Avaa päävalikko

Tasokuvio on kaksiulotteinen, äärellinen, suljettu, viivan kaksiulotteiseen pintaan rajaama kappale. Tasokuvio myös pysyy tasokuviona, vaikka se ”kaartuilisi” useammassa ulottuvuudessa. Kaksiulotteisuus ratkaisee. Kuitenkaan esimerkiksi suoran halkaiseman tason kaksi eri puoliskoa eivät ole avaruuskappaleita, sillä ne eivät ole suljettuja. Sääntönä voi pitää myös sitä, että tasokuvion pinta-alan voi aina, ainakin teoriassa, laskea.

Tasokuvioita ovat ainakin ympyrät, kolmiot, neliöt, monikulmiot ja avaruuskappaleiden pinnat.