Himalajantari
Himalajantari[2] tai himalajanpuolivuohi eli tari[3] (Hemitragus jemlahicus) on Himalajalla elävä vuohilaji. Sitä tavataan luonnonvaraisena osissa Kiinaa, Intiaa ja Nepalia. Istutettuna sitä tavataan myös muissa maissa.
| Himalajantari | |
|---|---|
 Naaras Prahan eläintarhassa. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Nautaeläimet Bovidae |
| Alaheimo: | Vuohet Caprinae |
| Suku: | Tarit Hemitragus |
| Laji: | jemlahicus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Hemitragus jemlahicus |
|
 Himalajantarin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Himalajantarien urokset painavat 70-140 kg ja naaraat 30-50 kg. Ruumiin pituus on 90-155 cm ja säkäkorkeus 65-100 cm. Turkki on paksu ja talvisin villainen. Talviturkki on väritykseltään punertava tai tumman ruskea. Kesäisin turkki on lyhyempi, kevyempi ja väriltään vaaleampi. Uroksille aksvaa kesäisin harja niskan ja hartoiden ympärille. Jlat ovat suhteellisen lyhyet ja pää pieni. Naama on väritykseltään tummanruskea. Korvat ovat pienet ja silmät suuret. Uroksilla ja naarailla on lyhyet sarvet, jotka naarailla ovat hieman uroksia pienemmät. Sarvet kasvavat ensin ylös ja sitten kaartuen taakse ja alas.[4]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Himalajantaria tavataan luonnonvaraisena Himalajalla osissa Kiinan Tiibetin autonomista aluetta, Intian Jammun ja Kashmirin, Himachal Pradeshin, Uttarakhandin ja Sikkimin alueilla, sekä Nepalissa. Mahdollisesti lajia esiintyy myös Bhutanissa, josta ei kuitenkaan ole luotettavia havaintoja. Tiibetissä sen levinneisyysalue käsittää vain muutamia paikkoja Qubuojoella.[1]
Himalajantareja esiintyy jyrkillä kallionrinteillä tavallisesti 3 000-4 000 metrin korkeudella merenpinnasta vuoristometsien alueella aina puurajaan saakka. Sen sijaan ne pysyttelevät yleensä lumirajan alapuolella.[1]
Luonnollisen levinneisyysalueensa ulkopuolella himalajantareja on istutettu myös muihin maihin. Uudessa-Seellannissa niitä on vapautettu luontoon Eteläsaarella. Muita samaan tapaan istutettuja kantoja on Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Australiassa. Kanadassa ja Skotlannissa on tehty istutuksia, jotka ovat kuitenkin sittemmin epäonnistuneet.[4]
Elintavat muokkaa
Himalajantarit esiintyvät yleensä noin 15 yksilöä käsittävissä laumoissa, joilla voi tosin olla kokoa 80 yksilöä. Laumoihin kuuluu uroksia ja naaraita. Vanhat urokset voivat liikkua myös yksinään. Aktiivisimmillaan ne ovat yleensä varhain aamulla ja myöhään iltapäivällä. Keskipäivällä ne lepäilevät kivien tai kasvillisuuden suojassa.[4]
Himalajantarit syövät ruohoja ja lehtiä. Niiden pääasiallisia petoeläimiä ovat leopardi ja lumileopardi. Uhattuna ne pystyvät juoksemaan nopeasti hankalakulkuisessakin mastossa ja ne pystyvät kiipeämään ylös hyvin jykkiä rinteitä. Luonteeltaan ne ovat hyvin varovaisia.[4]
Lisääntymiskausi ajoittuu lokakuun ja tammikuun välille. Urokset kamppailevat oikeudesta paritella sarvillaan yrittäen horjuttaa toisiansa. Kamppailut eivät yleensä ole kuitenkaan kovin vakavia. Tiineys kestää 7 kuukautta ja naaras saa yleensä yhden poikasen. Emo imettää poikasta 6 kuukautta ja se kasvaa sukukypsäksi 2–3-vuoden ikäisenä.[4] Vankeudessa himalajantarit ovat eläneet enimmillään 22-vuotiaiksi.[1]
Uhat ja suojelu muokkaa
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt himalajantarin silmälläpidettäväksi lajiksi. Kantojen uskotaan olevan pieniä ja koon määrän laskussa. Lajin uhkia ovat esimerkiksi metsästys ja elinympäristön tuhoutuminen. Lajia esiintyy useilla eri suojelluilla alueilla.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Bhatnagar, Y.V. & Lovari, S.: Hemitragus jemlahicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
- ↑ himalajantari (himalajanpuolivuohi) – Hemitragus jemlahicus Laji.fi. Viitattu 14.8.2020.
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 1839. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5.
- ↑ a b c d e José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 318-319. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6. (englanniksi)