Taina Pihlajaniemi

Taina Annikki Pihlajaniemi (s. 1957[4]) on suomalainen lääketieteen professori ja kollageenitutkija. Hän toimii Oulun yliopiston tutkimusrehtorina 2010–2014.[5] Pihlajaniemen johtama Oulun yliopiston kuudesta tutkimusryhmästä koostuva yksikkö valittiin Suomen Akatemian huippuyksiköksi vuosille 2012–2017.[6]

Taina Pihlajaniemi
Henkilötiedot
Syntynyt
Kansalaisuus suomalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Oulun yliopisto
LL 1981, LKT 1987
Rutgers Medical School
Väitöstyön ohjaaja Kari Kivirikko[1]
Instituutti Oulun yliopisto
Opettaja Kari Kivirikko
Tutkimusalue lääketieteellinen biokemia ja molekyylibiologia; sidekudostutkimus ja kollageenit
Tunnetut työt tyypin XIII, XV ja XVIII kollageenien löytö ja tuotantomenetelmien kehittäminen[2]
Palkinnot Matti Äyräpään palkinto, Anders Jahre -palkinto, Suomen tiedepalkinto[3]

Vuosina 1996–2009 Pihlajaniemi oli Biocenter Oulun tieteellinen johtaja ja tutkijakoulun johtaja.[7] Hän toimi ennen tutkimusrehtorin virkaa myös CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen hallituksessa 12 vuotta, josta puheenjohtajana neljä viimeistä vuotta.[8] Pihlajaniemi on toiminnut lisäksi Biokeskus Suomen johtajana, Suomen Akatemian Terveyden toimikunnan jäsenenä 1998–2003 ja pääministerin johtaman Suomen tiede- ja teknologianeuvoston jäsenenä.[1]

Pihlajaniemi valmistui 1981 lääkäriksi Oulun yliopistosta.[9] Sieltä hän suuntasi kolmeksi vuodeksi tutkijatohtoriksi (post-doc) Yhdysvaltoihin Rutgers Medical Schooliin. Vuonna 1986 hän sai esikoisensa. Seuraavana vuonna Pihlajaniemestä tuli Oulussa lääketieteen tohtori ja hänet nimitettiin dosentiksi.[1][9] Vuonna 1990 hän sai lääketieteellisen biokemian professuurin.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Professorit vaikuttajina. Acatiimi, 2008, nro 3. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.5.2014.
  2. Ahlblad, Jaana: Äyräpään palkinto Taina Pihlajaniemelle Lääkärilehti. 7.1.2013. Viitattu 7.1.2013.
  3. a b Taina Pihlajaniemi, Oulu (pdf) 8th International Duodecim Symposium. 2011. Duodecim. Viitattu 7.1.2013. (englanniksi)
  4. Suomalaisen tiedeakatemian jäsenet
  5. Tutkimusrehtori Oulun yliopisto. Viitattu 7.1.2013.
  6. Professori Taina Pihlajaniemelle vuoden 2013 Matti Äyräpään palkinto 7.1.2013. Oulun yliopisto. Viitattu 13.5.2014.
  7. Taina Pihlajaniemi, M.D., Ph.D. Biocenter Oulu. Viitattu 7.1.2013. (englanniksi)
  8. Peltola, Minna: Biotutkijan työtavoissa työ, perhe ja vapaa-aika limittyvät toisiinsa. Tieteen tietotekniikka, 2010, nro 3. CSC. Arkistoitu versio (archive.org) Viitattu 7.1.2013.
  9. a b Tiivistelmä Taina Pihlajaniemen cv:stä kotu.oulu.fi. Oulun yliopisto. Viitattu 13.5.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa