Taideterapia

Taideterapia on terapiamuoto, jossa käytetään hyväksi erilaisia taiteellisia ilmaisumuotoja, mutta johon ei kuitenkaan liity taiteellisia tavoitteita. Terapian välineenä voi toimia musiikkiterapia, luova tanssi, kirjallisuusterapia tai kuvan tekeminen. Ekspressiivisessä taideterapiassa (Expressive Arts Therapy) käytetään useita eri taidelajeja lajista toiseen sujuvasti liikuskellen.^lähde?

Kuvataideterapian käytetyimpiä muotoja on maalaaminen. Maalauksen ohella voidaan käyttää muun muassa savitöitä ja piirustusta. Työskentely muuttuu terapiaksi silloin, kun sillä haetaan muutosta, kuten tasapainoa ja eheytymistä ja se on ammattilaisen kanssa tehtävää prosessia.

AnthroMed Libraryn mukaan Rudolf Steiner ja Ita Wegman loivat perustan antroposofiselle taideterapialle. Taideterapiamaalauksen alullepanijoita oli Rudolf Steiner.

Esimerkiksi Steinerin oppilaan Margarethe Hauschkan taideterapiassa ei ole oikeaa tai väärää, rumaa tai kaunista työtä. Maalaustekniikka on märkää märälle tekniikka Stockmar-akvarellein. Maalaustyyli on usein abstraktia väreillä leikkimistä, ilman esittävän kuvan muodostumista paperille. Savityössä savea työstetään ilman apuvälineitä ja vettä.

Taideterapeutti ammattina alkoi muotoutua 1960–70-luvuilla. Koulutukseen kuuluu sekä taiteen että psykoterapian hallintaa. Koulutusta järjestetäänkin sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan että taiteen oppilaitoksissa, ja niillä on erilaisia painotuksia.

Taideterapiaa voi opiskella Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, mutta kurssi ei oikeuta ammattinimikkeeseen tai pätevyyteen. Laajaa ekspressiivistä taideterapeuttikoulutusta on ollut jo 15 vuotta Inartes Instituutissa, jolla on koulutusyhteistyö sveitsiläisen EGS-yliopiston kanssa. Myös Muurlan opisto tarjoaa ekspressiivistä taideterapiakoulutusta erityisesti sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisille täydennyskoulutuksena. Koulutus on sveitsiläisen EGS:n hyväksymää ja hyväksiluetaan jatko-opinnoissa. Muun muassa Lapin yliopistossa voi opiskella ekspressiivistä taideterapiaa.

Musiikkiterapiaa voi Suomessa opiskella Sibelius-Akatemiassa sekä Eino Roiha -instituutissa ja maisteritasolla Jyväskylän yliopistossa.^lähde?

Tieteelliset tutkimukset

Martin Skov ja Marcos Nadal totesivat tutkimuksessaan, että useimmista taideterapian hyötyjen "todisteena" käytetyistä tutkimuksista puuttuvat jo perusasiat, kuten satunnaistetut koeryhmät, vertailu muihin interventioihin tai kelvollinen tilastollinen analyysi. He totesivat, ettei ole vakuuttavia tieteellisiä empiirisiä todisteita siitä, että taideterapia auttaisi tai että se olisi hyödyllisempää kuin juttelukävely puistossa, vierailu eläintarhassa, kutominen tai minilennokkikerhoon liittyminen, eikä mitään tieteellistä evidenssiä siitä, että taiteella voisi aikaansaada terveyttä ja hyvinvointia edistäviä fysikaalisia muutoksia ihmisen hermojärjestelmissä. Todisteiden puutteesta huolimatta taideterapiaa käytetään laajalti syöpään, ahdistukseen, masennukseen, syömishäiriöihin ja aivohalvauksesta kuntouttamiseen.

Taideterapian suuntauksia

Taideterapian suuntauksia voidaan jaotella karkeasti toiminnalliseen, tukea antavaan ja analyyttisessä psykoterapiassa käytettävään. Toiminnallisessa muodossa taide ja esteettisyys korostuvat, ja kuvan tekeminen voi lievittää potilaan oireita. Tukea antavassa taideterapiassa terapeuttiset tavoitteet ovat tärkeämpiä kuin esteettiset. Analyyttisessä psykoterapiassa taide auttaa potilasta oivaltamaan uusia asioita persoonallisuudestaan, ja kuvia työstetään unien tapaan.

Yhdysvaltalaisessa taideterapiassa havaittiin 1980-luvulla kaksi lähestymistapaa, eli taide terapiassa (Art in Therapy) ja taide terapiana (Art as Therapy). Ensimmäisessä taide toimi psykoterapian apukeinona, pahimmillaan diagnoosin apuvälineenä. Taide terapiana taas tarkoitti sitä, että taiteellinen ilmaisu sinällään oli jo terapiaa. Paranemisen oletettiin seuraavaan itsestään.

Psykoterapian kannalta taideterapioissa on neljä pääsuuntausta, joita ovat psykodynaamiset, humanistiset, behavioraaliset ja kognitiiviset sekä narratiiviset lähestymistavat. Psykodynaamisiin kuuluvat freudilaiset ja jungilaiset koulukunnat. Taustalla on ajatus, että ihminen on kiinnittynyt lapsuuden kehitysvaiheisiin. Terapia auttaa ulos kehitysvaiheisiin jumiutumisesta.

Humanistisiin suuntauksiin kuuluvat muun muassa gestalt- eli hahmotaideterapia. Näissä suuntauksissa ihmisen nähdään voivan ottaa vastuu omasta kohtalostaan, eikä hän ole alitajuisten voimiensa armoilla. Behavioraaliset ja kognitiiviset suuntaukset aloitettavat nykyhetkestä ja selkeistä tavoitteista. Terapian käsitteisiin kuuluvat sisäiset mallit ja ajatusvääristymät, joiden oletetaan olevan peräisin lapsuudesta.

Narratiivisissa suuntauksissa lähtökohtana on, että tarinat muovaavat itsestä erilaisia kuvia. Niitä ja elämäntarinaansa voi muokata ja ymmärtää uudella tavalla. Näiden neljän ohella on yhdistäviä integratiivisia terapiatapoja.

Katso myös

• Psykoterapia
• Psykoanalyyttinen taiteentutkimus
• Psykodraama
• Elokuvaterapia

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Taideterapia Wikimedia Commonsissa

Kirjallisuutta

• da Silva Prado, Marianne: LogoArt - taiteen avulla kohti tarkoitusta. 2006. Toim. Leena Pystynen. ISBN 978-952-92-0786-2
• Rankanen, Mimmu; Hentinen, Hanna; Mantere, Meri-Helga: Taideterapian perusteet 2010
• Malchiodi, Cathy A: Taideterapian käsikirja. Unipress 2010. ISBN 978-951-579-284-6
• Girard, Liisa: Suhteessa kuvaan : kuvataideterapian teoriaa ja käytäntöä. Artteli, 2008. ISBN 978-952-92-4650-2
• Hauschka, Margarethe; Fundamentals of Artistic Therapy
• Lieppinen, Merja; Eheyttävä taideterapia oppikirja, Mediapinta 2011
• Lieppinen, Merja - Willman, Anneli; Utelias Puu, Lasten keskus 2008