Syyrian sisällissodan tapahtumat 2012

Vuonna 2012 Syyrian sisällissodassa suuret mielenosoitukset jatkuivat. YK yritti vielä keväällä vuonna 2012 rauhoittaa sotaa, mutta kapinalliset etenivät nopeasti keväällä ja kesällä 2012. Tämä kiihdytti huomattavasti väkivaltaa. Sota levisi kesällä Damaskokseen ja maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Aleppoon. Niissä käytiin ankaria taisteluja heinä−elokuusta lähtien. Kapinallisten pommi-isku surmasi korkeita hallinnon edustajia. Elokuussa räjähtivät ensimmäiset hallituksen helikoptereista pudottamat tynnyripommit siviilien asuinalueilla. Jihadistit alkoivat näkyä selvästi oppositon riveissä, ja se hajotti oppositiota entisestään. Hallitus onnistui pitämään pintansa, ja sota jähmettyi tasapeliksi. Islamistien merkitys alkoi kasvaa vuoden lopulla.

Sotatilanne Syyrian kartalla. Vihreällä merkityt kaupungit olivat karttaa tehdessä saatujen tietojen mukaan Assadin hallituksen valvonnassa, ruskealla merkityt kapinallisilla. kokonaan tai osin sinisellä merkityissä käytiin taisteluja opposition ja hallituksen joukkojen välillä.

Loikkaukset, levottomuudet suurkaupunkeihin muokkaa

Alkuvuodesta 2012 Syyrian prikaatikenraali Mostafa Ahmad al-Sheik loikkasi Turkkiin. Hän oli siihen mennessä korkein puolta vaihtanut Syyrian armeijan upseeri.[1]

Tammikuussa 2012 opposition joukot valtasivat muutamia kaupunkeja, mutta hajanainen, huonosti aseistettu sotilaskarkurien armeija ei ollut vakava haastaja Syyrian raskaasti aseistetulle armeijalle, ja armeija onnistui valtaamaan esimerkiksi Duman jo tammikuussa ja Rastanin 5. helmikuuta. Hallitus hyökkäsi voimalla helmi-huhtikuussa Homsissa[2]. JHal Armeija alkoi tulitaa kaupunkia Haman kapinan vuosipäivänä jatkaen raskasta tulitusta ja pommitusta yli kolme viikkoa. Sitten 4. divisioona valtasi Farouqin prikaatien valvoman Baba Amrin kapinakaupunginosan mm. konekiväärein varustetuin helikopterein vuorokauden sisään. Lähes puolet alueetta puolustaneesta FSA:n 250 taistelijasta kaatui[3]. Tammikuun lopulla ja helmikuun alussa taistelut olivat levinneet jo Damaskoksen esikaupunkeihin, ja mielenosoituksia tukahdutettiin asevoimin myös pitkään rauhallisena olleessa maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Aleppossa.[4]. Tammikuussa 2012 julkisti olemassaolonsa hallitusta vastaan taisteleva al-Qaidaan sidoksissa oleva jihadistirintama Jabhat al-Nusra.[5]

Väkivallan kiihtyminen muokkaa

Keväällä tapahtui Houlan massamurha, jossa puolisotilaalliset joukot surmasivat myös naisia ja lapsia. Kun kapinalliset etenivät kevättalvella-kesällä 2012, hyökkäysten uhrit alkoivat yhä useammin olla valittu uskonnollisista syistä[6].

Kofi Annanin rauhansuunnitelma muokkaa

Arabiliiton tarkkailijat keskeyttivät työnsä jatkuvan väkivallan takia 28. tammikuuta.[7] Helmikuussa 2012 YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui keskustelemaan mahdollisesta Syyria-päätöslauselmasta. Ennen kokousta Venäjä sanoi, että sopu turvallisuusneuvostossa Syyrian suhteen oli mahdollinen ja välttämätön.[8] Lopullisessa äänestyksessä illalla 4. helmikuuta 2012 Venäjä ja Kiina estivät veto-oikeudellaan Syyria-päätöslauselman. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton sanoi, että sotilaallinen väliintulo oli pois suljettua Syyriassa.[9] YK:n Yleiskokous oli muotoillut päätöslauselman, ja siinä muun muassa vaadittiin Bašar al-Assadin eroa.[10]

Helmikuussa 2012 Kofi Annan nimitettiin YK:n ja Arabiliiton Syyrian-erityislähettilääksi.[11] Maaliskuun lopulla Annan esitti kuusikohtaisen suunnitelman konfliktin lopettamiseksi. Syyrian hallitus ilmoitti hyväksyvänsä sopimuksen, mutta jatkoi sotatoimiaan Haman maakunnassa.[12]

