Tarmo Koivisto

Suomalainen sarjakuvataiteilija

Tarmo Uolevi Koivisto (s. 3. heinäkuuta 1948 Orivesi)[1] on suomalainen sarjakuvataiteilija, -kirjoittaja, karikatyyripiirtäjä ja graafikko, jonka tunnetuin sarjakuva on Mämmilä. Koivisto tunnetaan myös nimimerkillä Tape.[2]

Tarmo Koivisto Turun kirjamessuilla 2008.

Elämä ja tuotanto muokkaa

Koivisto valmistui ylioppilaaksi vuonna 1967 ja graafikoksi vuonna 1984 Taideteollisesta Korkeakoulusta.[1] Hän osallistui Will Eisnerin ”mestarikurssille” vuonna 1990.lähde?

Koivisto on Suomen tunnetuimpia sarjakuvantekijöitä. Koiviston päätyö, Mämmilä, on kasvanut sarjakuvasta käsitteeksi. Osuuskunta Käyttökuvan yhteistyönä tekemä Mämmilä alkoi ilmestyä vuonna 1975 siirtolaislehti Suomen Sanomissa, josta se siirtyi keväällä 1976 Me-lehteen. Vuonna 1983 sarjakuva siirtyi Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen.[3] Tällä paikalla sarja ilmestyi yhteensä 13 vuotta, vuoteen 1996 asti. Vuodesta 1997 lähtien Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä on ilmestynyt Koiviston sarjakuva Tää kaupunki (myöhemmältä nimeltään Pääkaupunki).[1]

Koivisto on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa Puupäähatun 1978,[4] Krokodil-patsaan 1980, Strippi-Lempin 1989, Lempi Grand Prix'n 1991, valtion taideteollisuuspalkinnon 1992 ja Oriveden kaupungin kulttuuripalkinnon 1996. Valtion viisivuotista taiteilija-apurahaa hän sai vuosina 1997–2002. Vuonna 2008 Koivisto sai Kaarina Helakisa -palkinnon[5] ja vuonna 2018 Pro Finlandia -mitalin[6].

Koivisto on vetänyt Afrikassa ja Intiassa sarjakuvapiirtäjäkursseja, jotka ovat olleet sarjakuvan keinoin toteutettavaa kehitysapua. Projektiin liittyy sekä kirjana että verkossa julkaistu Comics with an Attitude.[7]

Koivisto piirtää edelleen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen, Kansan Uutisiin, Rakentajaan ja Kuntalehteen.[8]

Koiviston poikia ovat Kemopetrol-yhtyeen perustajajäsen kosketinsoittaja Kalle Koivisto[9] sekä sarjakuvapiirtäjä Topi Koivisto[10].

Julkaisuja muokkaa

 
Tää pääkaupunki albumi vuodelta 2003.

Lehdissä julkaistuja sarjakuvia muokkaa

  • Jumaluut! (Helmiä sioille 2. 1972)
  • Viimeiset viheltäjät (Sarjis 1/72)
  • Pako (Sarjis 3/72)
  • Riku Rokuli & Co. (Sarjis 2/73, 4/73)
  • Konttori (Sarjis 2/74)
  • Paluu alkuun (Sarjis 4/74 ja Mammut 3/81 Ruotsi)
  • Unto Uneksija, Joonaksen luoma sarjakuvahahmo (Pellervo-lehti 1972–1975)
  • Mämmilä (Suomen Sanomassa, Me-lehdessä 1976–1983 ja Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 1983–1996)
  • Merkillistymyksiä (Ilta-Sanomien sarjakuvasivuilla Kuukauden kotimainen ?/1987 ja Suomi-klassikko 9/2011)[11]
  • Tää/Pääkaupunki (Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 1997–, käsikirj. Esa Keron, Jouni K. Kemppaisen ja Mikko Vienosen kanssa)
  • Apina Kapina (Kauppa ja koti -lehti 1973–1986, Wallun kanssa syndikaattilevitykseen 1987–1990)
  • Parteam (Partek tänään/i dag/today-lehti 1994–)
  • Meno päällä (Caravan-lehti 1990–1993)
  • Laatikko (Kulttuurivihkot 1979 ja Kupla 1981)
  • Hyvä tietää (Me-lehti 1980–1981)
  • Sallila (Terveydeksi-lehti 1997–)

Albumit muokkaa

  • Mämmilä-albumit omassa artikkelissaan.
  • Apina Kapina. Toimittanut Jussi Karjalainen. Jalava, 1994. ISBN 951-887-037-3.
  • Tää pääkaupunki. Tekstit: Jouni K. Kemppainen ym. Julkaistu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä vuosina 1997–2002. Otava, 2003. ISBN 951-1-18652-3.
  • Pääkaupunki: Politiikka on tylsää. Tekstit: Jouni K. Kemppainen, Mikko Vienonen. Julkaistu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä vuosina 2003–2008. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23394-7.

Kuvitukset ja lastenkirjat muokkaa

  • Seitsemän myyttiä hasiksesta, valistus- ja keskusteluaineisto nuorille, laatinut Heikki Jokinen (Porvarillinen raittiusliitto, 1988)
  • Hei, juna tulee! (Lasten Keskus, 1991)
  • Hei, kaikki toimii! Lasten energiakirja (Lasten Keskus 1995, julkaistu myös Irlannissa, Portugalissa, Virossa Ruotsissa ja Turkissa)
  • Ranskanperunapotku, Lauri Törhönen (Otava, 2002)

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Kuka kukin on 2011, s. 394. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Haikarainen 2004, s. 3
  3. Haikarainen 2004, s. 3–4
  4. Puupäähattu-palkinto Suomen Sarjakuvaseura. Viitattu 5.12.2014.
  5. Tarmo Koivisto Otava. Viitattu 5.12.2014.
  6. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali 6.12.2018 annetut kunniamerkit. 6.12.2018. Ritarikuntien kanslia. Viitattu 6.12.2018.
  7. Sarjakuvalla sanomaa kehitysmaihin Verkkouutiset.fi. 21.5.1995. Viitattu 5.12.2014.
  8. Noora Vaarala HS: Mämmilä- ja Ajatushautomo-sarjan piirtäjä kuuli kunniamerkistään sarjakuvan käsikirjoittajalta Helsingin Sanomat. 4.12.2018. Viitattu 4.12.2023.
  9. Jokinen, Heikki: Tarmo Koivisto on käynyt oikeuttakin Mämmilästä (arkistoitu linkki) Kulttuuriuutiset.net. Arkistoitu 8.12.2014. Viitattu 26.9.2010.
  10. Sarjakuvan siivenveikot Mustaa valkoisella. 16.10.2009. Viitattu 26.9.2010.
  11. http://www.iltasanomat.fi/suomiklassikko/car-1288412334047.html#Scen_1 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa