Tampereen kauppakamari

organisaatio

Tampereen kauppakamari on Pirkanmaalla toimiva elinkeinoelämän edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka edistää Pirkanmaalla elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, yrittäjyyttä, tervettä kilpailua ja kansainvälistymistä sekä valvoo elinkeinoelämän etuja edistäen sen ja viranomaisten välistä yhteistoimintaa.

Toiminta

muokkaa

Tampereen kauppakamarin jäseninä on noin 2100 erikokoista ja eri toimialoja edustavaa yritystä ja yhteisöä. Jäsenyys kauppakamarissa on vapaaehtoista. Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla ja maksullisilla palveluilla. Vaikuttamiskohteet määritellään vuosittain yhteistyössä luottamushenkilöiden kanssa laadittavassa vaikuttamissuunnitelmassa. Kamari on jäsenmäärältään toiseksi suurin Suomen 19 kauppakamarista, joiden yhteiselimenä toimii Keskuskauppakamari. Tampereen kauppakamarin puheenjohtaja on Juhani Lehti. Toimitusjohtaja on Antti Eskelinen ja hänen edeltäjiään Tommi Rasila (2004–2012), Harri Jaskari (2001–2004) ja Matti Hokkanen (1968–2000).

Kauppakamareiden toiminta perustuu Suomessa kauppakamarilakiin (878/2002). Sen mukaan kauppakamari on Keskuskauppakamarin jäsenyhteisö, jonka toiminta-alueena on Keskuskauppakamarin sille vahvistama alue. Kauppakamarin tehtävänä on kehittää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä toiminta-alueellaan sekä hoitaa sille säädettyjä ja määrättyjä julkisia tehtäviä.

Historia

muokkaa

Venäjän väliaikainen hallitus vahvisti 10. elokuuta 1917 asetuksen kauppakamareista, joita tuli perustaa Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Vaasaan ja Viipuriin. Tampereen kauppakamarin perustamista yritettiin useammassa kokouksessa marraskuusta 1917 alkaen, mutta lopullinen perustamispäätös siirtyi muun muassa sisällissodan takia vuoden 1918 toukokuuhun. Aluksi Tampereen kauppakamarin toiminta-alue oli nykyistä huomattavasti laajempi ja ulottui Porin ja Rauman alueilta Keski-Suomeen asti. Nykyisin Tampereen kauppakamarin toiminta-alue kattaa Pirkanmaan maakunnan sekä Kiikoisten kunnan Satakunnasta.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.