5. huhtikuuta YK:n turvallisuusneuvosto asetti takarajan 10. huhtikuuta, johon mennessä Syyrian hallitus lopettaisi väkivaltaisuudet, ja kapinalliset laskisivat aseensa kahden vuorokauden kuluttua hallituksen joukkojen vetäytymisestä.[13] Kapinalliset ilmoittivat aloittavansa aselevon, mutta epäilivät hallituksen kieltäytyvän rauhansuunnitelman noudattamisesta.[14] Syyrialle asetetun takarajan tultua vastaan Annan vaati hallitusta lopettamaan väkivallan 48 tunnin kuluessa. Syyrian ulkoministeri ilmoitti hallituksen joukkojen jo vetäytyneen osista maata, mutta vaati Annanilta vakuutuksen siitä, että kapinalliset sitoutuvat tulitaukoon.[15] Turvallisuusneuvosto antoi valtuudet kaikkiaan 300 aseistamattoman Sotilastarkkailijan lähettämiseen Syyriaan.[16] Huhtikuun lopulla YK:n tulitaukotarkkailijoiden etujoukko raportoi vakavista tulitaukorikkomuksista.[17] YK:n UNSMIS (United Nations Supervision Mission in Syria) lopetti 16. kesäkuuta 2012 säännöllisen partioinnin Syyriassa, mutta se jäi maahan.[18][19]

Sota suurkaupunkeihin muokkaa

 
Tuhottu panssarivaunu Aleppossa.
 
Ääri-islamilaisina pidettyjen jihadistien rintaman Jabhat al-Nusran lippu.
 
Aleppolaisia leipäjonossa lokakuussa 2012.

Vapaan Syyrian armeija aloitti toukokuun lopulla uudestaan operaationsa, josta seurasi rajuja taisteluja eri puolilla Syyriaa. Kesäkuun alussa hallituksen joukot valtasivat Al-Haffahin kapinallistukikohdan, joka käytännössä autioitui. Taistelut levisivät kesäkuun alussa myös Damaskokseen ja Aleppoon, joka oli aiemmin ollut suhteellisen rauhallinen.[20]

Luultavasti hallituksen puolisotilaalliset joukot surmasivat tuliasein ja veitsin kymmeniä siviilejä al Qubeirin kylässä 6. kesäkuuta 2012[21].

Taistelut olivat kiihtyneet kesäkuun alkupuoliskolla, kun kapinalliset olivat saaneet vallattua ja pidettyä monia kaupunkeja ja alueita.[22] YK-joukot olivat kohdanneet laajaa vastustusta sodan molemmilta osapuolilta. Hätäisesti suunniteltu vaarallinen operaatio oli YK-tarkkailijoille fyysisesti ja henkisesti koetteleva, ja muun muassa Britannia luonnehtikin operaatiota epäonnistuneeksi.[23] 2. elokuuta YK:n rauhanvälittäjä Kofi Annan erosi tehtävästään, koska ei saanut riittävästi tukea tehtävälleen turvallisuusneuvostolta.[24] Annanin tilalle nimitettiin 10. elokuuta kokenut algerialainen rauhanvälittäjä Lakhdar Brahimi.[25] UNSMIS-operaatio lakkautettiin lopulta 20. elokuuta.[26]

Damaskoksen ja Aleppon kesän ja syksyn taistelut muokkaa

Noin 15. heinäkuuta kapinalliset aloittivat Damaskoksessa jättioperaation nimellä Operaatio Damaskoksen tulivuori.[27] Kapinalliset tunkeutuivat 19. heinäkuuta siihen asti rauhallisena olleeseen Aleppon suurkaupunkiin. Armeija ajoi kapinalliset 19–23. heinäkuuta 2012 Damaskoksen keskustasta pois. 18. heinäkuuta turvallisuuspalvelun päämajassa räjähti pommi, joka surmasi muun muassa puolustusministeri Daoud Rajhan ja varapuolustusministeri Assef Shawkatin.[28]

Hallitus kiihdytti ilmaiskujaan kesällä kapinallisia vastaan, ja kapinalliset pudottivat muutaman hallituksen helikopterin/lentokoneen hallussaan olevilla IT-aseilla. Mutta kapinallsilla ei ollut it-ohjuksia, mm. koska Yhdysvallat ei halunnut antaa niitä islamilaistaistelijoille[29]. Länsimaat huolestuivat Syyrian kemiallisESta alueesta ja väläyttivät ajatusta lentokiellosta[30], johon ei koskaan ryhdytty.

