Tauno Ellilä
Tauno Kaarlo Ellilä (14. helmikuuta 1907 Karttula – 16. tammikuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen oikeustieteilijä.[1]
| Tauno Ellilä | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. helmikuuta 1907 Karttula |
| Kuollut | 16. tammikuuta 1975 Helsinki |
| Ammatti | asianajaja, juristi, oikeustieteilijä |
Henkilöhistoria muokkaa
Tauno Ellilän vanhemmat olivat konttoripäällikkö Kaarlo Emil Ellilä ja Mari Lundberg ja puoliso vuodesta 1945 farmaseutti Aino Martta Seppälä.[2] Hänen veljensä oli rikosoikeuden professori Reino Ellilä.[3] Ellilä tuli ylioppilaaksi 1927 ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1934. Lakitieteen lisensiaatti ja tohtori hänestä tuli 1947. Ennen yliopistouraansa Ellilä työskenteli Viipurin hovioikeuden ylimääräisenä virkamiehenä 1935–1938. Helsingin yliopistossa hän oli prosessoikeuden ylimääräinen assistentti 1938–1946 ja vt. sekä vakinainen prosessi- ja rikosoikeuden apulaisprofessori vuodesta 1946.[2] Helsingin yliopiston prosessioikeuden professori Ellilä oli vuodesta 1951 vuoteen 1973[4] ja Lakimies-lehden päätoimittaja vuodesta 1957.[3]
Ellilä harjoitti myös asianajotehtäviä 1933–1938.[2]
Julkaisuja muokkaa
- Sivullisen poikkeussuojan takeista ulosotossa, 1947 (väitöskirja)
Lähteet muokkaa
- ↑ Forsström, Johanna: Ellilä, Tauno (1907–1975). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 12.1.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b c L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 99-100. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, osa 2, p. 823. Otava 1968.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 104. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.