-race/
  14. YLE.fi - Romney nimitti Paul Ryanin varapresidenttiehdokkaakseen Viitattu 12.8.2012
  15. a b Arrillaga, Pauline: Tea Party 2012: A Look At The Conservative Movement's Last Three Years HuffPost Politics. 14.04.2012. Arkistoitu . Viitattu 08.08.2022. (englanniksi)
  16. MacAskill, Ewen: Tea Party movement dips in popularity The Guardian. 08.06.2010. Arkistoitu 15.8.2022. Viitattu 15.08.2022. (englanniksi)
  17. Jossey, Paul H.: How We Killed the Tea Party Politico. 14.08.2016. Arkistoitu 8.8.2022. Viitattu 08.08.2022. (englanniksi)
  18. Belvedere, Matthew J.: ‘It’s their turn’ — former GOP House Speaker John Boehner says Democrats are having their own tea party-like moment CNBC. 15.03.2019. Arkistoitu . Viitattu 04.12.2023. (englanniksi)
  19. Kabaservice, Geoffrey: The forever grievance The Washington Post. 04.12.2020. Arkistoitu 18.5.2022. Viitattu 08.08.2022. (englanniksi)
  20. Yousef, Odette: The Bizarre Outfits At The Capitol Weren’t Just Costumes. They Were A Message WBEZ Chicago. 08.01.2021. Arkistoitu . Viitattu 04.12.2023. (englanniksi)
  21. Neilson, Susie; McFall-Johnsen, Morgan: Several groups of extremists stormed the Capitol on Wednesday. Here are some of the most notable individuals, symbols, and groups. Business Insider. 07.01.2021. Arkistoitu . Viitattu 04.12.2023. (englanniksi)
  22. Nur, Ibrahim: Was the Confederate Flag Raised at the U.S. Capitol in Washington, D.C.? Snopes. 06.01.2021. Arkistoitu . Viitattu 04.12.2023. (englanniksi)
  23. guardian.co.uk - Tea Party climate change deniers funded by BP and other major polluters Viitattu 26.10.2010
  24. The New Yotk Times - Frank Rich: The Billionaires Bankrolling the Tea Party Viitattu 26.10.2010
  25. Coffee Party Wake Up and Stand Up (Arkistoitu – Internet Archive)
  26. UusiSuomi.fi - Washingtonissa konservatiivit koolla Kingin puheen päivänä[vanhentunut linkki] Viitattu 29.8.2010

Aiheesta muualla muokkaa