Tapio Liinoja

suomalainen näyttelijä, laulaja ja sanoittaja

Tapio Mikael Liinoja (s. 8. marraskuuta 1954 Vampula)[1] on suomalainen näyttelijä, laulaja ja sanoittaja. Hänen näyttelijänuransa alkoi KOM-teatterissa vuonna 1982 näytelmässä Betoniyö. KOM-teatterista hän siirtyi Vaasan kaupunginteatteriin ja on vieraillut sekä Kokoteatterissa että Espoon kaupunginteatterissa. Hän on näytellyt monissa televisiosarjoissa, muun muassa Raid, Elämän suola, Viimeiset siemenperunat ja Helppo elämä. Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa Kielletty hedelmä, Vuonna 85, Prinsessa ja Kaksipäisen kotkan varjossa.

Tapio Liinoja
Tapio Liinoja elokuussa 2011
Tapio Liinoja elokuussa 2011
Henkilötiedot
Koko nimi Tapio Mikael Liinoja
Syntynyt8. marraskuuta 1954 (ikä 69)
Vampula
Ammatti laulaja, näyttelijä, sanoittaja
Lapset 2
Sukulaiset Hanna Liinoja (sisar)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Ura muokkaa

Liinoja oli yksi Lapinlahden Linnut -yhtyeen perustajajäsenistä ja kuului yhtyeeseen vuosina 1983–1994 sekä jälleen vuodesta 2006 lähtien. Hän näytteli Lapinlahden Lintujen televisiosarjoissa Seitsemän Kuolemansyntiä (1988), Maailman kahdeksan ihmettä (1990), Kuudesti laukeava (1992) ja Lapinlahden Linnut Show (1993) sekä Lintujen paluujaksossa Muuttuuko ihminen (2006).

Lapinlahden Lintujen lisäksi Liinojalta ilmestyi vuonna 2002 sooloalbumi Näin kuvittelen sinut ja vuonna 2006 novellikokoelma Raapaisuja. Kitaristi Esa Pulliaisen kanssa Liinoja teki vuonna 2009 kirjallisen äänilevyn Vampula Pop Vol. 1, jossa Liinoja lukee kirjoittamaansa tarinaa Vampulan tapahtumista Pulliaisen soittaessa taustalla suomalaisia ikivihreitä. Liinoja ja Pulliainen toteuttivat samalla kaavalla myös Vampulan joulu -nimisen kuunnelman Radio Suomelle, joka esitettiin joulupäivänä 2009.[2] Liinoja on toiminut sekä Jari Tervon että Tommy Tabermannin tilalla kapteenina TV1:n Uutisvuodossa sekä yhden jakson verran ohjelman vaihtuvana kapteenina toukokuussa 2007. Keväällä 2011 Liinoja osallistui TV1:n Maestro – tikusta asiaa -sarjaan, jossa julkisuuden henkilöt opettelivat johtamaan orkesteria.[3] Vuonna 2012 Liinoja osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoille kilpailijana ja selvisi Seinäjoen finaaliin Turussa järjestetystä semifinaalista.[4]

Politiikka muokkaa

Liinoja osallistui nuoruudessaan vuoden 1979 eduskuntavaaleihin. Kokoomuksen Nuorten Liiton tukema satakuntalainen päätoimittaja ja opiskelija Liinoja sai vaaleissa 1 269 ääntä, mikä oli ennakko-odotuksiin ja vaalirahoitukseen nähden hyvä tulos.[5]

Yksityiselämä muokkaa

Liinoja meni naimisiin toisen kerran vuonna 2002.[6] Hänellä on aiemmasta avioliitostaan kaksi lasta.[7]

Liinoja asuu Helsingin Kumpulassa.[8][9]

Tapio Liinojan sisko on näyttelijä Hanna Liinoja.[1]

Bibliografia muokkaa

Omat kirjat muokkaa

Muut kirjat muokkaa

Diskografia muokkaa

Lapinlahden Linnut muokkaa

Sooloalbumit muokkaa

Mukana levyillä muokkaa

Filmografia muokkaa

Elokuvat muokkaa

Televisio muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 265. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
  2. Vampulan joulu joulupäivänä Yle Vintti. 16.12.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 22.2.2010.
  3. Tapio Liinoja tahtoo kapellimestariksi Ilta-Sanomat. 22.2.2011. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 12.10.2011. Viitattu 20.8.2011.
  4. Latva-Kurikka, Marika: He jatkavat tangokilpaa! Iltalehti. 16.6.2012. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 17.6.2012.
  5. Vares, Vesa: Kaksi askelta edellä: Kokoomuksen Nuorten Liiton historia 1928–1996, s. 189. Helsinki: Kokoomuksen Nuorten Liitto, 1999. ISBN 952-91-0794-3.
  6. Tapio Liinoja meni naimisiin. Ilta-Sanomat. 25.7.2002. Arkistoitu 29.1.2016. Viitattu 29.10.2015.
  7. Talvitie, Liisa: Tapio Liinoja Laulaja, näyttelijä, kirjailija. 58 vuotta, Helsinki. Apu. 4.1.2013. A-lehdet. Viitattu 29.10.2015.
  8. Näyttelijä Tapio Liinojalla karvainen suurperhe Iltalehti. 23.5.2014. Viitattu 26.1.2016.
  9. Lehtonen, Veli-Pekka: Tapio Liinoja on Suomen Jack Nicholson, ainakin naapureidensa mielestä Helsingin Sanomat. 8.11.2014. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 1.2.2016. Viitattu 26.1.2016.
  10. Viikon 42 / 2015 levyuutuudet. Yle Radio Suomi. 2015. Arkistoitu 16.1.2016. Viitattu 28.1.2016.

Aiheesta muualla muokkaa