Tasalämpöisyys

eliön pyrkimys pitää ruumiinlämpötilansa samana vaihtelevista olosuhteista huolimatta

Tasalämpöinen eli homeoterminen eliö on eliö, joka pyrkii pitämään ruumiinlämpötilansa samana vaihtelevista ympäristöolosuhteista huolimatta. Toisin kuin vaihtolämpöisillä, tasalämpöisillä on tarvittava eristys esimerkiksi ihonalaisen rasvan tai karvapeitteen muodossa, jotta aineenvaihdunnassa syntyvä lämpö ei karkaisi ympäristöön, vaan eliö pystyisi säilyttämään vakaan ruumiinlämpötilan. Varsinainen tasalämpöisyys on kehittynyt vain kahdelle ryhmälle: nisäkkäille ja linnuille.

Tasalämpöisyydestä on monia etuja, mutta myös haittoja vaihtolämpöisyyteen verrattuna. Suurin etu on, että tasalämpöisten entsyymi- ja aineenvaihduntakoneisto voi erikoistua toimimaan suppealla lämpötila-alueella, jolloin niiden toiminta on tehokkaampaa. Tasalämpöiset eliöt pystyvät kehittyneemmän aineenvaihduntansa ansiosta kestämään rasitusta pidempään kuin vaihtolämpöiset eivätkä ne hidastu ilman kylmetessä. Haittana on, että tasalämpöiset eliöt tarvitsevat vaihtolämpöisiä enemmän ravintoa ja ovat alttiimpia kuolemaan paleltumiseen.

Nisäkkäiden ruumiinlämpötila (ydinlämpötila) on yleensä 35–38 °C, lintujen 40–42 °C. Tasalämpöisyys ei tarkoita ruumiinlämpötilan pysymistä täysin vakaana. Ruumiinlämpötilassa on aina ajallista ja paikallista vaihtelua. Ruumiin ääreisosat ovat monesti viileämpiä kuin ydinosat ja niiden lämpötila vaihtelee enemmän. Ydinlämpötila on yleensä asteen–pari alempi lepoaikaan – myös ihmisellä. Molemmilla ryhmillä tavataan myös erilaisia horroksen muotoja, talvihorrosta etenkin nisäkkäillä ja lyhyaikaista (yöllistä) horrosta molemmissa ryhmissä. Horrostamalla eläimet voivat alentaa tasalämpöisyyden energiakustannuksia. Eräät suuret hyönteiset kuten kiitäjäperhoset ja kimalaiset tuottavat lentolihaksissaan niin paljon lämpöä, että ne voivat lennon aikana pitää yllä eräänalaista tasalämpöisyyttä. Ne myös joutuvat kylmällä säällä lämmittämään itseään lentolihasten supistuksilla, jotta lento olisi mahdollista. Niiden lentolihaksisto on siis itse asiassa sopeutunut toimimaan tasalämpöisten tavoin. Erona on se, että levossa ne toimivat kuten muutkin vaihtolämpöiset.

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.