Taape tähtenä

vuoden 1962 elokuva

Taape tähtenä on Armand Lohikosken ohjaama elokuva vuodelta 1962. Elokuva toisintaa Teuvo Tulion ohjaamaa, päätähden oikkujen vuoksi puolituntiseksi jäänyttä elokuvaa Se alkoi omenasta, joka kertoo Tabe Slioorin kohuelämästä.[1] Tuija Halonen nousee tässä jatkopalassa Taabeksi ja diivaksi. Taustoja tuntematta elokuvasta ei välttämättä saa paljon irti, mutta suomalaisesta julkkishistoriasta kiinnostuneelle se kertoo yhdestä vaiheesta.[2]

Taape tähtenä
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Armand Lohikoski
Käsikirjoittaja Reino Helismaa
Tuottaja Anelma Vuorio
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Esko Töyri
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Armand Lohikoski
Esko Töyri
Pääosat Tuija Halonen
Tarmo Manni
Matti Aulos
Leo Jokela
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Mainoselokuva Oy
Ensi-ilta 1962
Kesto 70 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Aikalaiskritiikissä elokuva sai murska-arviot: ”– – jälleen on saavutettu suomalaisen elokuvan uusi nollaraja”.[3] Myöhemmässä Helsingin Sanomien kritiikissä Arto Pajukallio toteaa, että Taape tähtenä elokuva on paitsi löyhämoraalista draamaa, myös tuottajan julkean kostonhimoinen satiiri Slioorista, jonka oikkujen vuoksi edellinen yritys meni myttyyn. Tuija Halonen loistaa diivana koko rahan edestä.[4][5]

Näyttelijät

muokkaa
 Tuija Halonen  scripti, Taape  
 Tarmo Manni  näyttelijä, ”Persilian prinssi Ahmed”  
 Matti Aulos  näyttelijä,”Alarik”  
 Leo Jokela  Kallu, näyttelijä  
 Ossi Elstelä  ohjaaja  
 Sakari Jurkka  tuottaja  
 Veikko Linna  järjestäjä Puhakka  
 Tauno Söder  lakimies  
 Toimi Kiviharju  kuvaaja  
 Armas Jokio  lavastaja  
 Paavo Kuoppala  kulissimies Romppanen  
 Kerttu Salmi  Sanni  
 Irja Rannikko  näyttelijä, ”Edla, Alarikin vaimo”  
 Spede Pasanen  Jöns, henkivartija  

Lähteet

muokkaa
  1. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 1.10.2011, s. D 9.
  2. Päivän elokuvia. Tv-maailma 39/2011 s. 5.
  3. Arviot. Elonet.fi. Viitattu 23.8.2012.
  4. Muut tiedot. Elonet.fi. Viitattu 23.8.2012.
  5. Pajukallio, Arto: Päivän elokuvatärppi. Helsingin Sanomat 23.8.2012, s. D 7.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.