Avaa päävalikko

Taavi Heikkilä

Suomalainen yritysjohtaja

Taavi Kalevi Heikkilä (s. 4. syyskuuta 1962 Helsinki)[1] on suomalainen yritysjohtaja. Hän on toiminut S-ryhmää johtavan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajana vuodesta 2014 alkaen. Aikaisemmin Taavi Heikkilä toimi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajana, josta hän siirtyi S-ryhmää johtavan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajaksi.[2][3]

Heikkilä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (1988). Hän valmistui Helsingin kauppakorkeakoulusta.[4] Työurallaan hän on toiminut SOK:n palveluksessa 1988–1994 apulaisrahoitusjohtajana, rahoituspäällikkönä ja kassapäällikkönä, rahoitusjohtajana hän oli 1994–1997, kehitysjohtajana 2000–2004 ja pääjohtajana vuodesta 2014. Intrade Partners oy:n toimitusjohtajana hän toimi 1997–2000 ja Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana 2004–2013.[1]

Hänen aikanaan Osuuskauppa Hämeenmaa sai Työministeriön Hyvän työnantajan palkinnon 2006. Lisäksi Heikkilä valittiin Fakta-lehden vuoden johtajaksi 2012 ja Vuoden vaikuttajaksi 2013.[1]

Heikkilä sai vuorineuvoksen arvon vuonna 2017[5]

YksityiselämäMuokkaa

Heikkilällä on puoliso ja kolme lasta. Hän asuu Helsingissä, mutta on asunut lapsena Tikkakoskella silloisessa Jyväskylän maalaiskunnassa. Hän pelasi nuorena aktiivisesti koripalloa.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 171. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Taavi Heikkilä SOK:n uudeksi pääjohtajaksi 19.12.2013. Taloussanomat. Viitattu 1.2.2014.
  3. SOK-yhtymän hallinto ja johto S-kanava.fi. Viitattu 1.2.2014.
  4. a b Suokko, Sanna: Kilpailun karaisema. Yhteishyvä, joulukuu 2015, s. 42-46. S-Ryhmä.
  5. Ilkka Kanerva, Seppo Kääriäinen ja Matti Ahde saivat ministerin arvonimen Verkkouutiset Kotima. Verkkouutiset. Viitattu 16.6.2017.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.