Kapinalliset kärsivät elokuun alussa tappioita, muun muassa menettivät päätukialueensa Salaheddinin Aleppossa.[31] Elokuussa kuoli Syyriassa noin 5 000 ihmistä, mikä on kolme kertaa enemmän kuin yleensä aiempina sotakuukausina.[32] Tällöin sota oli käytännössä tasapeli[33]. Raskaasti aseistetut hallituksen joukot pyrkivät puhdistamaan asutuskeskuksia, joihin lähitaistelussa kyvykkäämmät sissit hyökkäilivät.

Aleppon markkinapaikka paloi syyskuussa[34] taistelujen takia.

Vuoden 2012 loppu muokkaa

Marras-joulukuussa tuli tietoja kapinallisten menestyksestä.[35][36][37] Kapinalliset valtasivat alueita pohjoisessa,[38] ottivat haltuunsa kaupunkeja ja hallituksen tukikohtia.[39] Kapinalliset menestyivät maataisteluissa hallitusta vastaan ja pyrkivät saartamaan lentokenttiä ja sotilastukikohtia, mutta hallituksen ilmavoimat olivat ongelma kapinallisille.[40] Damaskoksen ympärillä taisteltiin kaupungin hallinnasta.[41]

29. joulukuuta Aleppon lentokenttä suljettiin ensi kertaa, koska kapinalliset olivat kentän lähellä. Lähes koko Aleppo oli kapinallisilla, mutta pahoin raunioitunut.[42] Samaan aikaan hallituksen armeija valtasi merkittävän Deir Ba'alban kaupunginosan Homsissa.[43] Yli 400 ihmisen ilmoitettiin kuolleen 29. joulukuuta.[44] Niinpä vuoden 2012 lopussa kapinallisilla oli hallussa suurin osa pohjoisesta ja itäisestä Syyriasta, mutta hallituksella oli maan väkirikkain lounaisosa, alaviittienemmistöinen Välimeren rannikko ja pohjois-eteläsuuntainen valtatie.[45]

30. joulukuuta 2012 YK:n rauhanvälittäjä Brahimi sanoi Syyrian olevan vaarassa ”somalisoitua” eli hajota keskenään kamppailevien sotaherrojen hallitsemiin alueisiin, kuten Somalian sisällissodan aikana oli käynyt.[46] Vuoden 2012 loppuun mennessä konfliktissa oli kuollut HRW:n mukaan 45 000 ihmistä, joista 39 000 vuonna 2012.[47] Hallituksen joukkoja olisi kuollut 9 500.[47] Molempien osapuolten uskottiin kaunistelevan omia tappioitaan, ja niinpä kuolleita saattoi olla vuoden 2012 loppuun mennessä jopa 100 000.[48]

