Tatjana Arhipova

(Ohjattu sivulta Tatjana Petrova)

Tatjana Valerjevna Arhipova (o.s. Petrova, ven. Татьяна Валерьевна Петрова, s. 8. huhtikuuta 1983 Tšuvassia) on venäläinen kestävyysjuoksija.

Mitalit
Tatjana Arhipova
Tatjana Arhipova
Maa:  Venäjä
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2008 3 000 metrin
estejuoksu
Pronssia Pronssia Lontoo 2012 maraton
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Osaka 2007 3 000 metrin
estejuoksu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Göteborg 2006 3 000 metrin
estejuoksu

Petrova sijoittui 2001 Oostenden maastojuoksun MM-kisoissa nuorten sarjassa neljänneksikymmenenneksiensimmäiseksi ja myöhemmin samana vuonna Thunin maastojuoksun EM-kisoissa nuorten sarjassa yhdeksänneksitoista. Seuraavana vuonna hän oli Dublinin maastojuoksun MM-kisoissa nuorten sarjan viideskymmenestoinen. Samana vuonna Kingstonin nuorten MM-kisoissa hän juoksi 3 000 metrin juoksussa neljänneksi ajalla 9.17,83 ja 5 000 metrin juoksussa kuudenneksi ajalla 16.04,10. Alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa hän voitti 10 000 metriä vuonna 2005 ja sijoittui 5 000 metrillä toiseksi vuosina 2003 ja 2005[1]. Göteborgin EM-kisoissa 2006 hän voitti EM-hopeaa 3 000 metrin esteissä ajalla 9.28,05. Kauden lopussa hän sijoittui yleisurheilun maailmancupissa samassa lajissa viidenneksi. Osakan MM-kisoissa 2007 hän voitti MM-hopeaa ajalla 9.09,19.

Pekingin olympialaisissa 2008 Arhipova sijoittui estejuoksussa alun perin neljänneksi, mutta nousi myöhemmin pronssimitalistiksi kun edelle sijoittunut Jekaterina Volkova hylättiin dopingin takia.[2] Lontoon olympialaisissa 2012 Arhipova sijoittui maratonjuoksussa kolmanneksi ajalla 2.23.29.

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

 
Petrova Berlin 2011

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Event Result Database - Results European U23 Championships www.european-athletics.org: EAA. Viitattu 20.10.2009. (englanniksi)
  2. Beijing 2008 3000m steeplechase women - Olympic Beijing 2008 Athletics International Olympic Committee. Viitattu 20.7.2018. (englanniksi)