Lähteet muokkaa

  1. Hoge officier Syrië vlucht naar Turkije vk.nl 14.1.2012
  2. [1]
  3. Rare inside view of Syria’s rebels finds a force vowing to fight on McClatchy DC April 23 2012
  4. Suuria taisteluita Syyrian kaupungeissa Yle 29.1.2012
  5. "Islamist group claims Syria bombs ‘to avenge Sunnis’", Al Arabiya, 21 March 2012. Luettu 23 March 2012. 
  6. YK:n raportti kuvaa Syyrian tilanteen erittäin vakavana
  7. Arabiliiton tarkkailuoperaatio jäihin Syyriassa Yle Uutiset Ulkomaat 28.1.2012
  8. Venäjä: Yksimielisyys Syyria-päätöslauseessa mahdollinen (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 1.2.2012
  9. Venäjä ja Kiina estivät Syyria-päätöslauselman Yle 5.2.2012
  10. http://www.ykliitto.fi/tiedottaa/uutiset/ykn_yleiskokous_tuomitsee_syyrian_v_kivaltaisuudet[vanhentunut linkki]
  11. Kofi Annan saapui Syyriaan ratkomaan kriisiä Helsingin Sanomat. 10.3.2012. Arkistoitu 12.3.2012. Viitattu 8.4.2012.
  12. Syyriassa verenvuodatus jatkuu lupauksista huolimatta Helsingin Sanomat. 28.3.2012. Arkistoitu 29.3.2012. Viitattu 8.4.2012.
  13. YK asetti takarajan Syyrialle: Väkivaltaisuuksien loputtava tiistaina Helsingin Sanomat. 5.4.2012. Arkistoitu 6.4.2012. Viitattu 8.4.2012.
  14. Syyrian kapinalliset aikovat luopua aseista ensi tiistaina Helsingin Sanomat. 8.4.2012. Arkistoitu 10.4.2012. Viitattu 8.4.2012.
  15. Annan kehotti Syyriaa lopettamaan väkivallan torstaihin mennessä Helsingin Sanomat. 10.4.2012. Arkistoitu 13.4.2012. Viitattu 10.4.2012.
  16. Kaksi suomalaista sotilastarkkailijaa Syyriaan saman tien Helsingin Sanomat. 21.4.2012. Arkistoitu 5.6.2012. Viitattu 16.6.2012.
  17. YK: Syyria on pettänyt lupauksensa Helsingin Sanomat. 27.4.2012. Arkistoitu 5.6.2012. Viitattu 16.6.2012.
  18. YK-tarkkailijat keskeyttivät Syyrian-operaationsa Yle Uutiset Kotimaa 16.6.2012
  19. YK keskeyttää tarkkailuoperaationsa Syyriassa Helsingin Sanomat. 16.6.2012. Arkistoitu 18.6.2012. Viitattu 16.6.2012.
  20. Syria: Battle for the cities CNn Middle East June 12, 2012
  21. Syyriassa taas kymmenien ihmisten joukkosurma
  22. ”Tarkkaillaan tulitaukoa, jota ei ole” - Syyrian sisällissota kiihtyy entisestään (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Kuvalehti 14.6.2012
  23. Britannia kyseenalaistaa Syyrian YK-operaation hyödyn Yle Uutiset Kotimaa 16.6.2012
  24. [2] (Arkistoitu – Internet Archive) Ilta-Sanomat uutiset kotimaa 2.8.2012
  25. Annanin seuraaja Syyriassa on Algerian Brahimi (Arkistoitu – Internet Archive) Ilta-Sanomat uutiset kotimaa 10.8.2012
  26. Syyrian tarkkailuoperaatio päättyi keskiyöllä Yle Uutiset Ulkomaat 19.8.2012
  27. Andrew Osborn: How "Damascus Volcano" erupted in Assad's stronghold Chicago Tribune, 20.7.2012.
  28. Pommi-isku voi merkitä käännekohtaa Syyrian sisällissodassa Yle Uutiset Ulkomaat 19.7.2012
  29. Syyriassa käydään kiivastuvaa ilmasotaa
  30. [3]
  31. Syyrian kapinalliset vetäytyivät Aleppossa Mtv3 Uutiset Ulkomaat 9.8.2012
  32. YK: Syyrian pakolaisvirta yltyi jättimittoihin Yle Uutiset Ulkomaat 5.9.2012
  33. [4]
  34. Syrian rebels bombard Aleppo The Telegraph 11:17AM BST 28 Sep 2012
  35. Kapinalliset etenevät Syyriassa ESS.fi uutiset ulkomaat 3.11.2012
  36. Syyrian kapinalliset kertovat menestyksestään Yle Uutiset Ulkomaat 27.11.2012
  37. Syyrian kapinalliset vahvoilla, mutta ratkaisu vielä kaukana Yle 28.11.2012
  38. Syyrian kapinalliset valtasivat tärkeän kaupungin (Arkistoitu – Internet Archive) Savon Sanomat 21. marraskuuta 2012
  39. Syyrian armeija koetti häätää oppositiojoukot Damaskoksesta (Arkistoitu – Internet Archive) helsingin sanomat uutiset ulkomaat 20.11.2012
  40. Syyrian kapinalliset muuttaneet taktiikkaansa Yle Uutiset Ulkomaat 25.12.2012
  41. Syyrian taisteluissa kuollut 140 Yle 2.12.2012
  42. Old Aleppo, frontline ghost town of ruined treasures Al Arabiya News Sunday, 30 December 2012
  43. Syyriassa taistelut aaltoilevat Yle 29.12.2012
  44. Syrian death toll climbs to nearly 400 as violence flares Al Arabiya News middle East Saturday, 29 December 2012
  45. Syria gravediggers have no time to wait for the dead Al Arabiya News,Alarabiya.net English, 31 December 2012
  46. Syrian crisis 'could kill 100,000 in next year' The Guardian,News,World news,Syria, Sunday 30 December 2012, AP - Beirut
  47. a b YK: Syyriassa tapettu yli 60 000 ihmistä Yle Uutiset Ulkomaat 2.1.2013
  48. Syyrian sodassa kuolleita arviolta jo yli 45 000 Ess.fi Ulkomaat 26.12.2012